Valikko

"Palkat eivät ole syypää inflaatioon"

Palkansaajia on turha syyllistää inflaation kiihdyttämisestä kuten EKP väittää, sanoo eurooppalaisia palkansaajia edustava ay-järjestö. Palkankorotukset ovat sen mukaan pysyneet matalalla.


Euroopan ammattiliittojen yhteenliittymä ETUC lyttää Euroopan keskuspankin pääjohtajan Jean-Claude Trichet’n varoitukset palkka–hinta-kierteestä Euroopassa. Järjestön ekonomisti Ronald Janssen sanoo Taloussanomille puhelinhaastattelussa, että eurooppalaisten palkankorotukset ovat olleet maltillisia.

– Mielestämme Trichet käyttää palkkoja vain alibina ja hänen pitäisi tehdä kunnollista analyysia eurooppalaisesta palkkaneuvottelujärjestelmästä, Janssen puhkuu.

ETUCin mukaan tärkeimmillä aloilla Euroopassa palkoista on jo sovittu vuoden 2009 loppuun asti. Saksan julkisella sektorilla ja kemikaaliteollisuudessa sekä Italian metallialalla on tyydytty 3,5 prosentin korotuksiin tänä vuonna ja alle kolmen prosentin korotuksiin ensi vuonna.

Ennätysinflaatiolla ei välttämättä ole suoraa yhteyttä  palkankorotusten tasoon. Janssen uskoo, että vuoden lopulla inflaatioluvut ovat maltillisemmat eivätkä silloin solmittavat merkittävät sopimukset sisällä suuria palkankorotuksia.

Suomessa palkat nousseet
muuta Eurooppaa enemmän


Järjestön keräämiin tietoihin verrattuna Suomen palkankorotukset ovat ylittäneet eurotyöläisten keskitason. Esimerkiksi kuntasektorilla palkat nousevat tänä vuonna noin viisi prosenttia ja ensi vuonna 3,2 prosenttia.

Eurooppaa suuremmat korotukset ovat herättäneet Suomessa huolta palkkojen ja hintojen välisen inflaatiokierteen syntymisestä. Janssenin mielestä vastaavat huolet eivät ole perusteltuja Euroopassa.

– Vaikka palkkojen osuus kansantulosta ei olekaan lisääntynyt mielestämme tyydyttävästi, emme vaadi yli viiden prosentin vuosikorotuksia, jotka kiihdyttäisivät inflaatiota. Tämä EKP:n Trichet’n tulisi huomata, Janssen sanoo.

Korkeiden inflaatiolukujen ja palkankorotusten kytköstä on myös vaikea näyttää toteen. Esimerkiksi Suomen kunta-alan sopimus tehtiin jo viime vuoden syksyllä, kun inflaatio oli vain hieman yli kahden prosentin luokkaa. Sen sijaan pari viikkoa sitten kasaan paukutettu paperiteollisuuden toimihenkilöiden sopimus sisältää tänä vuonna neljän prosentin korotuksen, mutta ensi vuonna vain 1,3 prosentin noston.

Palkat jääneet
jälkeen Euroopassa


Euroopan eri ammattiliittojen äänenä toimiva ETUC katsoo, että palkkojen kehitys on viime vuosina jäänyt jälkeen Euroopassa. Euroalueella reaalipalkat ovat nousseet vain noin 3,3 prosenttia vuosituhannen vaihteesta.

– Nimelliset palkankorotukset ovat hädin tuskin pysyneet inflaation perässä. Me haluamme jotain parempaa ja jotain enemmän, Janssen sanoo.

Hän kuitenkin kiirehtii muistuttamaan, että ETUC pitää omalta osaltaan huolta myös inflaation hillitsemisestä. Vaikka Euroopassa ei ole keskitettyjä sopimusmekanismeja, Janssenin mukaan eri alojen palkoista vaihdetaan paljon tietoa EU-tasolla.

– Saksan metallialan sopimus vaikuttaa varmasti myös Suomen sopimuksen tasoon ja toisinpäin, hän sanoo.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

    2. 2

      ”Vei mahdollisuuden huippu-uraan” – entinen opiskelija vaatii Oxfordin yliopistolta miljoonakorvauksia

    3. 3

      Suomalaiset myivät tätä juuri joukolla – nyt suositellaan ostamaan

    4. 4

      Saadaanko Teslan jättitehdas Vaasaan? ”Puhumme tuhansista työpaikoista”

    5. 5

      Nordnet: Nokia oli marraskuussa suositumpi kuin koskaan

    6. 6

      Terrafame-johtaja Ratia toimii myös yhtiön konsulttina – satojen tuhansien palkkiot

    7. 7

      Italian presidentti pyysi Renziä lykkäämään eroanomustaan

    8. 8

      Saitko postia Sammolta? Aikaa ensi keskiviikkoon

    9. 9

      5 vinkkiä – näin siirrät omaisuutta lapsille pienellä verolla

    10. 10

      Suomalainen elää luotolla ”luonnollisena asiana”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

    2. 2

      Suomalaiset myivät tätä juuri joukolla – nyt suositellaan ostamaan

    3. 3

      Kommentti: Eurokriisin sytytyslanka palaa – Italia sanoi ”ei”

    4. 4

      5 vinkkiä – näin siirrät omaisuutta lapsille pienellä verolla

    5. 5

      Teslan valtava akkutehdas halutaan Vaasaan

    6. 6

      Terrafame-johtaja Ratia toimii myös yhtiön konsulttina – satojen tuhansien palkkiot

    7. 7

      Pelko euron tuhosta voi avata Saksan rahahanat

    8. 8

      Saadaanko Teslan jättitehdas Vaasaan? ”Puhumme tuhansista työpaikoista”

    9. 9

      SS: Myykö lapsesi sukkia päästäkseen luokkaretkelle? Yrityksille miljoonabisnes

    10. 10

      Saitko postia Sammolta? Aikaa ensi keskiviikkoon

    11. Näytä lisää
    1. 1

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    2. 2

      Nyt se on lopullista: koeaika menee uusiksi

    3. 3

      Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

    4. 4

      Katso, kuulutko velkaisten riskiryhmään – tämä raja ei saisi ylittyä

    5. 5

      Keskiansio 160 000 euroa vuodessa – tämä ammattiryhmä vaatii lakoilla lisää

    6. 6

      Vakava varoitus Suomelle: ”Nämä kotitaloudet erityisen haavoittuvia”

    7. 7

      Alkon kilpailutus hämmentää: 100-vuotiaan Suomen juhlalikööriksi virolainen Vana Tallinn

    8. 8

      Suomalaiset saavat liikaa palkkaa? ”Perheen elo muuttuu selviytymistaisteluksi”

    9. 9

      Kevytmaito, kahvi, meetwursti, konetiskiaine... Näin paljon arkisten tuotteiden hinnat nousivat 10 vuodessa

    10. 10

      Nobel-voittaja Bengt Holmström: Suomalaiset saavat liikaa palkkaa

    11. Näytä lisää