Nyt jaetaan potkuja: "Tämä ei ole yllätys"

Irtisanomisuutisten jatkuva lisääntyminen ei ole yllätys. Yrityksiltä on tulossa tänä syksynä sen verran huonoja tuloksia, että ne pakottavat väenvähennyksiin, arvioi asiantuntija. Nyt ei ehkä selvitä pelkillä lomautuksilla. Tänään oli taas yksi synkimmistä päivistä, kun yritykset kertoivat 500 työntekijän vähennyksistä.


Kriisisyksyn edetessä yt-neuvotteluutisten virta ei ole Suomessa tyrehtynyt, vaan vain synkentynyt. Useat yritykset ovat perustelleet työvoiman vähennustarvettaan tilauskannan pienenemisellä ja yleisillä tehostamistarpeilla.
Tänään tehostamisohjelmasta tai yt-neuvottelujen alkamisesta tiedottivat pörssiyhtiöt, kuitukankaita ja erikoispapereita valmistava Ahlstrom, rakennuskonserni Lemminkäinen sekä valukomponenttien valmistaja Componenta. Yhteensä uhan alla on satoja työpaikkoja. Ulkomailla henkilöstön kanssa neuvottelee lisäksi metsäyhtiö M-real.
Yleinen taloutta koskeva epävarmuus on iskemässä myös yritysten kannattavuusnäkymiin. Elinkeinoelämän keskusliiton (EK) syyskuun lopussa julkistamasta luottamusindikaattorista kävi ilmi, että taantuman pelko oli selvästi tarttunut suomalaisyrityksiin.
Tämä ennakoi myös työvoimatilanteen heikentymistä.
– Kun tietää kuinka paljon näkymät ovat kansainvälisessä taloudessa ja sitä kautta myös Suomessa heikentyneet kesälomien jälkeen, ei tätä uusinta kehitystä vasten ole mikään yllätys, ettei yritysten tuloskehitys ole sitä mitä aikaisemmin odotettiin, EK:n johtava ekonomisti Penna Urrila sanoo.
– Tällä on myöskin valitettavasti henkilöstövaikutuksia.
Vielä ei olla loppusyksyn 2008 tilanteessa, jolloin lomautusten määrä alkoi lisääntyä rajusti edellisvuoteen verrattuna. Toisaalta asiantuntijat ovat arvioineet, että yritykset voivat nyt turvautua kolmen vuoden takaista taantumaa enemmän suoriin irtisanomisiin.
– Tätä on vielä aikaista sanoa. Silloin tuli raju romahdus, jonka lopputulos ei ollut vielä näkyvillä. Pahin vaihehan jäi aika lyhyeksi ja tämän takia lomautukset olivat luonteva vaihtoehto, Urrila sanoo.
– Nyt pidemmänkin aikavälin näkymät ovat aika sumuisia, vaikka lähiviikkoina ja kuukausina odotetaan suunnan selkenevän, kuinka pahaksi tämä äityy. Osalta yrityksistä on tullut myös viestiä siitä, että taustalla on rakenteellisempia tekijöitä.
Suomen suhdannevaihteluja tasaavaa lomautusjärjestelmää suoraan vastaavaa systeemiä ei löydy ulkomailta. Valtioneuvoston kanslian taannoisessa finanssikriisiselvityksessä todettiin, että Suomen joustavalla lomautusjärjestelmällä säästettyjen työpaikkojen määrä oli huomattavan suuri verrattuna yleisesti OECD-maihin. Silti Suomen työttömyysaste nousi finanssikriisissä eli vuosien 2008–2009 aikana noin 6 prosentista lähes 9 prosenttiin.
Palkansaajien tutkimuslaitos (PT) on arvioinut, että viime taantumassa Suomen työllisyyskehitys oli myönteistä verrattuna moniin muihin maihin, koska Suomi ei kärsinyt ylivelkaantumisesta eikä taantumasta odotettu pitkää, minkä takia massairtisanomiset jäivät näkemättä. Lomauttamisen lisäksi yritykset turvautuivat työajan lyhentämiseen.
Työmarkkinoita selvittänyt erikoistutkija Pekka Sauramo arvioi, että Eurooppa on nyt selvästi menossa kohti taantumaa, josta voi hänen mukaansa tulla hankala. Taantuman todennäköisyys on suurempi kuin se, ettei siihen päädyttäisi, mikä näkyy Suomessakin. Hänen mukaansa tätä syksyä ei voi suoraan verrata vuoteen 2008, jolloin rahoitusmarkkinat käytännössä halvaantuivat.
– En uskalla sanoa, mennäänkö samaa polkua, mutta voidaan mennä samantapaista polkua ainakin siinä mielessä, että suunta on samanlainen eli alaspäin, kun puhutaan suhdanteista, Sauramo sanoi.
Hänen mukaansa sekä vuonna 2008 että nyt yritysten kannattavuuden taso on parempi kuin 1990-luvun alun taantumassa, jolloin yritysten oli pakko turvautua irtisanomisiin.
– Vuonna 2008 yrityksillä oli kannattavuuspuskureita selvästi enemmän kuin 1990-luvun alun lamassa. Näin yrityksillä oli varaa antaa kannattavuuden heikentyä, kun kriisin ei uskottu kehittyvän pitkäksi. Yritykset pitivät kiinni työvoimasta, jonka uskottiin olevan hyödyllistä tulevaisuudessa. Uskoisin, että nytkin yritykset käyttäytyvät samalla tavalla ja turvautuvat ensi vaiheessa lomautuksiin.
Taloussanomien taannoisen selvityksen mukaan yt-neuvotteluiden alle oli kesälomien jälkeen, elo-syyskuussa, joutunut yli 6600 työntekijää. Joka toista näistä eli 3000 työntekijää odottivat potkut. Lomautusilmoituksia oli selvästi vähemmän kuin irtisanomisia.
Vielä elokuussa viralliset tilastot näyttivät hyviltä. Työ- ja elinkeinoministeriö arvioi syyskuun lopulla, että koko maassa oli voimassa olevien lomautusten piirissä elokuun lopussa yhteensä noin 14 000 henkilöä, mikä oli lähes 14 000 vähemmän kuin edellisenä vuonna vastaavaan aikaan

