Täällä koti kallistuu, täällä halpenee

Asuntojen hinnat nousivat tammikuusta tammikuuhun prosentin koko maassa. Katso, miten kävi 20 eri paikkakunnalla.


Asuntomarkkina osoitti hyytymisen merkkejä, sillä vanhoja asuntoja myytiin nyt 9,5 prosenttia vähemmän kuin vuosi sitten. Kauppojen määrä laski myös viime joulukuusta, kun yleensä asuntokauppa vilkastuu heti pyhien jälkeen.

Tämä ilmenee HSP Logican ammattilaisille tekemästä tietokannasta, johon tallentui 4 800 välittäjien tekemää kauppaa. Helsingissä kaupat vähenivät jopa 16 prosenttia. (Katso kaikki 20 kaupunkia jutun lopusta.)

Tampereella ja Vaasassa tuli vähennystä jopa 30 prosenttia. Vastavirtaan uivat Porvoo ja Rovaniemi sekä Oulu.

Keskihinnat nousivat koko maassa vain yhden prosentin, joten asunnot eivät pitäneet reaaliarvoaan. Joulukuusta hinnat laskivat esimerkiksi Jyväskylässä ja Rovaniemellä sekä Kouvolassa, jossa notkahdus on pitkä.

Helsingissä hintoja piti yllä kova kolmioihin kohdistunut kysyntä. Sen sijaan esimerkiksi Porissa ja Joensuussa nousua ylläpitivät pikkuasunnoista tehdyt kaupat.

Kiinteistönvälittäjien mukaan etenkin tietyntyyppiset asunnot vaikuttavat säilyttävän arvonsa kaupungissa kuin kaupungissa.

Muuten monin paikoin valtion tukemat asp-säästäjät ja sijoittajat nostivat pikkuasuntojen hintoja jo viime vuoden lopulla, mikä näkyi tammikuun tilastossa yksiöiden halpenemisena.

Katso listalta käytettyjen kerrostaloasuntojen keskihinnat, hintojen muutos joulukuuhun verrattuna sekä myyntiajat ja niiden muutos joulukuuhun verrattuna. Kauppojen lukumäärässä vertailuajanjakso on tammikuu 2011.

Helsinki:
Keskihinnat: 4 150 euroa / neliö.
Muutos: Nousua.
Myyntiajat: Yli 60 vrk, nousussa.
Kauppojen lukumäärä: -16 %
Muita huomioita: Kolmiot nousussa jo useamman kuukauden.

Espoo:
Keskihinnat: 3 000 euroa / neliö.
Muutos:  Ennallaan.
Myyntiajat: Alle 60 vrk, tasaisessa nousussa.
Kauppojen lukumäärä: -8 %
Muita huomioita: Isoissa asunnoissa vakaa kehitys syksystä asti.

Tampere:
Keskihinnat: 2 350 euroa / neliö.
Muutos: Nousua.
Myyntiajat: Ei tietoa.
Kauppojen lukumäärä: -30 %
Muita huomioita: Yksiöt lievässä laskussa.

Vantaa:
Keskihinnat: 2 600 euroa / neliö.
Muutos: Nousussa.
Myyntiajat: 50 vrk, laski viime vuoden tasolle.
Kauppojen lukumäärä: -11 %
Muita huomioita: Kolmiot vahvassa nousussa.

Turku:
Keskihinnat: 1 900 euroa / neliö.
Muutos: Lievä nousu.
Myyntiajat: Yli 70 vrk, nousussa.
Kauppojen lukumäärä: -15 %
Muita huomioita: Isot asunnot laskeneet viime kesästä.

Oulu:
Keskihinnat: 1 875 euroa / neliö.
Muutos: Nousua.
Myyntiajat: 80 vrk, nousua.
Kauppojen lukumäärä: +9 %
Muita huomioita: Pienet asunnot hinnoissaan keskitalvella.

