Finnairin tilanne hankaloituu entisestään

Ammattiliittojen tuki Finnairin lakkoileville lentoemännille ja stuerteille vaikeuttaa Finnairin toimintaa entisestään. Iltapäivällä kello 15 tukitoimensa aloittaa Finnairin tekniset. Tämä vaikuttaa esimerkiksi koneiden huoltoon.


Toimihenkilöunioniin kuuluvat Finnairin tekniset aikovat aloittaa tukitoimensa kello 15. Finnairin teknisiin kuuluu noin 550 toimihenkilöä. 

Tukitoimet kohdistuvat Finnairin reittiliikenteeseen maapalveluissa ja tekniikassa. Finnairin tekniset hoitavat näissä toiminnoissa huollon suunnittelun, huoltotoimenpiteiden tarkastukset ja esimiestehtävät. Tukitoimet jatkuvat toistaiseksi.


Jo aamulla Auto- ja Kuljetusalan Työntekijäliitto lopetti  polttoainekuljetukset Finnairin lennoille.

Ylen uutisten mukaan Finnair arvioi, että tukilakoista huolimatta yhtiö pystyy lentämään viime päivien tapaan. Lakon aikana noin 40 prosenttia lennoista on hoidettu.

Pohjoiseen pyrkivät voivat yrittää päästä perille junalla. Junissa voi kuitenkin olla tungosta, sillä Veturimiesten liitto ei aja lisäjunia pohjoiseen.

Ilmailualan Unioni IAU on puolestaan julistanut ylityökiellon Finnairin maapalveluihin ja Posti- ja logistiikka-alan unioni PAU on pysäyttänyt Helsinki-Vantaan ulkomaanpostin purkauksen, lastauksen ja käsittelyn.

Kuljetusliitot eivät hyväksy Finnairin pyrkimyksiä heikentää lentoemäntien ja stuerttien työehtoja. Liitot myös tuomitsevat Finnairin rikkurityövoiman käytön työtaistelun aikana.

Lentoemäntä- ja Stuerttiyhdistys SLSY:n lakko on kestänyt viikon ajan. SLSY hylkäsi valtakunnansovittelija Esa Lonkan tekemän sovintoehdotuksen viikonloppuna, eikä vielä tiedetä, milloin neuvottelut jatkuvat.

  • Finnair Oyj

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Ex-kokki Tuomaksesta tuli autojen huippumyyjä – näin hän myy auton ja vähän muutakin

    2. 2

      Suuri murros edessä – pankkien alettava antaa asiakastietoja ulkopuolisille

    3. 3

      Uutuuskirja: Neuvostoliittolaiset halusivat ranskalaiset kankaat vaatteisiin – Koivisto esti

    4. 4

      Lounaan hinta muuttuu 10 minuutin välein – helsinkiläisravintola kokeilee ensimmäisenä maailmassa

    5. 5

      Asuntovelallinen, korkosi laskutapa on muuttumassa – varaudu nousuun

    6. 6

      Uusi velkaennätys on ovella – maailman yhteenlaskettu velka on käsittämätön summa

    7. 7

      Ruotsissa ollaan lähellä asuntokuplan puhkeamista – ”pitäisi olla jo huolissaan”

    8. 8

      Osa uhatuista tv-kanavista ei pimenekään 1,5 miljoonassa kodissa – ainakaan vielä

    9. 9

      Maailman arvokkain yhtiö saattaakin olla vasta kuudenneksi arvokkain

    10. 10

      Suomen sähköverkkoon hyökätään jatkuvasti – myös suurvallat aktiivisia

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Asuntovelallinen, korkosi laskutapa on muuttumassa – varaudu nousuun

    2. 2

      Suomen sähköverkkoon hyökätään jatkuvasti – myös suurvallat aktiivisia

    3. 3

      Uutuuskirja: Neuvostoliittolaiset halusivat ranskalaiset kankaat vaatteisiin – Koivisto esti

    4. 4

      Joukko tv-kanavia uhkaa pian pimentyä yli 1,5 miljoonassa kodissa

    5. 5

      Tulli paljasti postimyyntiyrityksen törkeän veropetoksen – 2 miljoonan euron mätkyt

    6. 6

      Eduskunta antoi Bernerille luottamuksensa

    7. 7

      Lounaan hinta muuttuu 10 minuutin välein – helsinkiläisravintola kokeilee ensimmäisenä maailmassa

    8. 8

      Osa uhatuista tv-kanavista ei pimenekään 1,5 miljoonassa kodissa – ainakaan vielä

    9. 9

      Ruotsissa ollaan lähellä asuntokuplan puhkeamista – ”pitäisi olla jo huolissaan”

    10. 10

      51 Siwaa ja Valintataloa suljetaan – tässä koko lista

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    2. 2

      Joukko tv-kanavia uhkaa pian pimentyä yli 1,5 miljoonassa kodissa

    3. 3

      Suomalaismies aikoo miljonääriksi 500 päivässä – näin hän sen tekee

    4. 4

      51 Siwaa ja Valintataloa suljetaan – tässä koko lista

    5. 5

      Näin suomalainen mies putoaa työelämästä – ”Ajatellaanko todella, että ihmiset haluavat elää tuilla?”

    6. 6

      Venäläismiljardöörin purjelaiva takavarikoitiin – jättimäinen merilelu maksoi 400 miljoonaa

    7. 7

      Metalliliitto: Työpaikalla pidettiin mustaa listaa työntekijöistä – levisi vahingossa kaikille

    8. 8

      Suomalaismies yritti saada 25 000 euron sairaalakuluja vakuutusyhtiöiltä – joutui mustalle listalle

    9. 9

      Uusi eläkemuoto houkuttelee työttömiä – hetken helpotus voi kostautua

    10. 10

      Pian voi alkaa hakea uutta eläketukea – 760 e/kk

    11. Näytä lisää