Valikko

Varo mustekikkailua

Uudet tulostimet myydään vajailla värikaseteilla, ja kate tulee varakaseteista. Osingoille pyrkivät värikasettien täyttöpuodit, joiden tuotteista monet tulostinvalmistajat ärhentyvät.
Elektroniikan tukkukauppiaat ry:n tilastojen mukaan tavallisten ja monitoimitulostinten hinnat ovat tippuneet viime vuodesta. Kappalemyynti pysyi samassa tammi–maaliskuussa. Samaan aikaan tietokoneita on myyty lähes kymmenen prosenttia enemmän.

Tulostinvalmistajien kate tuleekin värikaseteista, joita valmistetaan yhä enemmän. Eurooppalaisten väriainekasettien uusiovalmistajien liitto (Euroopean Toner & Inkjet Remanufacturers Association) Etira ennustaa, että Euroopassa valmistetaan ensi vuonna 370 miljoonaa mustesuihkukasettia ja 70 miljoonaa laservärikasettia. Kasvua luvuissa on noin 9 ja 23 prosenttia.

Uusissa tulostimissa
vajaat värikasetit


Uusi värikasetti on kallis mutta välttämätön hankinta. Halvimmillaan nelivärisarjan hinnalla irtoaa kokonaan uusi tulostin.

Mustan Pörssin Sellon myymälästä kerrotaan, että vain halvimmat, 50–60 euron tulostimet peittoavat värikasetit hinnassa.

– Mutta pitää muistaa, että aloituskasetit eivät ole aina täysiä, myymälästä kerrotaan. Myyjä suosittelee ostamaan mieluummin hyvän laitteen ja irtopatruunoita sitten, kun alkuperäiset loppuvat.

Täyttökasetit
yleistyvät


Monet ovat keksineet säästää varaväreissä käyttämällä uusiokasetteja tai täyttämällä kasetteja itse uudestaan. Etiran mukaan Euroopassa myydyistä mustesuihkukaseteista 20 prosenttia ja laserkaseteista 33 prosenttia on uusiokasetteja. Osuuksien arvioidaan kasvavan ensi vuonna lasertulostimissa reiluun kolmannekseen ja mustesuihkuissa noin neljännekseen.

– Näppituntumani on, että se on lisääntymään päin. Nyt liikkeitä alkaa olla ympäri Suomea, ja lisää on tulossa, vahvistaa Maija Mulrine mustekasetteja täyttävästä Print&Refillistä.

Kasettien
kierrätyksestä kilpaillaan


Väriainekasettien kierrätyksestä käy kuuma taistelu tulostinvalmistajien ja täyttöfirmojen välillä.

Tulostinten valmistajat keräävät asiakkailtaan tyhjiä kasetteja omien kierrätysohjelmiensa nimissä. Kasetit toimitetaan tyhjennettäviksi ja käytetään sitten uusien kasettien raaka-aineeksi. Kasettien uudelleen täyttämistä ne pyrkivät estämään kehittämällä jatkuvasti uusia malleja ja suojauksia.

Tarvikekasettien ja täyttöpakkausten myyjät yrittävät pysyä kärryillä ja opastavat asiakkaitaan suojausten kiertämisessä.

– Vaikka elektroniikkaromun kierrätystä yritetään tehostaa, tuntuu, että värikasetit ovat sen ulkopuolella. Jos ennen sanottiin vain, että suositellaan alkuperäisiä kasetteja, nyt ratkaisut ovat teknisiä, Print&Refillin Maija Mulrine sanoo.

Patruunaan voi olla asennettu mikrosiru, joka pahimmassa tapauksessa mykistää koko tulostimen, kun uudelleen täytettyä patruunaa yrittää käyttää. Niinpä kasettia täytettäessä vaihdetaan nykyään myös siru.

Takuu säilyy
kaikilla kaseteilla


Merkkikasetin käyttö ei ole pakollista, vaikka tulostinvalmistajat omiaan suosittelevatkin. Takuu ei raukea pelkästä uusiokasetin käytöstä, ellei itse värikasetti tai täyttöväri aiheuta vikaa tulostimessa.

– Emme voi vastata, jos kolmannen osapuolen kasetti ei toimi, menee rikki tai aiheuttaa vahingon laitteelle. Aina silloin tällöin sattuu, että esimerkiksi laserkasetin jauhe on levähtänyt laitteen sisälle. Silloin puhdistuslasku menee asiakkaalle, sanoo tuotepäällikkö Seppo Haapanen HP:lta.

