Solidaarisuusveroa nälvitään: "Rikkaat kiertävät"

Hallituksen kehysriihessään sopima ylempien tuloluokkien niin sanottu solidaarisuusvero on herättänyt paljon arvostelua, koska se voi johtaa verojen kiertämisyrityksiin.


Rovaniemeläisen ylilääkäri Hannu Halmeen mukaan ”raippavero” on ilmeisesti hinta siitä, että sosiaalidemokraattinen puolue suostui nostamaan arvonlisäveroa kokoomuksen ehdottamalla tavalla. Sillä ei kuitenkaan ole haluttuja vaikutuksia.

– Väittämän mukaan erityisesti kokoomus haluaa kurmuuttaa raippaverolla keikkalääkäreitä. Näillä on kuitenkin markkinahintaan yrityksen laskuun työskennellessään mahdollisuus verosuunnitteluun, jota virkasuhteessa työskentelevällä ei ole, Halme toteaa Helsingin Sanomien mielipidekirjoituksessaan.

Halmeen mukaan väite kiristyvän verotuksen suuntaamisesta keikkalääkäreihin on siten vailla pohjaa, sillä heitä tuskin on suuripalkkatuloisten ryhmässä. Sen sijaan tässä ryhmässä on etenkin keskussairaaloiden virkaerikoislääkäreitä.

– Tästä lähtökohdasta raippaverolla ammutaan suoraan nilkkaan niitä lääkäreitä, jotka eivät ole siirtyneet ulkoistamisen kautta yritysten palvelukseen kiertämään veroja vaan toimivat julkisessa virassa palkkaa nauttien, tulonsa näyttäen sekä verotettavaksi luovuttaen.

Halmeen mukaan seurauksena voi olla, että vero saa myös entistä useamman virkaerikoislääkärin kyllästymään "jatkuvaan kannustuksen puutteeseen ja suuntaamaan virkatyöstä sopimuspohjaiseen työskentelyyn". Vero suututtaa sitä erikoislääkärikuntaa, joka vielä tekee työtään virkasuhteessa julkiseen työnantajaan.

– Julkisessa virassa toimivalle lääkärille verosuunnittelun menetelmiksi jäävät työnteon rajoittaminen ja moderni downshifting.

Myös entinen kansanedustaja Esko Seppänen (vas.) on kiinnittänyt Uuden Suomen blogissaan huomionsa siihen, että solidaarisuusvero peritään ansiotuloista mutta ei pääomatuloista.

– Veron tuotto on samaa suuruusluokkaa kuin oli ollut tuotto siitä varallisuusverosta, joka demareiden valtiovarainministeri Eero Heinäluoman esittelystä poistettiin Suomen rikkailta vuodesta 2006 alkaen, Seppänen kirjoittaa.

Seppäsen mukaan Ylen keräämien verotietojen mukaan Uudellamaalla oli 164 henkilöä, joilla oli pääomatuloja yli miljoona euroa. Heistä vain kolmanneksella oli ansiotuloa yli sadantuhannen euron rajan, jonka perusteella valtio aikoo periä hyvätuloisilta solidaarisuusveroa.

– Meille on tulossa sellainen solidaarisuusvero, jonka Suomen rikkaat pystyvät kiertämään ottamalla yhtiöistään tulonsa pääomatuloina. 

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    2. 2

      Karu arvio öljystä: Jos toukokuussa ei tapahdu, romahdus uhkaa

    3. 3

      Donald Trumpin ”talvipalatsi” on huikean kallis eliittiklubi – katso hulppeat kuvat kartanosta

    4. 4

      Pian voi alkaa hakea uutta eläketukea – 760 e/kk

    5. 5

      Kommentti: Toisille pian 200 e/kk enemmän – Lindströmin eläketuki on epäreilu

    6. 6

      Ruotsin valtio valittaa: Meille maksetaan liikaa veroja

    7. 7

      10 hankalaa kysymystä työhaastatteluista – ja mitä niillä haetaan

    8. 8

      Googlen autoprojekti kompastui erikoiseen ongelmaan

    9. 9

      ”Aivan uutta tietoa” – Helsinki-Tallinna -tunnelin selvityksen ”tulokset lupaavia”

    10. 10

      Haluaisitko asuntolainan jopa 45 vuodeksi? Viranomainen varoittaa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    2. 2

      ”Hienostunut rikollinen juoni” ABB:ssä: Talousvastaava vei 100 miljoonaa ja katosi

    3. 3

      Pian voi alkaa hakea uutta eläketukea – 760 e/kk

    4. 4

      Karu arvio öljystä: Jos toukokuussa ei tapahdu, romahdus uhkaa

    5. 5

      Kommentti: Toisille pian 200 e/kk enemmän – Lindströmin eläketuki on epäreilu

    6. 6

      Näkökulma: Euron tuho voi alkaa – näin ajopuu-Suomen kohtalo ratkeaa

    7. 7

      10 hankalaa kysymystä työhaastatteluista – ja mitä niillä haetaan

    8. 8

      Kreikka tarvitsee taas rahaa – näin se vaikuttaa Suomeen

    9. 9

      Kauppojen aukiolot vapautettiin – näin kävi ABC-asemien markettimyynnin

    10. 10

      Donald Trumpin ”talvipalatsi” on huikean kallis eliittiklubi – katso hulppeat kuvat kartanosta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    2. 2

      50 000 miestä parhaassa iässä ei tee töitä tai opiskele – ”Mitä heille tapahtui?”

    3. 3

      Näin suomalainen mies putoaa työelämästä – ”Ajatellaanko todella, että ihmiset haluavat elää tuilla?”

    4. 4

      Venäläismiljardöörin purjelaiva takavarikoitiin – jättimäinen merilelu maksoi 400 miljoonaa

    5. 5

      Metalliliitto: Työpaikalla pidettiin mustaa listaa työntekijöistä – levisi vahingossa kaikille

    6. 6

      Uusi eläkemuoto houkuttelee työttömiä – hetken helpotus voi kostautua

    7. 7

      Suomalaismies yritti saada 25 000 euron sairaalakuluja vakuutusyhtiöiltä – joutui mustalle listalle

    8. 8

      Sunnuntailisistä nautittu 100 vuotta – joko riittää?

    9. 9

      Kauppojen aukiolot vapautettiin – näin kävi ABC-asemien markettimyynnin

    10. 10

      Katsastuksiin ehdotetaan tiukennuksia – ”Turhia kustannuksia autoilijalle”

    11. Näytä lisää