Tunnemyrsky tuulimyllyistä

Kolumni
Amerikkalaismiljardööri Donald Trumpin taistelu tuulimyllyjä vastaan kuumentaa skottien tunteita. Trump vastustaa skottihallituksen ympäristötavoitteita isolla kampanjakassalla.


Golfarina tiedän, ettei mikään ole niin herkkä asia kuin golfsvingi. Yllättävä ääni, tuulenvire, takin kahina tai  pienikin ylimääräinen ajatus saa pallon menemään sinne, minne sen ei pitäisi.

Jos minun pitäisi golfata nykyaikaisten tuulimyllyjen katveessa, niin tietenkin se olisi niiden vika, kun peli ei kulje. Se olisi niiden syytä joko äänen tai näkökentässä olevan häiritsevän liikkeen vuoksi. Me golfarit olemme herkkää sakkia – ja kun vain yksi neljästä tai viidestä kierroksesta yleensä tyydyttää pelaajaansa, niin tuulimyllyjen arvostelijoita riittäisi.

En kuitenkaan ole ihan varma, että häiriintyisin mailin päässä merellä olevista tuulimyllyistä. Jos kuitenkin olisin Trumpin lailla sijoittanut Skotlannin länsirannikon golfparatiisiin 900 miljoonaa euroa, en haluaisi riskeerata vaativien asiakkaideni tyytyväisyyttä. Merelle kaavaillaan 11 tuuliturbiinia, joista jokainen nousee 64 kerroksen korkeuteen, joten näköhaittaa niistä ainakin on.

Trumpin projekti pääsi vauhtiin vasta vuosikausien kiistelyn jälkeen, koska luonnonsuojelijat vastustivat monien lintulajien pesintää häiritsevää hanketta. Siksi Trump ei kuulosta kovin uskottavalta, kun hän tuulimyllyjä vastustaessaan on ryhtynyt puolustamaan Skotlannin perinnemaisemaa.

12 miljoonaa
kampanjointiin

Trumpilla on tietenkin oikeus vastustaa golfparatiisinsa arvoon mahdollisesti vaikuttavaa tuulipuistoa. Brittiläisittäin katsottuna hän käyttää kuitenkin tavattoman kovia pelinappuloita, joissa on uhkailun, kiristyksen ja lahjonnan maku.

Ensinnäkin Trump on pysäyttänyt golfparatiisinsa rakennustyöt. Luvattuja 6000 työpaikkaa ei alueelle synny, jos skottihallitus ei pyörrä päätöstään tuulipuistosta. Rakennustyöt ehdittiin kuitenkin aloittaa ja lintuparatiisi menetettiin jo.

Toiseksi Trump kaavailee syytettä Skotlannin hallitusta vastaan, koska tuulimyllyasia ei ollut hänen tiedossaan golfkeitaasta sovittaessa. Häntä ei pätkääkään kiinnosta, ettei briteillä ole tapana tehtailla kaavoitusriidoista korvauskanteita.

Pahinta kuitenkin on, että Trump rahoittaa tuulimyllyjä vastustavia ryhmiä koko Skotlannin ja Britannian alueella. Hän on varannut 12 miljoonaa euroa vastustajaryhmien käyttöön.

Potti on ympäristö- ja kaavoituskampanjoijille aivan valtava. Heillä on selkeät poliittiset tavoitteet. Kuitenkaan esimerkiksi poliittiset puolueet eivät saa ottaa vastaan ulkomaalaista rahoitusta. Jopa ulkomaille muuttaneiden brittien puoluelahjoitukset joutuvat tämän tästä luupin alle. Ulkomaalaisrahoitus poliittisille kansalaisryhmille kuulostaa pahalta.

Amerikkalaisturistin asialla

Trump vastustaa äänekkäästi myös Loch Nessin lähelle nousevaa tuulipuistoa, vaikka hirviöistään tunnettu syvä, kylmä järvi on  satojen kilometrien päässä Trump International Golf Links -peliparatiisista.

