Lukijoiden mukaan kuplan vastakohta on kuoppa

Osakkeiden aliarvostuksesta johtuva käänteinen hintakupla on lukijoiden valinnan mukaan kuoppa.

Kuoppa sai Taloussanomien verkkosivuilla järjestetyssä äänestyksessä ylivoimaisesti suurimman äänisaaliin, noin kaksi kolmasosaa kaikista äänistä. Loput ehdotukset, heivaus, jojo, kummari ja shortti, jäivät selvästi kuopan varjoon.

Kuoppaa pidettiin kielellisesti hyvänä sanaparina kuplalle. Erään lukijan mukaan sitä voi käyttää ”myös asiatekstissä ja kravatti kaulassa”.

Tuorein esimerkki kuplasta saatiin alkuviikosta, kun yhdysvaltalaisten asuntoluototusyhtiöiden Fannie Maen ja Freddie Macin arvo putosi rajusti Lehman Brothersin julkaistua raportin, jossa yhtiöiden väitettiin joutuvat luottokriisiin.

Kärkkäimmät kommentaattorit kerkesivät jo maanantaina syyttämään Lehman Brothersia shorttauksesta, eli siis kuopan kaivamisesta. Shorttaajat uskovat, että he voivat ostaa takaisin myymänsä asiat alemmalla hinnalla ja kuitata erotuksen.

Lapion varressa heiluneille ei kuitenkaan käynyt kovin kaksisesti, sillä luottoyhtiöiden kurssi nousi heti tiistaina lähes alkuperäiselle tasolleen. Kuopan seinät kaatuivat shorttaajien päälle.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Lounaan hinta muuttuu 10 minuutin välein – helsinkiläisravintola kokeilee ensimmäisenä maailmassa

    2. 2

      Asuntovelallinen, korkosi laskutapa on muuttumassa – varaudu nousuun

    3. 3

      Uutuuskirja: Neuvostoliittolaiset halusivat ranskalaiset kankaat vaatteisiin – Koivisto esti

    4. 4

      Osa uhatuista tv-kanavista ei pimenekään 1,5 miljoonassa kodissa – ainakaan vielä

    5. 5

      Ruotsissa ollaan lähellä asuntokuplan puhkeamista – ”pitäisi olla jo huolissaan”

    6. 6

      Uusi velkaennätys on ovella – maailman yhteenlaskettu velka on käsittämätön summa

    7. 7

      Maailman arvokkain yhtiö saattaakin olla vasta kuudenneksi arvokkain

    8. 8

      Suomen sähköverkkoon hyökätään jatkuvasti – myös suurvallat aktiivisia

    9. 9

      Koska asuntolainojen korot nousevat? Asiantuntija vastaa

    10. 10

      Tulli epäilee suomalaisyritystä törkeästä talousrikoksesta – maksamattomia veroja yli kaksi miljoonaa euroa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Joukko tv-kanavia uhkaa pian pimentyä yli 1,5 miljoonassa kodissa

    2. 2

      Suomen sähköverkkoon hyökätään jatkuvasti – myös suurvallat aktiivisia

    3. 3

      Asuntovelallinen, korkosi laskutapa on muuttumassa – varaudu nousuun

    4. 4

      Uutuuskirja: Neuvostoliittolaiset halusivat ranskalaiset kankaat vaatteisiin – Koivisto esti

    5. 5

      Tulli paljasti postimyyntiyrityksen törkeän veropetoksen – 2 miljoonan euron mätkyt

    6. 6

      Eduskunta antoi Bernerille luottamuksensa

    7. 7

      Osa uhatuista tv-kanavista ei pimenekään 1,5 miljoonassa kodissa – ainakaan vielä

    8. 8

      Lounaan hinta muuttuu 10 minuutin välein – helsinkiläisravintola kokeilee ensimmäisenä maailmassa

    9. 9

      51 Siwaa ja Valintataloa suljetaan – tässä koko lista

    10. 10

      Ruotsissa ollaan lähellä asuntokuplan puhkeamista – ”pitäisi olla jo huolissaan”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    2. 2

      Joukko tv-kanavia uhkaa pian pimentyä yli 1,5 miljoonassa kodissa

    3. 3

      Suomalaismies aikoo miljonääriksi 500 päivässä – näin hän sen tekee

    4. 4

      51 Siwaa ja Valintataloa suljetaan – tässä koko lista

    5. 5

      Näin suomalainen mies putoaa työelämästä – ”Ajatellaanko todella, että ihmiset haluavat elää tuilla?”

    6. 6

      Venäläismiljardöörin purjelaiva takavarikoitiin – jättimäinen merilelu maksoi 400 miljoonaa

    7. 7

      Metalliliitto: Työpaikalla pidettiin mustaa listaa työntekijöistä – levisi vahingossa kaikille

    8. 8

      Suomalaismies yritti saada 25 000 euron sairaalakuluja vakuutusyhtiöiltä – joutui mustalle listalle

    9. 9

      Uusi eläkemuoto houkuttelee työttömiä – hetken helpotus voi kostautua

    10. 10

      Pian voi alkaa hakea uutta eläketukea – 760 e/kk

    11. Näytä lisää