Valikko

Noin 27 tapaa käyttää kamerapuhelinta

Kolumni
Tilastokeskuksen raportin mukaan yli puolessa Suomen kodeista on sekä kamerapuhelin että digikamera. Niillä otetaan toinen toistaan laadukkaampia perhekuvia. Niitä voi käyttää myös moneen muuhun. Tässä muutamia ehdotuksia.


Takuukuitit saa puhelimen kameralla nopeasti kuvattua ja tallennettua varmaan paikkaan. Niin, ja paljon muutakin: puhelimen kameraa voi käyttää pikaskannerina lähettämällä kuvat joko ScanR:ään tai Evernoteen.

Jälkimmäistä voi käyttää paitsi tallennetun tiedon varmuuskopiokeskuksena myös satunnaisten tuttavien käyntikorttien tallennukseen.

Fläppitaulut, powerpointit ja käsinkirjoitetut ostoslistat tallentuvat puhelimeen napin painalluksella. Tunnuslukutaulukkoja tallentaessa kannattaa kuitenkin muistaa, että puhelin saattaa joutua vääriin käsiin.

Ruoan ja juoman ystävät tallentavat tietysti hyvien viinien etikettejä myöhäisempiä hetkiä silmällä pitäen, lyhyemmän jänteen ahmijat takeaway-menuja.

Piuhat
ojennukseen


Ruutukaappauksia on kameralla helppo tehdä. Esimerkiksi Windowsia asentaessa tai biosia muokattaessa voi virheviestejä rapsia muistiin. Ilmaisella Wwigolla voi S60-puhelinta (monet Nokiat)  käyttää myös kätevästi web-kamerana.

Erilaiset sarjanumerot ja lisenssikoodit tallentuvat helposti puhelimen muistiin.

Härveleitä asentaessaan oppii arvostamaan sitä, että muistaa ottaa kuvan johtojen kytkennöistä ennen niiden repimistä laitteista. Tee-se-itse-henkiset voivat ottaa laitteistaan kuvan ennen kuin osia on pöydällä kymmeniä.

Taksilla
turvallisesti


Passista tai henkilökortista kannattaa matkaillessa pitää puhelimessa kopiota. Varmuuden vuoksi ne on hyvä myös meilata itselleen. Erilaiset meilienkeruu- ja etuuskortit voi tallentaa puhelimeensa lompakkoa rasittamasta.

Vuokra-auton lommoista ja naarmuista voi vuokrasopimusta tehdessä ottaa kuvat. Google Maps-kartoista saa puhelimeen tallennettua pika-ajo-ohjeet. Suurissa pysäköintitaloissa auton sijainti kannattaa tallentaa, naps. Sama pätee  hotellihuoneiden numeroihin, mikäli ne vaihtuvat tiuhaan. Näin on turvallisempaa liikkua kaupungilla pelkän avainkortin kanssa.

Turvalliselta saattaa joskus tuntua myös hämäräperäisen taksin rekisterinumeron tallentaminen ennen siihen astumista: kuvan voi aina lähettää sähköposti- tai multimediaviestinä lähimmilleen. Eksoottisempien kirjasimien maissa voi majapaikan katukyltin ikuistaa taksikuskeille näytettäväksi.

Onko tukka
hyvin?


Ostoksilla tuotteita vertaillessa voi niistä aina ottaa itselleen ja/tai primäärikontaktilleen kuvan, periaatteessa laillisesti (Kamera-lehden juttu pdf-muodossa). Vartijoilla saattaa olla tästä olla kuitenkin toinen mielipide, mikä tässä varoituksen sanana sanottakoon.

Kirjakaupassa voi kiinnostavan teoksen kuvan ottaa muistoksi. Sama pätee myös asuinkumppanin imperatiivisiin toiveisiin (koruihin jne): syntymäpäivän tai joulun koittaessa ne saa palautettua mieleensä.