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Asuntojen hinnoissa saattaa piillä yllätyksiä – meri voi laskea arvoa jopa -20 %

    2. 2

      Lääkäri näpäyttää työnantajia Fennia-lehdessä: Työkyky ei ole pajatso

    3. 3

      Velkaneuvoja LM:lle: Tästä syystä asuntovelalliset joutuvat maksuvaikeuksiin

    4. 4

      Nokia yllätti: 5g-verkkojen rakennus alkaa jo tänä vuonna

    5. 5

      Ex-kokki Tuomaksesta tuli autojen huippumyyjä – näin hän myy auton ja vähän muutakin

    6. 6

      Näkökulma: Viis sijoittajavastuusta, pian Suomi pelastaa taas finanssipelureita

    7. 7

      Suomen Yrittäjien tutkimus: Enemmistö kannattaa paikallista sopimista - ja vastustaa työtä alle minimipalkan

    8. 8

      Suomi tarvitsee kaksi miljoonaa maahanmuuttajaa

    9. 9

      Yhä useampi menettää kotinsa – ”Ostetaan liian iso talo tai kallis asunto”

    10. 10

      Asuntopula kärjistyy Uudessakaupungissa – ”Tuolla rahalla pitäisi saada enemmän”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Näkökulma: Viis sijoittajavastuusta, pian Suomi pelastaa taas finanssipelureita

    2. 2

      Lääkäri näpäyttää työnantajia Fennia-lehdessä: Työkyky ei ole pajatso

    3. 3

      Nokia yllätti: 5g-verkkojen rakennus alkaa jo tänä vuonna

    4. 4

      Velkaneuvoja LM:lle: Tästä syystä asuntovelalliset joutuvat maksuvaikeuksiin

    5. 5

      Asuntojen hinnoissa saattaa piillä yllätyksiä – meri voi laskea arvoa jopa -20 %

    6. 6

      Ex-kokki Tuomaksesta tuli autojen huippumyyjä – näin hän myy auton ja vähän muutakin

    7. 7

      WSJ: Norwegian aloittaa suorat lennot Euroopasta Yhdysvaltoihin - Liput halvimmillaan noin 60 euroa

    8. 8

      Asuntovelallinen, korkosi laskutapa on muuttumassa – varaudu nousuun

    9. 9

      Asuntopula kärjistyy Uudessakaupungissa – ”Tuolla rahalla pitäisi saada enemmän”

    10. 10

      Kalevala Koru irtisanoi noin 100 jälleenmyyntisopimusta - ”Jakelua järjestellään uudelleen”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    2. 2

      Joukko tv-kanavia uhkaa pian pimentyä yli 1,5 miljoonassa kodissa

    3. 3

      Suomalaismies aikoo miljonääriksi 500 päivässä – näin hän sen tekee

    4. 4

      51 Siwaa ja Valintataloa suljetaan – tässä koko lista

    5. 5

      Näin suomalainen mies putoaa työelämästä – ”Ajatellaanko todella, että ihmiset haluavat elää tuilla?”

    6. 6

      Venäläismiljardöörin purjelaiva takavarikoitiin – jättimäinen merilelu maksoi 400 miljoonaa

    7. 7

      Metalliliitto: Työpaikalla pidettiin mustaa listaa työntekijöistä – levisi vahingossa kaikille

    8. 8

      Asuntovelallinen, korkosi laskutapa on muuttumassa – varaudu nousuun

    9. 9

      Suomalaismies yritti saada 25 000 euron sairaalakuluja vakuutusyhtiöiltä – joutui mustalle listalle

    10. 10

      Uusi eläkemuoto houkuttelee työttömiä – hetken helpotus voi kostautua

    11. Näytä lisää