Katso ketkä kaikki ovat pienituloisia

Luulitko olevasi hyvätuloinen? Saatoit erehtyä. Saatat jopa huomata olevasi pienituloinen ainakin, jos on uskominen Sdp:n puheenjohtajaa Jutta Urpilaista. Taloussanomat selvitti, missä kaikissa ammateissa toimivat ovat Urpilaisen määritelmän mukaan pienituloisia.
Jutta Urpilainen (Sdp.) veti pienituloisuuden rajan viikonloppuna 3000 euroon.

”Minulle alle keskitulon (noin 3000 euroa kuussa) ansaitsevat ovat pienituloisia”, Urpilainen kirjoitti sunnuntaina veroremonttia käsittelevässä blogikirjoituksessaan.

Jos alle 3000 euron tilipussi tekee suomalaisesta pienituloisen, meistä selkeä enemmistö kuuluu tähän joukkoon: lähes 80 prosenttia saa alle 3 000 euron kuukausipalkkaa. (Katso tilasto ammattialoittain jutun lopusta.)

Jos et ole johtaja,
olet pienituloinen


Jos ei halua kuulua pienituloisten joukkoon, täytyy olla ammatin suhteen kranttu. Tilastokeskuksen palkkatilasto kertoo, että yli 3000 euron kuukausiansioille pääsevät lähinnä johtajat ja erityisasiantuntijat.

Muun muassa opettajat, palvelutyöntekijät, toimistotyöntekijät ja asiakaspalvelutyössä olevat elävät reilulla 2 000 eurolla kuussa.

Useimmat asiantuntijan nimikkeellä työskentelevätkin tienaavat alle Urpilaisen pienituloisuusrajan.

Urpilaisen käsitys
kuukausipalkasta kyseenalainen


Urpilainen perustelee puheensa 3 000 euron rajasta sillä, että suomalaisen keskipalkka on 2 940 euroa kuukaudessa. Tämän summan oppositiojohtaja on pyöristänyt 3 000 euroon.

Tilastokeskuksen yliaktuaari Markku Jutilan mukaan Urpilaisen tulkinta ei kuitenkaan ole paras mahdollinen.

– Lähes 3 000 euroa on kuukausipalkkojen keskiarvo. Parempi olisi kuitenkin käyttää mediaanituloa, joka on 2 498, Jutila selittää.

Jos kaikkien suomalaisten kuukausipalkat laitetaan jonoon ja niistä valitaan keskimmäinen luku, saadaan mediaani.

– Mediaanilukua eivät vääristä kaikkein suurimmat palkat yhtä paljon kuin keskiarvoa, Jutila perustelee.

Minimipalkan
määritelmä hakusessa


Urpilaisen tulkinta keskipalkasta on kyseenalainen. Lisäksi kaikkien alle 3 000 euroa kuukaudessa tienaavien leimaaminen pienituloisiksi on tilastojen valossa erikoista.

Markku Jutilan mielestä pienituloisuuden raja kulkee reilusti alempana kuin 3 000 eurossa. Hänen mukaansa pienituloisuuden raja on itse asiassa yli puolet pienempi kuin Urpilainen väittää.

– Suomessa ei ole virallista pienituloisen määritelmää. Kuitenkin EU:n tilastolaitoksen Eurostatin mukaan pienituloisia ovat henkilöt, joiden kotitalouksissa on vuodessa käytettävissä per henkilö vähemmän kuin 60 prosenttia kaikkien kotitalouksien ekvivalentista mediaanitulosta, Jutila kertoo.

Tilastotieteellinen määritelmä on varsin monimutkainen vastaus siihen, kuka on pienituloinen. Mitä se tarkoittaa euroina?

– Jos määritelmää sovelletaan Suomen palkkatilastoihin vuodelta 2007, saadaan pienituloisuuden rajaksi 1 457 euroa kuukaudessa.

Pätkätyöläiset
varmaan köyhälistöä


Pienituloisten etujärjestön Väki Vallaton ry:n puheenjohtaja Markku Sundell alkaa nauraa kuullessaan Jutta Urpilaisen määritelmän pienituloisuudesta.

– Itsekin tipahdan sen summan alle reilusti, mutta pärjään paremmin kuin moni muu. En edes tiedä, kuinka pienellä summalla elävät kansaneläkettä saavat, Sundell kommentoi asiaa.

Myös Palkansaajien tutkimuslaitoksen johtaja Jaakko Kiander suhtautuu Urpilaisen määritelmään epäilevästi.

– Siinä mielessähän lukua voi perustella, että suomalaisten palkansaajien keskiansio on lähellä kolme tonnia. Mutta jos otetaan huomioon, että 40 prosenttia aikuisista ei käy töissä lainkaan, tuo 3000 euroa kuukaudessa tuntuu aika hyvältä ansiotasolta. Kyllä summa menee siinä mielessä yläkanttiin, Kiander kommentoi Urpilaisen laukomaa lukua.

Pätkätyöläisiin verrattuna jopa 2000 euron kuukausipalkkaa nauttivan voi sanoa olevan onnellisessa asemassa.

– Jos on varmuus jatkuvista tuloista, niiden kanssa voi pelata ihan eri tavalla kuin silpputyössä, Jukka Peltokoski huomauttaa.

Peltokoski on yksi Paskaduunista barrikadille - Prekariaatin julistus -pamfletin kirjoittajista.

Huomiota herättäneen pamfletin kirjoittajien mielestä esimerkiksi ammattiliitot ovat jumiutuneet ajamaan vain kuukausipalkkalaisten etuja ja unohtaneet esimerkiksi pätkätyöläiset ja pienyrittäjät.