Alennusmyynneissä erilaiset asukokonaisuudet voi myös tallentaa tai lähettää muille pika-arvioitaviksi. Ja ennen tärkeää tapaamista voi peilin puutteessa aina ottaa itsestään kuvan ja tarkistaa, onko tukka hyvin.

Viikon vinkki:


Perheen aikuisten kesäiltaan on kuulunut Mad Men -televisiosarjan ensimmäinen tuotantokausi. Emmy-ehdokkuuksia (tv-oscareita) kahminut tv-sarja sijoittuu 1960-luvun alun mainosmaailmaan Madison Avenuelle, mutta laajenee nopeasti käsittelemään mm. keski-ikäisyyttä, tasa-arvoa ja kuluttamista. Ihan Sopranos-tasoa sarja ei ole, mutta mikroskooppisen tarkka ajankuva ja hyvä dramaturgia pitävät kyllä koukussa – ainakin ensimmäiset 13 jaksoa.

Ahnaat voivat tilata tänään julkaistun dvd-paketin, kärsivällisemmät voivat odottaa Nelosella syksyllä esitettäviä jaksoja.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Suomalaiset myivät tätä juuri joukolla – nyt suositellaan ostamaan

    2. 2

      Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

    3. 3

      5 vinkkiä – näin siirrät omaisuutta lapsille pienellä verolla

    4. 4

      Ferrari takoi uudet pohjat Milanossa

    5. 5

      Kommentti: Eurokriisin sytytyslanka palaa – Italia sanoi ”ei”

    6. 6

      Terrafame-johtaja Ratia toimii myös yhtiön konsulttina – satojen tuhansien palkkiot

    7. 7

      Pankkiala: Asunnot eivät ole liian kalliita

    8. 8

      Teslan valtava akkutehdas halutaan Vaasaan

    9. 9

      Pelko euron tuhosta voi avata Saksan rahahanat

    10. 10

      Bensankulutus: Vuosikausien kasvu voi tyssätä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

    2. 2

      SS: Myykö lapsesi sukkia päästäkseen luokkaretkelle? Yrityksille miljoonabisnes

    3. 3

      Kommentti: Eurokriisin sytytyslanka palaa – Italia sanoi ”ei”

    4. 4

      Terrafame-johtaja Ratia toimii myös yhtiön konsulttina – satojen tuhansien palkkiot

    5. 5

      5 vinkkiä – näin siirrät omaisuutta lapsille pienellä verolla

    6. 6

      20-vuotiaita autoja huristelee Suomen teillä paljon – tiedätkö, onko yleisin malli Golf, Astra vai Corolla?

    7. 7

      Suomalaiset myivät tätä juuri joukolla – nyt suositellaan ostamaan

    8. 8

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    9. 9

      Teslan valtava akkutehdas halutaan Vaasaan

    10. 10

      Näkökulma: Kapina jatkuu – Brexit ja Trump olivat vasta alkua

    11. Näytä lisää
    1. 1

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    2. 2

      Vakava varoitus Suomelle: ”Nämä kotitaloudet erityisen haavoittuvia”

    3. 3

      Nyt se on lopullista: koeaika menee uusiksi

    4. 4

      Katso, kuulutko velkaisten riskiryhmään – tämä raja ei saisi ylittyä

    5. 5

      Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

    6. 6

      Ville, 33, kasvatti menestyvän bisneksen Kiinaan – kuukaudessa 8 000 pakettia elektroniikkaa Suomeen

    7. 7

      Keskiansio 160 000 euroa vuodessa – tämä ammattiryhmä vaatii lakoilla lisää

    8. 8

      Alkon kilpailutus hämmentää: 100-vuotiaan Suomen juhlalikööriksi virolainen Vana Tallinn

    9. 9

      Suomalaiset saavat liikaa palkkaa? ”Perheen elo muuttuu selviytymistaisteluksi”

    10. 10

      Kevytmaito, kahvi, meetwursti, konetiskiaine... Näin paljon arkisten tuotteiden hinnat nousivat 10 vuodessa

    11. Näytä lisää