Eduskunta äänestää Kreikka-paketista tiistaina

Eduskunnan odotetaan äänestävän uudesta Kreikka-paketista ensi viikon tiistaina. Hallituksen on huomenna torstaina määrä antaa tukipaketista tiedonanto eduskunnalle, joka keskustelee asiasta perjantaina.
Suomen osuus 130 miljardin euron suuruisesta lainapaketista on arviolta 2,3 miljardia euroa. Lainaohjelman lisäksi tukipakettiin kuuluu muun muassa yksityisten sijoittajien saamisten leikkaaminen, jota koskevaa tarjousta odotetaan Kreikalta tällä viikolla.

Euroalueen johtajat ja yksityiset sijoittajat pääsivät Kreikan toisesta tukipaketista yhteisymmärrykseen varhain tiistaiaamuna.

Viimeinen este Suomen hyväksynnälle kaatui maanantaina, kun Suomi ja Kreikka allekirjoittivat sopimuksen vakuuksista Suomen rahoitusosuudelle. Suomi oli ainoa euromaa, joka halusi vakuudet.

Pääministeri Jyrki Kataisen (kok.) hallituksella on eduskunnassa 124 paikallaan ehdoton enemmistö. Hallituspuolueet ovat luvanneet tukensa sopimukselle.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Brittilehti hehkuttaa suomalaista perustulokokeilua – ongelmia kaksi

    2. 2

      Nyt puhuu Go! Aviationin ex-työntekijä: Syttyi käsittämätön ilmiriita

    3. 3

      Kerrostaloasuntojen rakentamisessa hurja tahti – kuin 1970-luvun maaltamuuton aikaan

    4. 4

      Sunnuntaisuomalainen: Pimeä passikauppa näkyy Suomessa

    5. 5

      Näkökulma: Sijoittajalla huolestuttavan houkuttelevat tulevaisuuden näkymät

    6. 6

      Merkel kuittaili Trumpille iPhoneista ja saksalaisautoista

    7. 7

      Näin korkojen nousu näkyisi asuntomarkkinoilla – iskisi ensin pieniin asuntoihin

    8. 8

      Ikea pahoittelee mokaansa – israelilaiskatalogi esittelee kotia ilman naisia ja tyttöjä

    9. 9

      Uutissuomalainen: Finlayson suuttui uusnatsistisen verkkokaupan myynnistä

    10. 10

      Sunnuntailisistä nautittu 100 vuotta – joko riittää?

    11. Näytä lisää

      Kommentti: EK mullisti Suomen – ja antoi ”syötön Sdp:n lapaan”

    9. 9

      Julkkisten rahoittaman lentoyhtiön kassasta katosi satoja tuhansia euroja – hakeutuu nyt konkurssiin

    10. 10

      Kerrostaloasuntojen rakentamisessa hurja tahti – kuin 1970-luvun maaltamuuton aikaan

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Sunnuntailisät pois, työpäivän pituus 12 tuntiin? ”Tehdään työtä silloin, kun sitä on”

    2. 2

      Yle: Kirjeessä koteihin jaettu oikea seteli hämmentää suomalaisia – osa palauttaa, vaikkei tarvitsisi

    3. 3

      ABC-asemien S-bonus muuttuu – ”Aion äänestää jaloillani”

    4. 4

      ”Kesämökkejä alkaa olla riesaksi asti” – FK ei halua, että omaisuutta pantataan perinnöksi

    5. 5

      50 000 miestä parhaassa iässä ei tee töitä tai opiskele – ”Mitä heille tapahtui?”

    6. 6

      Asuntokaupan 10 vaaran merkkiä – näin vältät astumasta miinaan

    7. 7

      Sunnuntailisistä nautittu 100 vuotta – joko riittää?

    8. 8

      Katsastuksiin ehdotetaan tiukennuksia – ”Turhia kustannuksia autoilijalle”

    9. 9

      Julkkisten rahoittaman lentoyhtiön kassasta katosi satoja tuhansia euroja – hakeutuu nyt konkurssiin

    10. 10

      Kuin bensaa ostaisi: Forssassa aloittaa myyjätön kauppa

    11. Näytä lisää