Täyttöpakkauksia ja uusiokasetteja myyvän Mustekasetti.comin toimitusjohtaja Erkki Sepponen vakuuttaa, että uudelleen täytetty kasetti on yhtä hyvälaatuinen kuin merkkikasetti.

– Tulostinten vikaantumiset ovat äärimmäisen harvinaisia. Kolmentoista vuoden aikana on ollut vain muutama tapaus, eikä niissäkään vika ollut mustekasetin syytä, Sepponen sanoo.

Hänen mukaansa tulostuspäällisen mustesuihkutulostimen värikasetin voi täyttää jopa kymmenen kertaa. Säiliömallista kasettia voi täyttää miltei rajattomasti. Laserkasetin täyttö onnistuu korkeintaan kuusi kertaa, hieman yksilöstä riippuen.

Lopulta täytetytkin kasetit tukkeutuvat, ja ne palautetaan kierrätystehtaille puhdistettavaksi. Niiden kuluvat osat vaihdetaan, kasetit täytetään väriaineella ja myydään uusiokasetteina.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Kyösti Kakkonen Karjalaisessa: Työntekijät nousevat pian kapinaan ay-liikettä vastaan

    2. 2

      Näkökulma: Liian pieni osa kasvusta valuu palkkoihin – toteutuuko Marxin ennustus?

    3. 3

      Sähköinen postilaatikko kerää kritiikkiä: ”Pitää olla mahdollisuus asioida miten parhaiten sopii”

    4. 4

      Stark sulkee kuusi myymälää – irtisanoo jopa 160

    5. 5

      Autojen ominaisuudesta tuli ongelma – piti säästää energiaa, voikin aiheuttaa kolareita

    6. 6

      Paperiosakkeet hukassa? Sampo antoi lisäaikaa

    7. 7

      Tuloerojen kuilu: Rikkaimmat +70 % – köyhimmät +30 %

    8. 8

      IMF huolissaan: Velkaantuminen lisännyt kotitalouksien haavoittuvuutta

    9. 9

      Berner ihmettelee Postin laskelmia kustannusten kasvusta

    10. 10

      Helsingissä reipas pörssipäivä, Nokia ja Kotipizza ponkaisivat

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Näkökulma: Liian pieni osa kasvusta valuu palkkoihin – toteutuuko Marxin ennustus?

    2. 2

      Kyösti Kakkonen Karjalaisessa: Työntekijät nousevat pian kapinaan ay-liikettä vastaan

    3. 3

      Stark sulkee kuusi myymälää – irtisanoo jopa 160

    4. 4

      Yle: Kodin1-nimen ostaja selvisi – aikoo kilpailla hinnoilla

    5. 5

      Autojen ominaisuudesta tuli ongelma – piti säästää energiaa, voikin aiheuttaa kolareita

    6. 6

      Tärkeän lääkkeen hinta 23-kertaistui – yhtiölle sakot nimikikkailusta

    7. 7

      Jättikauppa: Konecranes myy nosturiyhtiön

    8. 8

      Tuloerojen kuilu: Rikkaimmat +70 % – köyhimmät +30 %

    9. 9

      Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

    10. 10

      ”Vei mahdollisuuden huippu-uraan” – entinen opiskelija vaatii Oxfordin yliopistolta miljoonakorvauksia

    11. Näytä lisää
    1. 1

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    2. 2

      Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

    3. 3

      Keskiansio 160 000 euroa vuodessa – tämä ammattiryhmä vaatii lakoilla lisää

    4. 4

      Alkon kilpailutus hämmentää: 100-vuotiaan Suomen juhlalikööriksi virolainen Vana Tallinn

    5. 5

      Suomalaiset saavat liikaa palkkaa? ”Perheen elo muuttuu selviytymistaisteluksi”

    6. 6

      20-vuotiaita autoja huristelee Suomen teillä paljon – tiedätkö, onko yleisin malli Golf, Astra vai Corolla?

    7. 7

      Suomen ilmasto on myrkkyä autoille – arvaatko, mikä lämpötila on pahin?

    8. 8

      Näkökulma: Liian pieni osa kasvusta valuu palkkoihin – toteutuuko Marxin ennustus?

    9. 9

      Suomalaiset myivät tätä juuri joukolla – nyt suositellaan ostamaan

    10. 10

      Terrafame-johtaja Ratia toimii myös yhtiön konsulttina – satojen tuhansien palkkiot

    11. Näytä lisää