Osakepörssi potkaisi Pirate Bayn ostajaehdokkaan

Ruotsalainen osakkeiden markkinapaikka AktieTorget on päättänyt heittää ulos The Pirate Bayta havitelleen Global Gaming Factory X:n (GGF).
Kohutusta verkkopalvelusta The Pirate Baysta tehdyn ostotarjouksen toteutuminen näyttää varsin epävarmalta. Verkkopalvelua havitellut ruotsalainen peliyhtiö GGF poistettiin eilen keskiviikkona osakepörssi AktieTorgetista.

AktieTorgetin lausunnon mukaan GGF on toistuvasti rikkonut kaupankäyntisääntöjä, kun yhtiö ei ole pystynyt osoittamaan, että sen sijoittajille antamat tiedot ovat tarkkoja, asiaankuuluvia ja luotettavia.

Alun perin GGF:n piti saattaa Pirate Bayn osto loppuun 27. elokuuta. 

AktieTorget lopetti kaupankäynnin GGF:n osakkeilla 21. elokuuta, kun markkinapaikan johto alkoi epäillä, ettei it-yhtiöllä ole lupaamaansa kuutta miljoonaa euroa Pirate Bayn ostoon.

GGF:n toimitusjohtaja Hans Pandeya on toistuvasti vakuuttanut vievänsä kaupan päätökseen. Pandeya sanoo turvautuvansa tarvittaessa omiin säästöihinsä, mikäli muut potentiaaliset sijoittajat vetäytyvät hankkeesta.

Tosin myös Pandeya on suurissa veroveloissa, ja hänen omaisuuttaan on jo ulosmitattu.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Nokia yllätti: 5g-verkkojen rakennus alkaa jo tänä vuonna

    2. 2

      Näkökulma: Viis sijoittajavastuusta, pian Suomi pelastaa taas finanssipelureita

    3. 3

      Lääkäri näpäyttää työnantajia Fennia-lehdessä: Työkyky ei ole pajatso

    4. 4

      Ex-kokki Tuomaksesta tuli autojen huippumyyjä – näin hän myy auton ja vähän muutakin

    5. 5

      Velkaneuvoja LM:lle: Tästä syystä asuntovelalliset joutuvat maksuvaikeuksiin

    6. 6

      Lounaan hinta muuttuu 10 minuutin välein – helsinkiläisravintola kokeilee ensimmäisenä maailmassa

    7. 7

      Suomen Yrittäjien tutkimus: Enemmistö kannattaa paikallista sopimista - ja vastustaa työtä alle minimipalkan

    8. 8

      Suomi tarvitsee kaksi miljoonaa maahanmuuttajaa

    9. 9

      Kyberturvallisuuden huippuasiantuntija Business Insiderille: Hakkeroinnista tullut mafian kaltaista toimintaa

    10. 10

      WSJ: Norwegian aloittaa suorat lennot Euroopasta Yhdysvaltoihin - Liput halvimmillaan noin 60 euroa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Näkökulma: Viis sijoittajavastuusta, pian Suomi pelastaa taas finanssipelureita

    2. 2

      WSJ: Norwegian aloittaa suorat lennot Euroopasta Yhdysvaltoihin - Liput halvimmillaan noin 60 euroa

    3. 3

      Asuntovelallinen, korkosi laskutapa on muuttumassa – varaudu nousuun

    4. 4

      Lääkäri näpäyttää työnantajia Fennia-lehdessä: Työkyky ei ole pajatso

    5. 5

      Kalevala Koru irtisanoi noin 100 jälleenmyyntisopimusta - ”Jakelua järjestellään uudelleen”

    6. 6

      Nokia yllätti: 5g-verkkojen rakennus alkaa jo tänä vuonna

    7. 7

      Asuntopula kärjistyy Uudessakaupungissa – ”Tuolla rahalla pitäisi saada enemmän”

    8. 8

      Velkaneuvoja LM:lle: Tästä syystä asuntovelalliset joutuvat maksuvaikeuksiin

    9. 9

      Ex-kokki Tuomaksesta tuli autojen huippumyyjä – näin hän myy auton ja vähän muutakin

    10. 10

      Uusi velkaennätys on ovella – maailman yhteenlaskettu velka on käsittämätön summa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    2. 2

      Joukko tv-kanavia uhkaa pian pimentyä yli 1,5 miljoonassa kodissa

    3. 3

      Suomalaismies aikoo miljonääriksi 500 päivässä – näin hän sen tekee

    4. 4

      51 Siwaa ja Valintataloa suljetaan – tässä koko lista

    5. 5

      Näin suomalainen mies putoaa työelämästä – ”Ajatellaanko todella, että ihmiset haluavat elää tuilla?”

    6. 6

      Venäläismiljardöörin purjelaiva takavarikoitiin – jättimäinen merilelu maksoi 400 miljoonaa

    7. 7

      Metalliliitto: Työpaikalla pidettiin mustaa listaa työntekijöistä – levisi vahingossa kaikille

    8. 8

      Asuntovelallinen, korkosi laskutapa on muuttumassa – varaudu nousuun

    9. 9

      Suomalaismies yritti saada 25 000 euron sairaalakuluja vakuutusyhtiöiltä – joutui mustalle listalle

    10. 10

      Uusi eläkemuoto houkuttelee työttömiä – hetken helpotus voi kostautua

    11. Näytä lisää