Trumpin mukaan 90 prosenttia amerikkalaisista tuntee Skotlannin nimenomaan Loch Nessin hirviöstä eikä heidän odotuksiaan saa pilata tuulimyllyillä. Amerikkalaisista! Viimeistään tässä vaiheessa brittien veri alkaa kiehua.

Amerikkalaisturistien ja skottien edut ovat nyt tuulimyllyasiassa vastakkain. Skotlanti on päättänyt painaa hiilijalanjälkensä nollaan vuoteen 2020 mennessä lähinnä tuulivoiman avulla. Peräti neljäsosa Euroopan tuulista pyyhkäisee jossain vaiheessa Skotlannin yli.

Tavoitteen saavuttaminen edellyttää jopa 10 000 tuuliturbiinin rakentamista maalle ja 25 000 turbiinin rakentamista merelle. Eivätkä asiaa koskevat kiistat kuulu Trumpin rahoitettaviksi.

  • Kommentti

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Joukko tv-kanavia uhkaa pian pimentyä yli miljoonassa kodissa

    2. 2

      51 Siwaa ja Valintataloa suljetaan – tässä koko lista

    3. 3

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    4. 4

      Suomalaismies aikoo miljonääriksi 500 päivässä – näin hän sen tekee

    5. 5

      Viro aikoo korottaa olutveroa 70 % parhaaseen myyntiaikaan – Olvia jännittää

    6. 6

      Yhä useampi menettää kotinsa – ”Ostetaan liian iso talo tai kallis asunto”

    7. 7

      Ainakin 150 Siwaa ja Valintataloa on kokonaan hävinnyt vain reilussa vuodessa

    8. 8

      Kelan omat työntekijät huolestuivat ruuhkista: ”Jälleen yksi varoittava esimerkki”

    9. 9

      Tesla aikoo rakentaa jopa kolme uutta jättitehdasta – Suomen saumat paranivat?

    10. 10

      Asumisunelmat karkaavat: ”Monet yksinäiset vanhukset ovat loukussa”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    2. 2

      Suomalaismies aikoo miljonääriksi 500 päivässä – näin hän sen tekee

    3. 3

      51 Siwaa ja Valintataloa suljetaan – tässä koko lista

    4. 4

      Yhä useampi menettää kotinsa – ”Ostetaan liian iso talo tai kallis asunto”

    5. 5

      Joukko tv-kanavia uhkaa pian pimentyä yli miljoonassa kodissa

    6. 6

      Karu arvio öljystä: Jos toukokuussa ei tapahdu, romahdus uhkaa

    7. 7

      Donald Trumpin ”talvipalatsi” on huikean kallis eliittiklubi – katso hulppeat kuvat kartanosta

    8. 8

      Pian voi alkaa hakea uutta eläketukea – 760 e/kk

    9. 9

      Kommentti: Toisille pian 200 e/kk enemmän – Lindströmin eläketuki on epäreilu

    10. 10

      Siwojen ja Valintatalojen yt:t päättyivät: 51 kauppaa lopettaa, 206 työpaikkaa katoaa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    2. 2

      Suomalaismies aikoo miljonääriksi 500 päivässä – näin hän sen tekee

    3. 3

      50 000 miestä parhaassa iässä ei tee töitä tai opiskele – ”Mitä heille tapahtui?”

    4. 4

      Näin suomalainen mies putoaa työelämästä – ”Ajatellaanko todella, että ihmiset haluavat elää tuilla?”

    5. 5

      51 Siwaa ja Valintataloa suljetaan – tässä koko lista

    6. 6

      Venäläismiljardöörin purjelaiva takavarikoitiin – jättimäinen merilelu maksoi 400 miljoonaa

    7. 7

      Metalliliitto: Työpaikalla pidettiin mustaa listaa työntekijöistä – levisi vahingossa kaikille

    8. 8

      Suomalaismies yritti saada 25 000 euron sairaalakuluja vakuutusyhtiöiltä – joutui mustalle listalle

    9. 9

      Uusi eläkemuoto houkuttelee työttömiä – hetken helpotus voi kostautua

    10. 10

      Pian voi alkaa hakea uutta eläketukea – 760 e/kk

    11. Näytä lisää