– Prekaarin tulot on reilusti alle kolme tonnia. Ne ihmiset kuuluvat sitten varmaan köyhälistöön. Monethan elävät alle 1 000 eurolla kuukaudessa, Peltokoski sanoo.

Suomessa 1 200 euroa kuukaudessa on minimikuukausipalkka.

Kuukausipalkkojen mediaanit yksityisellä sektorilla 2007

AmmattiluokitusKuukausipalkan mediaani e/kk
Maa- ja metsätalouden avustavat työntekijät1363
Maanviljelijät, metsätyöntekijät ym.1738
Muut palvelutyöntekijät1758
Mallit, myyjät ja tuote-esittelijät1834
Palvelu- ja suojelutyöntekijät ym.1928
Teollisuuden ja rakentamisen avustavat työntekijät2137
Muut valmistustyöntekijät2137
Toimistotyöntekijät2226
Liikenneopettajat ym.2250
Teollisuustuotteiden valmistajat ja kokoonpanijat2272
Asiakaspalvelutyöntekijät2304
Hienomekaniikan ja taideteollisuuden työntekijät2310
Kuljettajat, vesiliikennetyöntekijät ym.2366
Maa- ja metsätaloustieteiden ja terveydenhuollon erityisasiantuntijat3370
Maa- ja metsätaloustieteiden ja terveydenhuollon asiantuntijat2381
Kaivos-, louhos- ja rakennustyöntekijät2412
Konepaja- ja valimotyöntekijät sekä asentajat ja korjaajat2520
Liikealan ja muiden palvelualojen asiantuntijat2622
Prosessityöntekijät2757
Opettajat ja muut opetusalan erityisasiantuntijat2851
Luonnontieteen ja tekniikan asiantuntijat2958
Muiden alojen erityisasiantuntijat3539
Ylimmät virkamiehet ja järjestöjen johtajat3564
Pienyritysten johtajat3725
Matemaattis-luonnontieteelliset ja tekniikan erityisasiantuntijat3729
Yritysten ja muiden toimintayksiköiden johtajat4876
Lähde: Tilastokeskus/ Palkkarakenne 2007


Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Brittilehti hehkuttaa suomalaista perustulokokeilua – ongelmia kaksi

    2. 2

      Nyt puhuu Go! Aviationin ex-työntekijä: Syttyi käsittämätön ilmiriita

    3. 3

      Kerrostaloasuntojen rakentamisessa hurja tahti – kuin 1970-luvun maaltamuuton aikaan

    4. 4

      Sunnuntaisuomalainen: Pimeä passikauppa näkyy Suomessa

    5. 5

      Näkökulma: Sijoittajalla huolestuttavan houkuttelevat tulevaisuuden näkymät

    6. 6

      Merkel kuittaili Trumpille iPhoneista ja saksalaisautoista

    7. 7

      Näin korkojen nousu näkyisi asuntomarkkinoilla – iskisi ensin pieniin asuntoihin

    8. 8

      Ikea pahoittelee mokaansa – israelilaiskatalogi esittelee kotia ilman naisia ja tyttöjä

    9. 9

      Uutissuomalainen: Finlayson suuttui uusnatsistisen verkkokaupan myynnistä

    10. 10

      Sunnuntailisistä nautittu 100 vuotta – joko riittää?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nyt puhuu Go! Aviationin ex-työntekijä: Syttyi käsittämätön ilmiriita

    2. 2

      Merkel kuittaili Trumpille iPhoneista ja saksalaisautoista

    3. 3

      Uutissuomalainen: Finlayson suuttui uusnatsistisen verkkokaupan myynnistä

    4. 4

      Näkökulma: Sijoittajalla huolestuttavan houkuttelevat tulevaisuuden näkymät

    5. 5

      Ikea pahoittelee mokaansa – israelilaiskatalogi esittelee kotia ilman naisia ja tyttöjä

    6. 6

      Näin korkojen nousu näkyisi asuntomarkkinoilla – iskisi ensin pieniin asuntoihin

    7. 7

      Sunnuntaisuomalainen: Pimeä passikauppa näkyy Suomessa

    8. 8

      Kommentti: EK mullisti Suomen – ja antoi ”syötön Sdp:n lapaan”

    9. 9

      Julkkisten rahoittaman lentoyhtiön kassasta katosi satoja tuhansia euroja – hakeutuu nyt konkurssiin

    10. 10

      Kerrostaloasuntojen rakentamisessa hurja tahti – kuin 1970-luvun maaltamuuton aikaan

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Sunnuntailisät pois, työpäivän pituus 12 tuntiin? ”Tehdään työtä silloin, kun sitä on”

    2. 2

      Yle: Kirjeessä koteihin jaettu oikea seteli hämmentää suomalaisia – osa palauttaa, vaikkei tarvitsisi

    3. 3

      ABC-asemien S-bonus muuttuu – ”Aion äänestää jaloillani”

    4. 4

      ”Kesämökkejä alkaa olla riesaksi asti” – FK ei halua, että omaisuutta pantataan perinnöksi

    5. 5

      50 000 miestä parhaassa iässä ei tee töitä tai opiskele – ”Mitä heille tapahtui?”

    6. 6

      Asuntokaupan 10 vaaran merkkiä – näin vältät astumasta miinaan

    7. 7

      Sunnuntailisistä nautittu 100 vuotta – joko riittää?

    8. 8

      Katsastuksiin ehdotetaan tiukennuksia – ”Turhia kustannuksia autoilijalle”

    9. 9

      Julkkisten rahoittaman lentoyhtiön kassasta katosi satoja tuhansia euroja – hakeutuu nyt konkurssiin

    10. 10

      Kuin bensaa ostaisi: Forssassa aloittaa myyjätön kauppa

    11. Näytä lisää