Jyväskylä:
Keskihinnat: 1 850 euroa / neliö.
Muutos: Laskua.
Myyntiajat: Yli 60 vrk, laskenut loppuvuodesta.
Kauppojen lukumäärä: -15 %
Muita huomioita: Pienet asunnot laskeneet viime kesästä.

Lahti:
Keskihinnat: 1 800 euroa / neliö.
Muutos: Nousua.
Myyntiajat: 80 vrk, nousua.
Kauppojen lukumäärä: -5 %
Muita huomioita: Tammikuussa kalliita yksiöitä.

Kuopio:
Keskihinnat: 1 950 euroa / neliö.
Muutos: Laskua.
Myyntiajat: Yli 70 vrk, nousu tasaantui.
Kauppojen lukumäärä: -9 %
Muita huomioita: Yksiöiden hinnat vaihtelevat.

Kouvola:
Keskihinnat: 1 000 euroa / neliö.
Muutos: Notkahdus jatkuu.
Myyntiajat: Yli 80 vrk, nousua.
Kauppojen lukumäärä: -8 %
Muita huomioita: Kaikki huonekoot laskussa.

Pori:
Keskihinnat: 1 425 euroa / neliö.
Muutos: Pieni nousu.
Myyntiajat: 60 vrk, laskua.
Kauppojen lukumäärä: -21 %
Muita huomioita: Yksiöistä kovaa kysyntää. Tarjonta kaventunut.

Joensuu:
Keskihinnat: 2 200 euroa / neliö.
Muutos: Nousua.
Myyntiajat: Yli 60 vrk, nousu tasaantui.
Kauppojen lukumäärä: -14 %
Muita huomioita: Pienet asunnot kovissa hinnoissa ja pitkään.

Lappeenranta:
Keskihinnat: 1 850 euroa / neliö.
Muutos: Lähes ennallaan.
Myyntiajat: Yli 75 vrk, nousua.
Kauppojen lukumäärä: +1 %
Muita huomioita: Kolmioista maksetaan eniten.

Hämeenlinna:
Keskihinnat: 1 800 euroa / neliö.
Muutos: Ennallaan.
Myyntiajat: Yli 80 vrk, pitkään myymättömien suma purkautunut.
Kauppojen lukumäärä: -9 %
Muita huomioita: Hinnat laskeneet kesästä.

Rovaniemi:
Keskihinnat: 1 650 euroa / neliö.
Muutos: Notkahdus.
Myyntiajat: 70 vrk, nousua.
Kauppojen lukumäärä: +14 %
Muita huomioita: Pienet asunnot kallistuneet viime kuukaudet.

Vaasa:
Keskihinnat: 1 850 euroa / neliö.
Muutos: Hinnat sahailevat.
Myyntiajat: 60 vrk, ennallaan.
Kauppojen lukumäärä: -30 %
Muita huomioita: Hintataso sama 2010 alusta.

Seinäjoki:
Keskihinnat: 1 850 euroa / neliö.
Muutos: Sahailua, nyt vaihteeksi nousu.
Myyntiajat: 100 vrk, isot asunnot myynnissä pitkään.
Kauppojen lukumäärä: -20 %
Muita huomioita: Tällä kertaa pienet kalliita.

Salo:
Keskihinnat: 1 600 euroa / neliö.
Muutos: Nousupyrähdys.
Myyntiajat: 100 vrk, nousussa.
Kauppojen lukumäärä: +2 %
Muita huomioita: Kauppa seisoi jo marraskuussa.

Kotka:
Keskihinnat: 1 300 euroa / neliö.
Muutos: Pieni lasku.
Myyntiajat: Alle 100 vrk, ennallaan.
Kauppojen lukumäärä: -18 %
Muita huomioita: Tasaista vuodesta 2008. Suuret asunnot kalleimpia.

