Valikko

Netti ei ole vaikea paikka, naputtelee vaan

Selkokielellä kirjoitettu opaskirja neuvoo esimerkiksi sen, miten IRC-keskusteluihin osallistutaan.


Kehitysvammaliiton oppimateriaalikeskus on julkaissut selkokielellä laaditun opaskirjan internetiin.

– Selkokieli on sanastoltaan ja rakenteeltaan helpotettua kieltä, viestintäpäällikkö Anneli Puhakka sanoo.

Selkokieli on siis yleiskieltä, josta on tehty astetta luettavampaa ja ymmärrettävämpää.

Puhakan mukaan selkokieltä hyödyntävät muun muassa kehitysvammaiset, lukihäiriöiset, maahanmuuttajat sekä dysfasia- ja afasiapotilaat.

Selkokielestä on kuitenkin hyötyä myös muille.

– Periaatteessa selkokieli on tarkoitettu erityisryhmille. Selko-opas on kuitenkin helppokäyttöinen ja hyvä kirja ihan tavallisillekin ihmisille, joille aihepiiri on vieraampi.

Esimerkkinä Puhakka mainitsee ikäihmiset, joille liiton julkaisema Tikas-kirjasarja on osittain suunnattu.

Internet selkokielellä -opaskirja tutustuttaa lukijan tietokoneisiin ja internetiin.

Kirjasta löytyy ohjeet muun muassa verkkopankin käyttöön, blogin perustamiseen, videogallerioiden käyttämiseen ja IRC-keskustelujen käymiseen.

Kirjassa käydään lävitse selkokielellä myös tekijänoikeuksiin ja tietoturvallisuuteen liittyviä kysymyksiä.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

    2. 2

      Suomalaiset myivät tätä juuri joukolla – nyt suositellaan ostamaan

    3. 3

      Pankkiala: Asunnot eivät ole liian kalliita

    4. 4

      Kommentti: Eurokriisin sytytyslanka palaa – Italia sanoi ”ei”

    5. 5

      5 vinkkiä – näin siirrät omaisuutta lapsille pienellä verolla

    6. 6

      Teslan valtava akkutehdas halutaan Vaasaan

    7. 7

      Pelko euron tuhosta voi avata Saksan rahahanat

    8. 8

      Terrafame-johtaja Ratia toimii myös yhtiön konsulttina – satojen tuhansien palkkiot

    9. 9

      20-vuotiaita autoja huristelee Suomen teillä paljon – tiedätkö, onko yleisin malli Golf, Astra vai Corolla?

    10. 10

      SS: Myykö lapsesi sukkia päästäkseen luokkaretkelle? Yrityksille miljoonabisnes

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

    2. 2

      Terrafame-johtaja Ratia toimii myös yhtiön konsulttina – satojen tuhansien palkkiot

    3. 3

      SS: Myykö lapsesi sukkia päästäkseen luokkaretkelle? Yrityksille miljoonabisnes

    4. 4

      20-vuotiaita autoja huristelee Suomen teillä paljon – tiedätkö, onko yleisin malli Golf, Astra vai Corolla?

    5. 5

      Kommentti: Eurokriisin sytytyslanka palaa – Italia sanoi ”ei”

    6. 6

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    7. 7

      5 vinkkiä – näin siirrät omaisuutta lapsille pienellä verolla

    8. 8

      HS: Koulutettuja suomalaisia kaikkoaa ulkomaille – vain harva aikoo palata

    9. 9

      Näkökulma: Kapina jatkuu – Brexit ja Trump olivat vasta alkua

    10. 10

      Teslan valtava akkutehdas halutaan Vaasaan

    11. Näytä lisää
    1. 1

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    2. 2

      Vakava varoitus Suomelle: ”Nämä kotitaloudet erityisen haavoittuvia”

    3. 3

      Nyt se on lopullista: koeaika menee uusiksi

    4. 4

      Katso, kuulutko velkaisten riskiryhmään – tämä raja ei saisi ylittyä

    5. 5

      Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

    6. 6

      Ville, 33, kasvatti menestyvän bisneksen Kiinaan – kuukaudessa 8 000 pakettia elektroniikkaa Suomeen

    7. 7

      Keskiansio 160 000 euroa vuodessa – tämä ammattiryhmä vaatii lakoilla lisää

    8. 8

      Alkon kilpailutus hämmentää: 100-vuotiaan Suomen juhlalikööriksi virolainen Vana Tallinn

    9. 9

      Suomalaiset saavat liikaa palkkaa? ”Perheen elo muuttuu selviytymistaisteluksi”

    10. 10

      Kevytmaito, kahvi, meetwursti, konetiskiaine... Näin paljon arkisten tuotteiden hinnat nousivat 10 vuodessa

    11. Näytä lisää