VATT:n Vartiainen HS:lle: "Tämä on väistämättä työhulluuden yhteiskunta"

VATT:n uusi johtaja Juhana Vartiainen sanoo HS:lle olevansa pettynyt Suomen kykyyn tehdä uudistuksia. Hänen mukaansa kaikkein tärkeintä on työn tarjonnan lisääminen, jotta mahdollisimman moni saataisiin työelämään.


Valtion taloudellisen tutkimuskeskusksen (VATT) huhtikuussa työnsä aloittava uusi johtaja Juhana Vartiainen on pettynyt Suomen kykyyn tehdä uudistuksia. Vartiainen sanoo Helsingin Sanomille, että Suomen on seurattava Ruotsin porvarihallituksen politiikkaa.

– Olen huolestunut ja pettynyt Suomen korporatistisen poliittisen järjestelmän kyvystä tehdä uudistuksia, Vartiainen sanoo HS:lle tarkoittaen työmarkkinajärjestöjen merkittävää asemaa politiikassa.

Vartiaisen mukaan tärkeintä on lisätä työn tarjontaa siten, että mahdollisimman moni saataisiin työelämään, jos ei muuten niin vaikka niin sanottuihin paskatöihin. Esimerkkinä hän mainitsee, että työttömälle tai siirtolaiselle pitäisi olla kannattavaa "perustaa se kioski tai grilli". Vartiainen korostaa muutenkin työn merkitystä.

– Jos ihminen downshiftaa, se käyttää kuitenkin koko hyvinvointipalettia. Meillä ekonomisteilla on tapana sanoa, että vapaa-ajan yksilöllinen hinta on alhaisempi kuin yhteiskunnallinen hinta. Sen takia tämä hyvinvointiyhteiskunta on väistämättä työhulluuden yhteiskunta, Vartiainen sanoo.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Nokia yllätti: 5g-verkkojen rakennus alkaa jo tänä vuonna

    2. 2

      Ex-kokki Tuomaksesta tuli autojen huippumyyjä – näin hän myy auton ja vähän muutakin

    3. 3

      Velkaneuvoja LM:lle: Tästä syystä asuntovelalliset joutuvat maksuvaikeuksiin

    4. 4

      Lääkäri näpäyttää työnantajia Fennia-lehdessä: Työkyky ei ole pajatso

    5. 5

      Näkökulma: Viis sijoittajavastuusta, pian Suomi pelastaa taas finanssipelureita

    6. 6

      WSJ: Norwegian aloittaa suorat lennot Euroopasta Yhdysvaltoihin - Liput halvimmillaan noin 60 euroa

    7. 7

      Suomen Yrittäjien tutkimus: Enemmistö kannattaa paikallista sopimista - ja vastustaa työtä alle minimipalkan

    8. 8

      Joukko tv-kanavia uhkaa pian pimentyä yli 1,5 miljoonassa kodissa

    9. 9

      Kyberturvallisuuden huippuasiantuntija Business Insiderille: Hakkeroinnista tullut mafian kaltaista toimintaa

    10. 10

      9 merkkiä paljastaa oletko köyhä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Näkökulma: Viis sijoittajavastuusta, pian Suomi pelastaa taas finanssipelureita

    2. 2

      Lääkäri näpäyttää työnantajia Fennia-lehdessä: Työkyky ei ole pajatso

    3. 3

      Nokia yllätti: 5g-verkkojen rakennus alkaa jo tänä vuonna

    4. 4

      Velkaneuvoja LM:lle: Tästä syystä asuntovelalliset joutuvat maksuvaikeuksiin

    5. 5

      WSJ: Norwegian aloittaa suorat lennot Euroopasta Yhdysvaltoihin - Liput halvimmillaan noin 60 euroa

    6. 6

      Asuntovelallinen, korkosi laskutapa on muuttumassa – varaudu nousuun

    7. 7

      Ex-kokki Tuomaksesta tuli autojen huippumyyjä – näin hän myy auton ja vähän muutakin

    8. 8

      Asuntopula kärjistyy Uudessakaupungissa – ”Tuolla rahalla pitäisi saada enemmän”

    9. 9

      Kalevala Koru irtisanoi noin 100 jälleenmyyntisopimusta - ”Jakelua järjestellään uudelleen”

    10. 10

      Lounaan hinta muuttuu 10 minuutin välein – helsinkiläisravintola kokeilee ensimmäisenä maailmassa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    2. 2

      Joukko tv-kanavia uhkaa pian pimentyä yli 1,5 miljoonassa kodissa

    3. 3

      Suomalaismies aikoo miljonääriksi 500 päivässä – näin hän sen tekee

    4. 4

      51 Siwaa ja Valintataloa suljetaan – tässä koko lista

    5. 5

      Näin suomalainen mies putoaa työelämästä – ”Ajatellaanko todella, että ihmiset haluavat elää tuilla?”

    6. 6

      Venäläismiljardöörin purjelaiva takavarikoitiin – jättimäinen merilelu maksoi 400 miljoonaa

    7. 7

      Metalliliitto: Työpaikalla pidettiin mustaa listaa työntekijöistä – levisi vahingossa kaikille

    8. 8

      Asuntovelallinen, korkosi laskutapa on muuttumassa – varaudu nousuun

    9. 9

      Suomalaismies yritti saada 25 000 euron sairaalakuluja vakuutusyhtiöiltä – joutui mustalle listalle

    10. 10

      Uusi eläkemuoto houkuttelee työttömiä – hetken helpotus voi kostautua

    11. Näytä lisää