AMD pisti pääjohtajan vaihtoon

Puolijohdevalmistaja AMD raportoi 1,189 miljardin dollarin tappiollisesta tuloksesta vuoden toisella neljänneksellä. Yhtiö vaihtoi tuloksen julkistamisen yhteydessä toimitusjohtajaansa ja ilmoitti luopuvansa kännykkä- sekä televisiotoiminnoistaan.


AMD:n vajaan 1,2 miljardin dollarin tappio johtuu suurelta osin 876 miljoonan dollarin konserniaktiivan aiheuttamasta kertapoistosta.

Yritys ilmoitti tuloksensa julkistuksen yhteydessä pääjohtaja Hector Ruizin luovuttavan paikkansa yrityksen johtaja Dirk Meyerille. Ruiz ei jätä AMD:tä täysin, vaan siirtyy yrityksen hallituksen puheenjohtajaksi, uutissivusto Ars Technica kertoo.


Yritys joutui kirjaamaan kertaluontoisen poiston päästäkseen eroon grafiikkasirujen tuottamisesta kännyköihin ja televisioihin, uutissivusto Cnet kertoo.

Konserniaktiiva syntyy taseeseen silloin, kun ostettu yhtiö liitetään konserniin. Se tarkoittaa sitä, että osakkeiden hankintahinta ylittää ostetun tytäryhtiön hankintahetken oman pääoman.

Yritys liitti näytönohjainvalmistaja Ati Technologiesin ostoon 3,2 miljardin dollarin konserniaktiivan vuonna 2006. Se on nyt kirjannut siitä yhteensä 2,5 miljardia dollaria pois tilinpidossaan, Cnet laskee.

Viime vuoden toisella neljänneksellä AMD:n tappiot jatkuvista toiminnoista, kuten prosessori- ja näytönohjaintoiminnoista, olivat 531 miljoonan dollarin suuruiset.

Nyt julkistetun tuloksen (pdf) mukaan tämän vuoden toisella neljänneksellä yhtiö jäi näissä toiminnoissa 269 miljoonaa dollaria tappiolliseksi.

Yrityksen liikevaihto kasvoi 1,35 miljardiin dollariin 1,31:stä miljardista, mutta jäi uutissivusto CNN Moneyn mukaan selkeästi jälkeen markkinoiden odotuksista. Analyytikot arvioivat yrityksen tekevän 1,45 miljardin liikevaihdon.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Nokia yllätti: 5g-verkkojen rakennus alkaa jo tänä vuonna

    2. 2

      Lääkäri näpäyttää työnantajia Fennia-lehdessä: Työkyky ei ole pajatso

    3. 3

      Näkökulma: Viis sijoittajavastuusta, pian Suomi pelastaa taas finanssipelureita

    4. 4

      Ex-kokki Tuomaksesta tuli autojen huippumyyjä – näin hän myy auton ja vähän muutakin

    5. 5

      Velkaneuvoja LM:lle: Tästä syystä asuntovelalliset joutuvat maksuvaikeuksiin

    6. 6

      Suomen Yrittäjien tutkimus: Enemmistö kannattaa paikallista sopimista - ja vastustaa työtä alle minimipalkan

    7. 7

      Suomi tarvitsee kaksi miljoonaa maahanmuuttajaa

    8. 8

      Lounaan hinta muuttuu 10 minuutin välein – helsinkiläisravintola kokeilee ensimmäisenä maailmassa

    9. 9

      WSJ: Norwegian aloittaa suorat lennot Euroopasta Yhdysvaltoihin - Liput halvimmillaan noin 60 euroa

    10. 10

      Ruotsissa ollaan lähellä asuntokuplan puhkeamista – ”pitäisi olla jo huolissaan”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Näkökulma: Viis sijoittajavastuusta, pian Suomi pelastaa taas finanssipelureita

    2. 2

      WSJ: Norwegian aloittaa suorat lennot Euroopasta Yhdysvaltoihin - Liput halvimmillaan noin 60 euroa

    3. 3

      Asuntovelallinen, korkosi laskutapa on muuttumassa – varaudu nousuun

    4. 4

      Lääkäri näpäyttää työnantajia Fennia-lehdessä: Työkyky ei ole pajatso

    5. 5

      Kalevala Koru irtisanoi noin 100 jälleenmyyntisopimusta - ”Jakelua järjestellään uudelleen”

    6. 6

      Asuntopula kärjistyy Uudessakaupungissa – ”Tuolla rahalla pitäisi saada enemmän”

    7. 7

      Velkaneuvoja LM:lle: Tästä syystä asuntovelalliset joutuvat maksuvaikeuksiin

    8. 8

      Nokia yllätti: 5g-verkkojen rakennus alkaa jo tänä vuonna

    9. 9

      Ex-kokki Tuomaksesta tuli autojen huippumyyjä – näin hän myy auton ja vähän muutakin

    10. 10

      Uusi velkaennätys on ovella – maailman yhteenlaskettu velka on käsittämätön summa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    2. 2

      Joukko tv-kanavia uhkaa pian pimentyä yli 1,5 miljoonassa kodissa

    3. 3

      Suomalaismies aikoo miljonääriksi 500 päivässä – näin hän sen tekee

    4. 4

      51 Siwaa ja Valintataloa suljetaan – tässä koko lista

    5. 5

      Näin suomalainen mies putoaa työelämästä – ”Ajatellaanko todella, että ihmiset haluavat elää tuilla?”

    6. 6

      Venäläismiljardöörin purjelaiva takavarikoitiin – jättimäinen merilelu maksoi 400 miljoonaa

    7. 7

      Metalliliitto: Työpaikalla pidettiin mustaa listaa työntekijöistä – levisi vahingossa kaikille

    8. 8

      Asuntovelallinen, korkosi laskutapa on muuttumassa – varaudu nousuun

    9. 9

      Suomalaismies yritti saada 25 000 euron sairaalakuluja vakuutusyhtiöiltä – joutui mustalle listalle

    10. 10

      Uusi eläkemuoto houkuttelee työttömiä – hetken helpotus voi kostautua

    11. Näytä lisää