Uhkauksesta totta: Yahoo haastoi Facebookin oikeuteen

Yahoon uhkaus muuttui todeksi maanantaina, kun nettiyhtiö haastoi sosiaalisen median jätin Facebookin oikeuteen.


Yahoo haastoi Facebookin oikeuteen maanantaina kymmenen patentin rikkomisesta. Kanne seuraa Yahoon helmikuista uhkausta, jonka mukaan yhtiö oli valmis viemään Facebookin raastupaan, jos lisenssimaksuista ei päästä sopuun.

Reutersin mukaan Yahoo syyttää Facebookia ideoidensa varastamisesta parempaa nettimainontaa varten.

Kyseessä on ensimmäinen suuren luokan patenttioikeudenkäynti, joka koskee sosiaalista mediaa. Mobiilimaailmassa patenttisodilla on jo vuosia jatkunut surullisen kuuluisa historia, eikä loppua ole näköpiirissä.

Facebookille uhittelu oli yksi tuoreen pääjohtajan Scott Thompsonin yllättävimmistä teoista. Aikaisempien tietojen perusteella Yahoon aikomukset Facebookia vastaan eivät nauttineet täyttä kannatusta edes Yahoon sisällä.

Kanne voidaan nähdä osana Yahoon laajempaa ravistelua uuteen uskoon Thompsonin etsiessä paluuta kasvu-uralle. Siihen liittyvät suunnitellut ennätyspotkut, jotka voivat koskea tuhansia työntekijöitä.

Facebook sanoo olevansa pettynyt siihen, että pitkäaikainen kumppani Yahoo turvautuu lakitoimiin.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Asuntovelallinen, korkosi laskutapa on muuttumassa – varaudu nousuun

    2. 2

      Lounaan hinta muuttuu 10 minuutin välein – helsinkiläisravintola kokeilee ensimmäisenä maailmassa

    3. 3

      Uutuuskirja: Neuvostoliittolaiset halusivat ranskalaiset kankaat vaatteisiin – Koivisto esti

    4. 4

      Ruotsissa ollaan lähellä asuntokuplan puhkeamista – ”pitäisi olla jo huolissaan”

    5. 5

      Uusi velkaennätys on ovella – maailman yhteenlaskettu velka on käsittämätön summa

    6. 6

      Suomen sähköverkkoon hyökätään jatkuvasti – myös suurvallat aktiivisia

    7. 7

      Markkinoiden Ranska-hermoilu helpotti hieman

    8. 8

      Osa uhatuista tv-kanavista ei pimenekään 1,5 miljoonassa kodissa – ainakaan vielä

    9. 9

      Maailman arvokkain yhtiö saattaakin olla vasta kuudenneksi arvokkain

    10. 10

      Jarmon, 55, lähi-Siwa joutui lakkautuslistalle – ”Voi kehveli, tämä oli paras kauppa”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Joukko tv-kanavia uhkaa pian pimentyä yli 1,5 miljoonassa kodissa

    2. 2

      Suomen sähköverkkoon hyökätään jatkuvasti – myös suurvallat aktiivisia

    3. 3

      Asuntovelallinen, korkosi laskutapa on muuttumassa – varaudu nousuun

    4. 4

      Tulli paljasti postimyyntiyrityksen törkeän veropetoksen – 2 miljoonan euron mätkyt

    5. 5

      Uutuuskirja: Neuvostoliittolaiset halusivat ranskalaiset kankaat vaatteisiin – Koivisto esti

    6. 6

      Eduskunta antoi Bernerille luottamuksensa

    7. 7

      51 Siwaa ja Valintataloa suljetaan – tässä koko lista

    8. 8

      Osa uhatuista tv-kanavista ei pimenekään 1,5 miljoonassa kodissa – ainakaan vielä

    9. 9

      Lounaan hinta muuttuu 10 minuutin välein – helsinkiläisravintola kokeilee ensimmäisenä maailmassa

    10. 10

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    2. 2

      Joukko tv-kanavia uhkaa pian pimentyä yli 1,5 miljoonassa kodissa

    3. 3

      Suomalaismies aikoo miljonääriksi 500 päivässä – näin hän sen tekee

    4. 4

      51 Siwaa ja Valintataloa suljetaan – tässä koko lista

    5. 5

      Näin suomalainen mies putoaa työelämästä – ”Ajatellaanko todella, että ihmiset haluavat elää tuilla?”

    6. 6

      Venäläismiljardöörin purjelaiva takavarikoitiin – jättimäinen merilelu maksoi 400 miljoonaa

    7. 7

      Metalliliitto: Työpaikalla pidettiin mustaa listaa työntekijöistä – levisi vahingossa kaikille

    8. 8

      Suomalaismies yritti saada 25 000 euron sairaalakuluja vakuutusyhtiöiltä – joutui mustalle listalle

    9. 9

      Uusi eläkemuoto houkuttelee työttömiä – hetken helpotus voi kostautua

    10. 10

      Pian voi alkaa hakea uutta eläketukea – 760 e/kk

    11. Näytä lisää