Tämä tuo liki 10 % Suomen taloudesta – kiitos internet

Internet muodostaa noin kymmenesosan Suomen taloudesta, selviää tänään julkaistusta tutkimuksesta.


Internetin osuuden Suomen bruttokansantuotteesta laski Elinkeinoelämän tutkimuslaitos Etla liikenne- ja viestintäministeriön toimeksiannosta.

Tutkimuksen mukaan Suomen internet-talouden osuus Suomen bkt:sta lähenteli yhdeksää prosenttia vuonna 2008 ja oli kahdeksan vertailumaan korkein. Vertailumaiden internet-sektorin bkt-osuudet vaihtelivat 4–9 prosentissa.

Ruotsi oli kakkonen alle seitsemän prosentin osuudella. Kolmantena oli Yhdysvallat, jonka internet-talouden osuus oli reilu kuusi prosenttia bkt:sta. Suomen asemaa pönkittivät tutkimuksen mukaan tieto- ja viestintätekniikan tavaroiden ja palveluiden ylijäämäinen ulkomaankauppa. Ilman ict:n tavaroiden ja palveluiden nettovientiä Suomi olisi maavertailun häntäpäässä. Etlan mukaan Suomi on pikemminkin ict:n tarjoaja kuin käyttäjä.

Oma netti ylläpitää
internet-taloutta


Kotitaloudet ovat merkittävin yksittäinen tekijä, joista internetin talousvaikutukset muodostuvat. Kotitalouksien kulutusmenot ylläpitävät keskimäärin noin puolta vertailumaiden internet-talouksista. Niiden osuus on suurin Saksassa ja pienin Suomessa.

Toiseksi tärkein tekijä useimmissa maissa ovat yritysten investoinnit. Suomessa se on tosin vertailumaiden pienin. Julkisen sektorin osuus internet-talouksista jää keskimäärin alle kymmenen prosentin.

Internet-talouksien kokoa voi laskea monella tavalla. Esimerkiksi konsulttiyhtiö Boston Consulting Groupin tuoreen tutkimuksen mukaan internet vastaa 8,3 prosentista Britannian bkt:sta. Saarivaltio on konsulttiyhtiön mukaan rikkaiden maiden G20-ryhmän ”internet-verkottunein talous”.   

Etlan tutkimuksessa internet muodosti noin viisi prosenttia Britannian taloudesta vuonna 2008.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Uusi eläkemuoto houkuttelee työttömiä – hetken helpotus voi kostautua

    2. 2

      Onko sinulla näitä ominaisuuksia? Tällaiset ihmiset saavat enemmän palkkaa

    3. 3

      Venäläismiljardöörin purjelaiva takavarikoitiin – jättimäinen merilelu maksoi 400 miljoonaa

    4. 4

      Näin suomalainen mies putoaa työelämästä – ”Ajatellaanko todella, että ihmiset haluavat elää tuilla?”

    5. 5

      Näille aloille talouskasvu tuo töitä

    6. 6

      Eläkettä voi nyt nostaa jo ennen eläkeikää – katso laskelmat, kannattaako se vai ei

    7. 7

      Le Penin suosio kasvoi Ranskassa – markkinat säpsähtivät

    8. 8

      Hautooko Trump tilastokeikausta? ”Omaan politiikkaansa sopivaksi”

    9. 9

      Wärtsilä haluaa ohjelmistotaloksi ja suunnittelee yritysostoja

    10. 10

      Haluatko jo 61-vuotiaana eläkkeelle? Katso, paljonko voit saada eläkettä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Näin suomalainen mies putoaa työelämästä – ”Ajatellaanko todella, että ihmiset haluavat elää tuilla?”

    2. 2

      Venäläismiljardöörin purjelaiva takavarikoitiin – jättimäinen merilelu maksoi 400 miljoonaa

    3. 3

      Metalliliitto: Työpaikalla pidettiin mustaa listaa työntekijöistä – levisi vahingossa kaikille

    4. 4

      Työntekijä saa jännittää nyt 2 kuukautta pidempään – koeajat pitenivät vuoden alussa

    5. 5

      Wärtsilä haluaa ohjelmistotaloksi ja suunnittelee yritysostoja

    6. 6

      Onko sinulla näitä ominaisuuksia? Tällaiset ihmiset saavat enemmän palkkaa

    7. 7

      SAK:n kysely: Painostus työehtojen heikentämiseen kasvanut – palkkoja halutaan alas

    8. 8

      Konkarisijoittaja Tom Tukiainen, 59, pani 100 000 euroa riskillä turvapaikanhakijoihin

    9. 9

      Nyt puhuu Go! Aviationin ex-työntekijä: Syttyi käsittämätön ilmiriita

    10. 10

      Näille aloille talouskasvu tuo töitä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Sunnuntailisät pois, työpäivän pituus 12 tuntiin? ”Tehdään työtä silloin, kun sitä on”

    2. 2

      Yle: Kirjeessä koteihin jaettu oikea seteli hämmentää suomalaisia – osa palauttaa, vaikkei tarvitsisi

    3. 3

      ABC-asemien S-bonus muuttuu – ”Aion äänestää jaloillani”

    4. 4

      50 000 miestä parhaassa iässä ei tee töitä tai opiskele – ”Mitä heille tapahtui?”

    5. 5

      Näin suomalainen mies putoaa työelämästä – ”Ajatellaanko todella, että ihmiset haluavat elää tuilla?”

    6. 6

      Venäläismiljardöörin purjelaiva takavarikoitiin – jättimäinen merilelu maksoi 400 miljoonaa

    7. 7

      Metalliliitto: Työpaikalla pidettiin mustaa listaa työntekijöistä – levisi vahingossa kaikille

    8. 8

      Sunnuntailisistä nautittu 100 vuotta – joko riittää?

    9. 9

      Katsastuksiin ehdotetaan tiukennuksia – ”Turhia kustannuksia autoilijalle”

    10. 10

      Julkkisten rahoittaman lentoyhtiön kassasta katosi satoja tuhansia euroja – hakeutuu nyt konkurssiin

    11. Näytä lisää