Aasia raivaa tilaa luksusvenemarkkinoilla

Nopean talouskasvun Aasia tavoittelee nykyistä suurempaa markkinaosuutta rahakkailla luksusvenemarkkinoilla, kertoo uutistoimisto Reuters.


Aasia on yhä Eurooppaa jäljessä luksusjahtien miljardibisneksessä, jossa yksittäinen vene voidaan myydä jopa kymmenillä miljoonilla dollareilla. Pyrky Euroopan rinnalle ja jopa ohi on kuitenkin kova. Aasiassa keskittytään nyt valmistamaan kaikkein kalleimpia luksusveneitä, joita myydään  äveriäimmille ja kuuluisuuksille.

Taiwanilaisvalmistajien hinnat ovat noin kolmanneksen läntisiä maita halvempia. Kiinassa veneitä valmistetaan jopa puolet halvemmalla kuin Euroopassa.

Tarkkailijoiden mukaan alhaisempi hinta saattaa kuitenkin tarkoittaa myös alkaisempaa laatua, etenkin Kiinan kohdalla.

– Taiwanilla on jo kokemusta jahtien rakentamisesta, Kiina voisi olla alan tulevaisuuden nousijoita, sanoi Francesco Frediani, italialaisen Riva Yachtin toimitusjohtaja. Riva Yachtin asiakkaisiin kuuluu lukuisia kuuluisuuksia, muiden muassa näyttelijät Nicholas Cage ja Sophia Loren.

– Kiina ja Taiwan kasvattavat parhaillaan asiantuntemustaan, mutta ongelmien hallinnassa Eurooppa on edelleen ykkönen, Frediani jatkoi.

Italia yhä selvä
markkinajohtaja
 

Tänä vuonna Taiwanilla ja Kiinalla on kirjoissaan yhteensä satakunta tilausta, kolme neljännestä niistä Taiwanilla. Kasvu on merkittävää, sillä vielä kolme vuotta sitten mailla oli tilauksia yhteensä noin 60.

Markkinajohtaja Italian lukuihin on kuitenkin vielä matkaa: se on kerännyt tälle vuodelle jo yli 400 tilausta. Yhdysvalloilla luksusjahtien tilauksia on tälle vuodelle noin 100.

– Taiwanilaiset veneet myyvät hyvin, ihmiset pitävät niistä, sanoi Andy Ye Floating Lifesta. Sveitsiläisyritys avasi hiljattain luksusjahteja markkinoivan toimiston Shanghaissa.

– Mutta italialaisilla, hollantilaisilla ja ranskalaisilla on yhä enemmän kekseliäisyyttä muotoilussaan. Ne näyttävät alan trendit ja Taiwan seuraa perästä. 

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Onko sinulla näitä ominaisuuksia? Tällaiset ihmiset saavat enemmän palkkaa

    2. 2

      Venäläismiljardöörin purjelaiva takavarikoitiin – jättimäinen merilelu maksoi 400 miljoonaa

    3. 3

      Näin suomalainen mies putoaa työelämästä – ”Ajatellaanko todella, että ihmiset haluavat elää tuilla?”

    4. 4

      Le Penin suosio kasvoi Ranskassa – markkinat säpsähtivät

    5. 5

      Metalliliitto: Työpaikalla pidettiin mustaa listaa työntekijöistä – levisi vahingossa kaikille

    6. 6

      Näille aloille talouskasvu tuo töitä

    7. 7

      Wärtsilä haluaa ohjelmistotaloksi ja suunnittelee yritysostoja

    8. 8

      Hautooko Trump tilastokeikausta? ”Omaan politiikkaansa sopivaksi”

    9. 9

      SAK:n kysely: Painostus työehtojen heikentämiseen kasvanut – palkkoja halutaan alas

    10. 10

      Le Pen haluaa murskata euron – tällainen on hänen suunnitelmansa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Näin suomalainen mies putoaa työelämästä – ”Ajatellaanko todella, että ihmiset haluavat elää tuilla?”

    2. 2

      Metalliliitto: Työpaikalla pidettiin mustaa listaa työntekijöistä – levisi vahingossa kaikille

    3. 3

      Venäläismiljardöörin purjelaiva takavarikoitiin – jättimäinen merilelu maksoi 400 miljoonaa

    4. 4

      Työntekijä saa jännittää nyt 2 kuukautta pidempään – koeajat pitenivät vuoden alussa

    5. 5

      Konkarisijoittaja Tom Tukiainen, 59, pani 100 000 euroa riskillä turvapaikanhakijoihin

    6. 6

      Wärtsilä haluaa ohjelmistotaloksi ja suunnittelee yritysostoja

    7. 7

      Nyt puhuu Go! Aviationin ex-työntekijä: Syttyi käsittämätön ilmiriita

    8. 8

      USU: Kaavailtu muutos asuntolainakattoon herätti huolen – ”Ei nuorella ole kesämökkiä myytäväksi”

    9. 9

      SAK:n kysely: Painostus työehtojen heikentämiseen kasvanut – palkkoja halutaan alas

    10. 10

      ”Alkaako miesten katoaminen työvoimasta jo lapsuudessa?”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Sunnuntailisät pois, työpäivän pituus 12 tuntiin? ”Tehdään työtä silloin, kun sitä on”

    2. 2

      Yle: Kirjeessä koteihin jaettu oikea seteli hämmentää suomalaisia – osa palauttaa, vaikkei tarvitsisi

    3. 3

      ABC-asemien S-bonus muuttuu – ”Aion äänestää jaloillani”

    4. 4

      50 000 miestä parhaassa iässä ei tee töitä tai opiskele – ”Mitä heille tapahtui?”

    5. 5

      ”Kesämökkejä alkaa olla riesaksi asti” – FK ei halua, että omaisuutta pantataan perinnöksi

    6. 6

      Näin suomalainen mies putoaa työelämästä – ”Ajatellaanko todella, että ihmiset haluavat elää tuilla?”

    7. 7

      Metalliliitto: Työpaikalla pidettiin mustaa listaa työntekijöistä – levisi vahingossa kaikille

    8. 8

      Venäläismiljardöörin purjelaiva takavarikoitiin – jättimäinen merilelu maksoi 400 miljoonaa

    9. 9

      Sunnuntailisistä nautittu 100 vuotta – joko riittää?

    10. 10

      Katsastuksiin ehdotetaan tiukennuksia – ”Turhia kustannuksia autoilijalle”

    11. Näytä lisää