Itsenäisyyspuolue yllyttää EU-kapinaan

Uutta tulemista yrittävä EU-vastainen Itsenäisyyspuolue uskoo saavansa nyt vetoapua hallituksen vaalirahasotkusta. Julkisuuskampanjansa tänään aloittanut puolue haluaa nostattaa suomalaiset Irlannin kaltaiseen vastarintaan kotimaista EU-eliittiä vastaan.
1990-luvun EU-jäsenäänestyksen aikoihin kulta-aikaansa elänyt Vapaan Suomen liitto yrittää nyt paluuta Itsenäisyyspuolueena. Järjestö putosi puoluerekisteristä viime vuonna, kun se jäi edellisissä eduskuntavaaleissa rannalle.

Nyt nelisen viikkoa sitten tapahtunut paluu puoluerekisteriin onnistui kuulemma helposti, kiitos kansan kasvavan poliittisen tyytymättömyyden. Puolue keräsi tarvittavat 5000 kannattajakorttia nopeasti, ja on taas mukana pelissä.

– Jäsenmäärämme on kääntynyt nousuun, ja yhteydenottoja on tullut hyvin paljon, kertoo puolueen puheenjohtaja Antti Pesonen.

Hänen mukaansa kansalaisten mitta alkaa olla täynnä, ja etenkin vaalirahaskandaali lisäsi yleistä tuohtumusta eduskunnan nykymenoon.

– Ihmisillä on selvästi aiempaa enemmän halua pyrkiä vaikuttamaan asioihin itse, eikä vain jättää äänestämättä. Se on hyvä merkki, Pesonen uskoo.

Kirjekampanjaa
Irlannin innostamana


Puolue on lähettänyt tänään maanantaina pääministerille ja tasavallan presidentille kirjeen, jossa se kyselee miksi Suomi aikoo vapaaehtoisesti luopua oikeuksistaan EU:n Lissabonin sopimuksen voimaantullessa.

Puolue haluaisi Suomenkin kyseenalaistavan Irlannin tavoin EU:n suurten jäsenmaiden vallankäytön varjopuolia. Muutenkin irlantilaisten käytöksestä olisi meillä paljon opittavaa.

– Irlantilaisten torjuva Lissabon-äänestys oli meille iloinen uutinen ja merkki eurooppalaisen EU-vastarinnan noususta. Todennäköisesti meilläkin olisi käynyt samoin, jos perustuslakipäätös olisi uskallettu viedä kansanäänestykseen, Pesonen sanoo.

Seuraava tavoite puolueella on kunnallisvaaleissa. Puolue on saanut Pesosen mukaan jokaiseen vaalipiiriin oman piiritoimistonsa, ja ne aloittavat kampanjoinnin mahdollisimman pian. Tavoitteena on saada sekä EU- että Nato-vastustajien ääniä.


– Meillä ei ole yhtään huonekaluliikettä tukenamme. Tietoa on jaettava talkoopohjalta ja täysin vapaaehtoisten voimin, kertoo Pesonen.

Puolue sanoo yhä kannattavansa Suomen asteittaista irtautumista EU-jäsenyydestä, mutta EU:n olemassaoloa se ei enää vastusta. Puolue sanoo sijaitsevansa lähinnä poliittisessa keskustassa.


Itsenäisyyspuolue pöllähti taas takaisin unholasta politiikan kartalle. Puolue hakee vetoapua vaalirahasotkusta ja Irlannin EU-kritiikistä.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Joukko tv-kanavia uhkaa pian pimentyä yli 1,5 miljoonassa kodissa

    2. 2

      Pakkasen kiristyminen voi moninkertaistaa sähkönkulutuksen – näin vältyt yllätyksiltä

    3. 3

      Puolet Kampin kauppakeskuksesta myydään

    4. 4

      Viro aikoo korottaa olutveroa 70 % parhaaseen myyntiaikaan – Olvia jännittää

    5. 5

      Eduskunta äänestää tänään Bernerin luottamuksesta

    6. 6

      Suomalaismies aikoo miljonääriksi 500 päivässä – näin hän sen tekee

    7. 7

      51 Siwaa ja Valintataloa suljetaan – tässä koko lista

    8. 8

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    9. 9

      Vähittäiskaupan myynti kasvoi tammikuussa

    10. 10

      Liki 4 miljardia euroa 2 vuodessa – ennätysmäärä rahaa virtasi Kiinasta Suomeen

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Joukko tv-kanavia uhkaa pian pimentyä yli 1,5 miljoonassa kodissa

    2. 2

      51 Siwaa ja Valintataloa suljetaan – tässä koko lista

    3. 3

      Suomalaismies aikoo miljonääriksi 500 päivässä – näin hän sen tekee

    4. 4

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    5. 5

      Yhä useampi menettää kotinsa – ”Ostetaan liian iso talo tai kallis asunto”

    6. 6

      Viro aikoo korottaa olutveroa 70 % parhaaseen myyntiaikaan – Olvia jännittää

    7. 7

      Siwojen ja Valintatalojen yt:t päättyivät: 51 kauppaa lopettaa, 206 työpaikkaa katoaa

    8. 8

      Asumisunelmat karkaavat: ”Monet yksinäiset vanhukset ovat loukussa”

    9. 9

      Kelan omat työntekijät huolestuivat ruuhkista: ”Jälleen yksi varoittava esimerkki”

    10. 10

      Puolet Kampin kauppakeskuksesta myydään

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    2. 2

      Suomalaismies aikoo miljonääriksi 500 päivässä – näin hän sen tekee

    3. 3

      Joukko tv-kanavia uhkaa pian pimentyä yli 1,5 miljoonassa kodissa

    4. 4

      51 Siwaa ja Valintataloa suljetaan – tässä koko lista

    5. 5

      Näin suomalainen mies putoaa työelämästä – ”Ajatellaanko todella, että ihmiset haluavat elää tuilla?”

    6. 6

      Venäläismiljardöörin purjelaiva takavarikoitiin – jättimäinen merilelu maksoi 400 miljoonaa

    7. 7

      Metalliliitto: Työpaikalla pidettiin mustaa listaa työntekijöistä – levisi vahingossa kaikille

    8. 8

      Suomalaismies yritti saada 25 000 euron sairaalakuluja vakuutusyhtiöiltä – joutui mustalle listalle

    9. 9

      Uusi eläkemuoto houkuttelee työttömiä – hetken helpotus voi kostautua

    10. 10

      Pian voi alkaa hakea uutta eläketukea – 760 e/kk

    11. Näytä lisää