Uusi laiva Tallinnan-reitille

Kilpailu Suomenlahdella kovenee. Eckerö Line tuo reitille entistä nopeamman ja suuremman alukseen.


Ahvenanmaalaisvarustamon pitkäaikainen haave toteutuu. Se siirtää vielä tänä vuonna sivuun vanhentuneen Nordlandian ja alkaa kilpailla Tallinkin ja Viking Linen kanssa samanlaisella kalustolla.

Eckerö-konsernin emoyhtiö Rederiaktiebolaget Eckerö investoi uuteen alukseen 90 miljoonaa euroa. Se ostaa italialaisen Moby SpA -varustamon M/S Moby Freedom -laivan. Se on toiminut viimeksi Rooman ulkosataman ja Sardinian välisessä liikenteessä.

–  Käytännössä se on Tallinkin Superstarin sisaralus. Mukaan mahtuu 2 080 matkustajaa. Sekä auto- että rahtikapasiteettia on entistä enemmän, markkinointijohtaja Ida Toikka-Everi kertoo.

Uuden aluksen aikatauluista ei ole vielä päätöstä. Se on kuitenkin Nordlandiaa nopeampi.

Nykyinen omistaja luovuttaa aluksen Eckerölle maaliskuussa. Liikenteeseen se tulee todennäköisesti vasta kesän jälkeen. Tätä ennen se pitää remontoida, ja muun muassa aluksen jääluokkaa parannetaan.

Edellinen merkittävä vanhan alukseen saneeraus suomalaisilla telakoilla oli Kristina Katarinan uudistus Kotkassa. Entinen neuvostoalus toimii parhaillaan risteilyliikenteessä Karibialla.   

Nordlandian Eckerö-varustamo panee myyntiin.

Tekniset tiedot:

  • 2 080 matkustajaa
  • 665 henkilöautoa tai 84 kuorma-autoa
  • 1 900 rahtimetriä
  • Pituus 175 metriä
  • Teho on 50 400 kW (68 500 hv)
  • Rakentaja: Daewoo Yard, Etelä-Korea
  • Koneet: Wärtsilä
  • Viimeksi reitillä: Civitavecchia - Olbia

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Nokia yllätti: 5g-verkkojen rakennus alkaa jo tänä vuonna

    2. 2

      Lääkäri näpäyttää työnantajia Fennia-lehdessä: Työkyky ei ole pajatso

    3. 3

      Ex-kokki Tuomaksesta tuli autojen huippumyyjä – näin hän myy auton ja vähän muutakin

    4. 4

      Näkökulma: Viis sijoittajavastuusta, pian Suomi pelastaa taas finanssipelureita

    5. 5

      Velkaneuvoja LM:lle: Tästä syystä asuntovelalliset joutuvat maksuvaikeuksiin

    6. 6

      Lounaan hinta muuttuu 10 minuutin välein – helsinkiläisravintola kokeilee ensimmäisenä maailmassa

    7. 7

      Suomen Yrittäjien tutkimus: Enemmistö kannattaa paikallista sopimista - ja vastustaa työtä alle minimipalkan

    8. 8

      Asuntopula kärjistyy Uudessakaupungissa – ”Tuolla rahalla pitäisi saada enemmän”

    9. 9

      Kyberturvallisuuden huippuasiantuntija Business Insiderille: Hakkeroinnista tullut mafian kaltaista toimintaa

    10. 10

      WSJ: Norwegian aloittaa suorat lennot Euroopasta Yhdysvaltoihin - Liput halvimmillaan noin 60 euroa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Näkökulma: Viis sijoittajavastuusta, pian Suomi pelastaa taas finanssipelureita

    2. 2

      Lääkäri näpäyttää työnantajia Fennia-lehdessä: Työkyky ei ole pajatso

    3. 3

      Nokia yllätti: 5g-verkkojen rakennus alkaa jo tänä vuonna

    4. 4

      WSJ: Norwegian aloittaa suorat lennot Euroopasta Yhdysvaltoihin - Liput halvimmillaan noin 60 euroa

    5. 5

      Velkaneuvoja LM:lle: Tästä syystä asuntovelalliset joutuvat maksuvaikeuksiin

    6. 6

      Asuntovelallinen, korkosi laskutapa on muuttumassa – varaudu nousuun

    7. 7

      Ex-kokki Tuomaksesta tuli autojen huippumyyjä – näin hän myy auton ja vähän muutakin

    8. 8

      Asuntopula kärjistyy Uudessakaupungissa – ”Tuolla rahalla pitäisi saada enemmän”

    9. 9

      Kalevala Koru irtisanoi noin 100 jälleenmyyntisopimusta - ”Jakelua järjestellään uudelleen”

    10. 10

      Lounaan hinta muuttuu 10 minuutin välein – helsinkiläisravintola kokeilee ensimmäisenä maailmassa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    2. 2

      Joukko tv-kanavia uhkaa pian pimentyä yli 1,5 miljoonassa kodissa

    3. 3

      Suomalaismies aikoo miljonääriksi 500 päivässä – näin hän sen tekee

    4. 4

      51 Siwaa ja Valintataloa suljetaan – tässä koko lista

    5. 5

      Näin suomalainen mies putoaa työelämästä – ”Ajatellaanko todella, että ihmiset haluavat elää tuilla?”

    6. 6

      Venäläismiljardöörin purjelaiva takavarikoitiin – jättimäinen merilelu maksoi 400 miljoonaa

    7. 7

      Metalliliitto: Työpaikalla pidettiin mustaa listaa työntekijöistä – levisi vahingossa kaikille

    8. 8

      Asuntovelallinen, korkosi laskutapa on muuttumassa – varaudu nousuun

    9. 9

      Suomalaismies yritti saada 25 000 euron sairaalakuluja vakuutusyhtiöiltä – joutui mustalle listalle

    10. 10

      Uusi eläkemuoto houkuttelee työttömiä – hetken helpotus voi kostautua

    11. Näytä lisää