Mikkeli:
Keskihinnat: 1 750 euroa / neliö.
Muutos: Kuukausilasku.
Myyntiajat: 90 vrk, nousu taittui.
Kauppojen lukumäärä: -12 %
Muita huomioita: Pienistä asunnoista maksettiin kova hinta joulukuussa.

Porvoo:
Keskihinnat: 2 450 euroa / neliö.
Muutos: Ennallaan.
Myyntiajat: Alle 80 vrk, nousua.
Kauppojen lukumäärä: +22 %
Muita huomioita: Pienet asunnot nostavat hintoja.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Näin suomalaiset lorvailevat töissä: olemattomia palavereja ja harhauttavia ruutukaappauksia

    2. 2

      Töistä jäädään pois yhä useammin mielenterveyden pettäessä – ”Erityisen huolestuttavaa”

    3. 3

      Autokonserni Laakkosen yt:t päätökseen – 77 irtisanotaan

    4. 4

      Asuntokaupan kahtiajako repesi entisestään

    5. 5

      Lapsi hoitoon viimeistään 1,5-vuotiaana, isälle 6 kk vapaa – näin EK uudistaisi perhevapaita

    6. 6

      ENSIMMÄINEN KENTUCKY FRIED CHICKEN AVATAAN SYKSYLLÄ

    7. 7

      Masentuneen eläkehakemus hylätään yhä useammin – ”Syy ei ole tiedossa”

    8. 8

      Berner: Seuraavan sukupolven 5G-verkot voivat tuoda Suomeen uusia operaattoreita

    9. 9

      Kiirettä pitää, koska kiire on statusta

    10. 10

      Viljelijät uivat syvissä vesissä: ”Tilanne pahempi kuin 90-luvun lamassa”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Ammattilainen heivasi Stockmannin – "Kuihtuva, syvästi tappiollinen tavaratalo"

    2. 2

      Näin suomalaiset lorvailevat töissä: olemattomia palavereja ja harhauttavia ruutukaappauksia

    3. 3

      Miljardöörisijoittaja: Pankit lypsävät sinulta rahaa turhaan – sijoita sen sijaan näin

    4. 4

      HS: Useat kaapelikanavat saattavat sittenkin pimetä tiistaiyönä

    5. 5

      Viljelijät uivat syvissä vesissä: ”Tilanne pahempi kuin 90-luvun lamassa”

    6. 6

      Suomeen vuokrakatto 20 euroa neliöltä? Näin se vaikuttaisi tuensaajiin

    7. 7

      Toisissa paikoissa kikytetään, toisissa ei – näin kävi Metalliliiton työpaikoilla

    8. 8

      Autokonserni Laakkosen yt:t päätökseen – 77 irtisanotaan

    9. 9

      Asuntokaupan kahtiajako repesi entisestään

    10. 10

      Asuntojen hinnoissa saattaa piillä yllätyksiä – meri voi laskea arvoa jopa -20 %

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    2. 2

      Joukko tv-kanavia uhkaa pian pimentyä yli 1,5 miljoonassa kodissa

    3. 3

      Suomalaismies aikoo miljonääriksi 500 päivässä – näin hän sen tekee

    4. 4

      51 Siwaa ja Valintataloa suljetaan – tässä koko lista

    5. 5

      Asuntovelallinen, korkosi laskutapa on muuttumassa – varaudu nousuun

    6. 6

      Asuntojen hinnoissa saattaa piillä yllätyksiä – meri voi laskea arvoa jopa -20 %

    7. 7

      Yhä useampi menettää kotinsa – ”Ostetaan liian iso talo tai kallis asunto”

    8. 8

      Ammattilainen heivasi Stockmannin – "Kuihtuva, syvästi tappiollinen tavaratalo"

    9. 9

      Suomalaismies yritti saada 25 000 euron sairaalakuluja vakuutusyhtiöiltä – joutui mustalle listalle

    10. 10

      Uusi eläkemuoto houkuttelee työttömiä – hetken helpotus voi kostautua

    11. Näytä lisää