Valikko

Pörssi varoitti Danske Bankia

Helsingin pörssin kurinpitolautakunta on määrännyt Danske Bankille varoituksen ja 20 000 euron kurinpitomaksun omien osakkeiden hankintaa koskevien sääntöjen rikkomisesta.
Kurinpitolautakunnan mukaan Danske Bank oli toiminut väärin hankkiessaan asiakkaalleen sen omia osakkeita, koska pankki oli tehnyt kaupat menettelyllä, joka oli verrattavissa sopimuskauppojen tallentamiseen.– Danske Bank ei ollut toimeksiantoa täyttäessään ottanut huomioon osakkeenomistajien yhdenvertaisuusperiaatetta, kurinpitolautakunta kertoi tiedotteessaan.

Kurinpitolautakunta katsoi, että Danske Bank oli suorittanut hankinnan omasta osakepositiostaan sisäistä sopimuskauppaa muistuttavalla menettelyllä turvautumatta avoimeen ja jatkuvaan kaupankäyntiin, jonka puitteissa myös muilla yhtiön osakkeenomistajilla olisi ollut mahdollisuus myydä osakkeitaan. Lautakunnan mielestä Danske Bank oli laiminlyönyt sääntöihin kuuluvan yhdenvertaisuusperiaatteen lisäksi periaatetta avoimesta kaupankäynnistä.

Danske Bank toteutti asiakkaansa omien osakkeiden hankinnat omasta salkustaan 6. maaliskuuta. Vastaavanlainen menettely oli toistunut 14., 25. ja 26. helmikuuta sekä 7. maaliskuuta.

Lieventävänä seikkana kurinpitolautakunta piti sitä, että Danske Bankin toimista ei aiheutunut poikkeuksellisia markkinaliikkeitä, ja että päämies ei kärsinyt vahinkoa.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      10 yleisintä syytä: näiden vuoksi työtön menettää tuet

    2. 2

      AKT:n Piirainen vastaa ahtaajakommentteihin: ”Liikemies Kakkonen heittää mielipiteitään faktoina”

    3. 3

      XXL:n mainonta voi edetä korkeimpaan oikeuteen

    4. 4

      Yhä useammalta työttömältä evätään tuet – ”Seuranta on tehostunut”

    5. 5

      ”Ikänsä kunniallisesti työtä tehneet kokevat tämän nöyryyttävänä” – kiistelty eläkealoite eduskuntaan

    6. 6

      Kyösti Kakkonen Karjalaisessa: Työntekijät nousevat pian kapinaan ay-liikettä vastaan

    7. 7

      Pankin vaihtaminen helpottuu: pankki ilmoittaa uudet tiedot puolestasi

    8. 8

      Näkökulma: Liian pieni osa kasvusta valuu palkkoihin – toteutuuko Marxin ennustus?

    9. 9

      Konsultit alkavat valmentaa työttömiä ennen te-keskusten haastatteluja – palkkio riippuu tuloksesta

    10. 10

      Katso, mitä tapahtui asuntolainan hinnalle – ”Pankin vaihtajia on liikkeellä”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Katso, mitä tapahtui asuntolainan hinnalle – ”Pankin vaihtajia on liikkeellä”

    2. 2

      Kyösti Kakkonen Karjalaisessa: Työntekijät nousevat pian kapinaan ay-liikettä vastaan

    3. 3

      XXL:n mainonta voi edetä korkeimpaan oikeuteen

    4. 4

      ”Ikänsä kunniallisesti työtä tehneet kokevat tämän nöyryyttävänä” – kiistelty eläkealoite eduskuntaan

    5. 5

      Konsultit alkavat valmentaa työttömiä ennen te-keskusten haastatteluja – palkkio riippuu tuloksesta

    6. 6

      AKT:n Piirainen vastaa ahtaajakommentteihin: ”Liikemies Kakkonen heittää mielipiteitään faktoina”

    7. 7

      Apple osti kaikessa hiljaisuudessa suomalaisyrityksen

    8. 8

      Betoniala: Hauraaksi jäänyt betoni jakautuu kahteen ryhmään

    9. 9

      Näkökulma: Liian pieni osa kasvusta valuu palkkoihin – toteutuuko Marxin ennustus?

    10. 10

      3 956 €/kk, 3 826 €/kk... – näissä ammateissa on lyhyt koulutus ja töitä tarjolla

    11. Näytä lisää
    1. 1

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    2. 2

      Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

    3. 3

      Katso, mitä tapahtui asuntolainan hinnalle – ”Pankin vaihtajia on liikkeellä”

    4. 4

      Keskiansio 160 000 euroa vuodessa – tämä ammattiryhmä vaatii lakoilla lisää

    5. 5

      Kyösti Kakkonen Karjalaisessa: Työntekijät nousevat pian kapinaan ay-liikettä vastaan

    6. 6

      Alkon kilpailutus hämmentää: 100-vuotiaan Suomen juhlalikööriksi virolainen Vana Tallinn

    7. 7

      Näkökulma: Liian pieni osa kasvusta valuu palkkoihin – toteutuuko Marxin ennustus?

    8. 8

      20-vuotiaita autoja huristelee Suomen teillä paljon – tiedätkö, onko yleisin malli Golf, Astra vai Corolla?

    9. 9

      Suomalaiset myivät tätä juuri joukolla – nyt suositellaan ostamaan

    10. 10

      Terrafame-johtaja Ratia toimii myös yhtiön konsulttina – satojen tuhansien palkkiot

    11. Näytä lisää