Hanketta ja ohjelmaa pukkaa, palkkaerot pysyvät

Naisten ansiot ovat Suomessa edelleen vain 82 prosenttia miesten keskiansioista, vaikka samapalkka-asisasta on jauhettu vuosikausia. Ministeriö vakuuttaa, että "hanskoja ei ole heitetty tiskiin".


Naisten palkkakuoppaan vaikuttavat monet tekijät: Naiset ja miehet toimivat eri aloilla ja tehtävissä, sukupuolirooleista on kaavamaisia käsityksiä ja  eroja on miesten ja naisten osaamisen arvostuksessa.

Palkkaeroa on yritetty kuroa umpeen hallituksen ja työmarkkinajärjestöjen yhteisellä kolmikantaisella samapalkkaisuusohjelmalla vuodesta 2006 lähtien. Tavoite on kaventaa palkkaeroa 15 prosenttiin 2015 mennessä.

Ongelmaa yritetään ratkoa useilla erilaisilla kehittämishankkeilla ja ohjelmilla, kuin myös työ- ja virkaehtosopimuksissa, uusilla palkkausjärjestelmillä, tasa-arvosuunnitelmilla ja palkkakartoituksilla.

– Edistysaskelista huolimatta tavoitteen saavuttaminen on osoittautunut vaikeaksi. Hanskoja ei kuitenkaan ole heitetty naulaan, vaan samapalkkaisuusohjelmassa käytetään tehokkaasti ohjelman työkalupakin eri keinoja, sosiaali- ja terveysministeriö (STM) vakuuttaa.

STM:n mukaan tasapalkkaus edellyttää muun muassa naisten työmarkkina-aseman parantamista ja perhevelvoitteiden tasaisempaa jakamista. Perhevapaita on määrä kehittää niin, isien osuutta lisätään.

Tänään perjantaina, Euroopan samapalkkauspäivänä, HS kertoi hallituksen harkitsevan myös kotihoidontuen keston lyhentämistä kolmesta kahteen vuoteen. Se patistaisi naiset nopeammin takaisin työelämään.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Ammattilainen heivasi Stockmannin – "Kuihtuva, syvästi tappiollinen tavaratalo"

    2. 2

      Kohu jäädytti palkkioiden nousun isoissa valtionyhtiöissä – ”Ihan poliittinen kysymys”

    3. 3

      HS: Useat kaapelikanavat saattavat sittenkin pimetä tiistaiyönä

    4. 4

      Miljardöörisijoittaja: Pankit lypsävät sinulta rahaa turhaan – sijoita sen sijaan näin

    5. 5

      Kokoomus haluaa uudistaa perhevapaita – ja poistaa poliitikkoja koskevan epäkohdan

    6. 6

      Viljelijät uivat syvissä vesissä: ”Tilanne pahempi kuin 90-luvun lamassa”

    7. 7

      Asuntojen hinnoissa saattaa piillä yllätyksiä – meri voi laskea arvoa jopa -20 %

    8. 8

      Suomeen vuokrakatto 20 euroa neliöltä? Näin se vaikuttaisi tuensaajiin

    9. 9

      Miljardööri Warren Buffett tuplasi Apple-omistuksensa

    10. 10

      Toisissa paikoissa kikytetään, toisissa ei – näin kävi Metalliliiton työpaikoilla

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Asuntojen hinnoissa saattaa piillä yllätyksiä – meri voi laskea arvoa jopa -20 %

    2. 2

      Ammattilainen heivasi Stockmannin – "Kuihtuva, syvästi tappiollinen tavaratalo"

    3. 3

      Miljardöörisijoittaja: Pankit lypsävät sinulta rahaa turhaan – sijoita sen sijaan näin

    4. 4

      Suomeen vuokrakatto 20 euroa neliöltä? Näin se vaikuttaisi tuensaajiin

    5. 5

      Marimekon luova johtaja lopettaa

    6. 6

      Toisissa paikoissa kikytetään, toisissa ei – näin kävi Metalliliiton työpaikoilla

    7. 7

      HS: Useat kaapelikanavat saattavat sittenkin pimetä tiistaiyönä

    8. 8

      Ex-kokki Tuomaksesta tuli autojen huippumyyjä – näin hän myy auton ja vähän muutakin

    9. 9

      Neljäskin uhatuista kanavista näkyy vielä tiistaiyön jälkeen

    10. 10

      Yle: Jättiliitto vaatii naisvaltaisten alojen palkkoihin kuoppakorotusta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    2. 2

      Joukko tv-kanavia uhkaa pian pimentyä yli 1,5 miljoonassa kodissa

    3. 3

      Suomalaismies aikoo miljonääriksi 500 päivässä – näin hän sen tekee

    4. 4

      51 Siwaa ja Valintataloa suljetaan – tässä koko lista

    5. 5

      Asuntovelallinen, korkosi laskutapa on muuttumassa – varaudu nousuun

    6. 6

      Yhä useampi menettää kotinsa – ”Ostetaan liian iso talo tai kallis asunto”

    7. 7

      Suomalaismies yritti saada 25 000 euron sairaalakuluja vakuutusyhtiöiltä – joutui mustalle listalle

    8. 8

      Uusi eläkemuoto houkuttelee työttömiä – hetken helpotus voi kostautua

    9. 9

      Asuntojen hinnoissa saattaa piillä yllätyksiä – meri voi laskea arvoa jopa -20 %

    10. 10

      Pian voi alkaa hakea uutta eläketukea – 760 e/kk

    11. Näytä lisää