Valikko

Kallis energia ja raaka-aineet rasittivat edelleen Huhtamäkeä

Valuuttakurssimuutokset sekä kallis energia ja raaka-aineet rasittivat Huhtamäen kannattavuutta edelleen toisella neljänneksellä. Tulos jäi selvästi markkinaodotuksista.
Yhtiö arvioi, että tämän vuoden liiketulos jää alle viime vuoden tason, kuten jo kesäkuussa varoitettiin.

– Raaka-ainekustannukset pysyivät korkealla tasolla koko katsauskauden ajan, ja energia- ja jakelukustannukset nousivat etenkin toisella vuosineljänneksellä, tiedotteessa kerrotaan.

Huhtamäki arvioi vielä ensimmäisen neljänneksen tulosjulkistuksensa yhteydessä, että konsernin koko vuoden liiketulos olisi viime vuoden toiminnallisen liiketuloksen tasolla 136 miljoonassa eurossa.

Huhtamäen tulos ennen veroja jäi huhti–kesäkuussa 15,8 miljoonaan euroon, kun se vuotta aiemmin oli 24,7 miljoonaan eurossa. Osakekohtainen tulos laski 0,19 eurosta 0,13 euroon.

Uutistoimisto Bloombergin keräämän ennusteen mukaan analyytikot odottivat tulokseksi ennen veroja keskimäärin 23,0 miljoonaa euroa.

Liikevoitto pakitti 35,7 miljoonasta eurosta 27,0 miljoonaan euroon.

Huhtamäen mukaan kuluttajapakkausten kysyntä pysyi useimmilla markkina-alueilla vakaana tai hyvänä. Kysyntä heikkeni kuitenkin Oseaniassa ja myös Euroopassa oli havaittavissa merkkejä kysynnän laskusta.

Liikevaihto pieneni 606,1 miljoonasta eurosta 590,5 miljoonaan euroon. Liikevaihtoa pienensivät valuuttakurssimuutokset.

Konsernin liiketuloksen odotetaan jäävän alle vuoden 2007 toiminnallisen liiketuloksen, joka oli 136 miljoonaa euroa. Investointien määrän odotetaan jäävän tänä vuonna alle sadan miljoonan euron tason.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    2. 2

      Keskiansio 160 000 euroa vuodessa – tämä ammattiryhmä vaatii lakoilla lisää

    3. 3

      Alkon kilpailutus hämmentää: 100-vuotiaan Suomen juhlalikööriksi virolainen Vana Tallinn

    4. 4

      Raju luku lapsilisien leikkauksista – ”Lisäävät pienituloisuutta”

    5. 5

      Leikkaukset iskivät lapsilisään – mitä menetetyllä summalla saisi?

    6. 6

      Kodin1-tavaratalon sivuille ilmestyi viesti: ”Pian täällä taas...”

    7. 7

      Koeaika on pian yhä pidempi – ”Pitäisi sanoa selkeästi, mikä meni pieleen”

    8. 8

      Taliseteli aiheutti kohun Britanniassa – keskuspankki ”suhtautuu huoleen erittäin vakavasti”

    9. 9

      Neljä suurkaupunkia aikoo kieltää dieselautot

    10. 10

      Kiinassa rakennetaan aidon kokoinen Titanic-kopio

    11. Näytä lisää
    1. 1

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    2. 2

      Keskiansio 160 000 euroa vuodessa – tämä ammattiryhmä vaatii lakoilla lisää

    3. 3

      Alkon kilpailutus hämmentää: 100-vuotiaan Suomen juhlalikööriksi virolainen Vana Tallinn

    4. 4

      Kodin1-tavaratalon sivuille ilmestyi viesti: ”Pian täällä taas...”

    5. 5

      Leikkaukset iskivät lapsilisään – mitä menetetyllä summalla saisi?

    6. 6

      Raju luku lapsilisien leikkauksista – ”Lisäävät pienituloisuutta”

    7. 7

      Nämä Siwat ja Valintatalot muuttuvat K-marketeiksi tammikuussa – katso koko lista

    8. 8

      Kemijärven sillan ja Turun sairaalan betoniongelman syy selvisi: liikaa ilmaa

    9. 9

      Koeaika on pian yhä pidempi – ”Pitäisi sanoa selkeästi, mikä meni pieleen”

    10. 10

      Taliseteli aiheutti kohun Britanniassa – keskuspankki ”suhtautuu huoleen erittäin vakavasti”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    2. 2

      Kelan pääjohtaja SK:lle ”Miksi ylläpidämme järjestelmää, joka maksaa ihmiselle olemisesta?

    3. 3

      Vakava varoitus Suomelle: ”Nämä kotitaloudet erityisen haavoittuvia”

    4. 4

      Nyt se on lopullista: koeaika menee uusiksi

    5. 5

      Katso, kuulutko velkaisten riskiryhmään – tämä raja ei saisi ylittyä

    6. 6

      Ville, 33, kasvatti menestyvän bisneksen Kiinaan – kuukaudessa 8 000 pakettia elektroniikkaa Suomeen

    7. 7

      Suomalaiset saavat liikaa palkkaa? ”Perheen elo muuttuu selviytymistaisteluksi”

    8. 8

      Keskiansio 160 000 euroa vuodessa – tämä ammattiryhmä vaatii lakoilla lisää

    9. 9

      Kevytmaito, kahvi, meetwursti, konetiskiaine... Näin paljon arkisten tuotteiden hinnat nousivat 10 vuodessa

    10. 10

      Nobel-voittaja Bengt Holmström: Suomalaiset saavat liikaa palkkaa

    11. Näytä lisää