Tuliko asuntolainan kallistumiselle vihdoin stoppi?

Asuntolainojen korot näyttävät jatkavan laskuaan. Pitkään jatkunut lainakustannusten nousu näyttääkin päättyneen tältä erää asuntovelallisen kohdalla.


Moni asuntovelallinen joutui viime vuonna tottumaan lainakustannusten kasvuun.

Kasvu johtui siitä, että asuntolainoissa yleisesti käytetty viitekorko, 12 kuukauden euribor, nousi koko vuoden. Tämä tarkoitti, että korkojakson vaihtuminen lisäsi velallisen kuluja. Nyt tilanne näyttää muuttuneen.

Viitekorko on yksittäistä hypähdystä lukuun ottamatta laskenut elokuusta lähtien ja alittanut vuotta aiemman tasonsa. Tieto käy ilmi Suomen Rahatiedon Taloussanomille tekemästä seurannasta.

Helmikuun 14. päivänä 12 kuukauden euribor oli 1,684 prosenttia eli 0,032 prosenttiyksikköä matalampi kuin päivälleen vuotta aiemmin. Euribor-koron tämänhetkisen tason voi tarkistaa Taloussanomien sivuilta.

Myös asuntolainojen muut viitekorot ovat olleet alkuvuonna laskussa. Jos korkotaso pysyy yhtä matalana tai jatkaa laskuaan, korkokauden vaihtuminen helpottaa asuntolainan lyhentämistä.

Osa kolmen tai kuuden kuukauden euriboriin sidottujen lainojen ottajista on jo päässyt iloitsemaan korkojen laskusta. Uuden asuntolainan ottajan tilannetta korkojen alentuminen ei välttämättä helpota, sillä pankkien marginaalit ovat olleet alkuvuonna nousussa.

Lisäksi kannattaa huomioida, että korkojen lasku pienentää myös verovähennyksiä.

12 kk euribor pitkästä aikaa alle vuodentakaisen tason
Vuoden euriborin kuukausikeskiarvon muutos 12 kk (korkojakso)

ajankohtaeuribor 12 kkajankohtaeuribor 12 kkero 12 kk %
kk%kk%%-yks.
tammikuu 20111,550tammikuu 20101,2320,318
helmikuu 20111,714helmikuu 20101,2250,489
maaliskuu 20111,924maaliskuu 20101,2150,709
huhtikuu 20112,089huhtikuu 20101,2240,865
toukokuu 20112,147toukokuu 20101,2490,898
kesäkuu 20112,144kesäkuu 20101,2810,863
heinäkuu 20112,183heinäkuu 20101,3730,810
elokuu 20112,097elokuu 20101,4210,676
syyskuu 20112,067syyskuu 20101,4200,647
lokakuu 20112,110lokakuu 20101,4950,615
marraskuu 20112,004marraskuu 20101,5410,463
joulukuu 20112,003joulukuu 20101,5360,467
tammikuu 20121,837tammikuu 20111,5500,287
14.2.20121,68414.2.20111,716-0,032
Lähde: Suomen Rahatieto, Suomen Pankki


Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Joukko tv-kanavia uhkaa pian pimentyä yli miljoonassa kodissa

    2. 2

      51 Siwaa ja Valintataloa suljetaan – tässä koko lista

    3. 3

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    4. 4

      Viro aikoo korottaa olutveroa 70 % parhaaseen myyntiaikaan – Olvia jännittää

    5. 5

      Suomalaismies aikoo miljonääriksi 500 päivässä – näin hän sen tekee

    6. 6

      Yhä useampi menettää kotinsa – ”Ostetaan liian iso talo tai kallis asunto”

    7. 7

      Tesla aikoo rakentaa jopa kolme uutta jättitehdasta – Suomen saumat paranivat?

    8. 8

      Kelan omat työntekijät huolestuivat ruuhkista: ”Jälleen yksi varoittava esimerkki”

    9. 9

      Asumisunelmat karkaavat: ”Monet yksinäiset vanhukset ovat loukussa”

    10. 10

      Peugeotin ja Citroenin toimitusjohtaja: Opel tarvitsee apua

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    2. 2

      Suomalaismies aikoo miljonääriksi 500 päivässä – näin hän sen tekee

    3. 3

      51 Siwaa ja Valintataloa suljetaan – tässä koko lista

    4. 4

      Yhä useampi menettää kotinsa – ”Ostetaan liian iso talo tai kallis asunto”

    5. 5

      Karu arvio öljystä: Jos toukokuussa ei tapahdu, romahdus uhkaa

    6. 6

      Donald Trumpin ”talvipalatsi” on huikean kallis eliittiklubi – katso hulppeat kuvat kartanosta

    7. 7

      Joukko tv-kanavia uhkaa pian pimentyä yli miljoonassa kodissa

    8. 8

      Pian voi alkaa hakea uutta eläketukea – 760 e/kk

    9. 9

      Kommentti: Toisille pian 200 e/kk enemmän – Lindströmin eläketuki on epäreilu

    10. 10

      Siwojen ja Valintatalojen yt:t päättyivät: 51 kauppaa lopettaa, 206 työpaikkaa katoaa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    2. 2

      Suomalaismies aikoo miljonääriksi 500 päivässä – näin hän sen tekee

    3. 3

      50 000 miestä parhaassa iässä ei tee töitä tai opiskele – ”Mitä heille tapahtui?”

    4. 4

      Näin suomalainen mies putoaa työelämästä – ”Ajatellaanko todella, että ihmiset haluavat elää tuilla?”

    5. 5

      51 Siwaa ja Valintataloa suljetaan – tässä koko lista

    6. 6

      Venäläismiljardöörin purjelaiva takavarikoitiin – jättimäinen merilelu maksoi 400 miljoonaa

    7. 7

      Metalliliitto: Työpaikalla pidettiin mustaa listaa työntekijöistä – levisi vahingossa kaikille

    8. 8

      Suomalaismies yritti saada 25 000 euron sairaalakuluja vakuutusyhtiöiltä – joutui mustalle listalle

    9. 9

      Uusi eläkemuoto houkuttelee työttömiä – hetken helpotus voi kostautua

    10. 10

      Pian voi alkaa hakea uutta eläketukea – 760 e/kk

    11. Näytä lisää