Euroalueen talousluottamus loivassa alamäessä

Euroalueen teollisuusyritysten ja kuluttajien yhteenlaskettu talousluottamus heikkeni maaliskuussa hienoisesti helmikuusta. Teollisuuden luottamus heikkeni melko selvästi, kun taas kuluttajien luottamus vahvistui.
EU:n komission tänään julkistama talousluottamusindikaattori laski lukemaan 94,4, kun se kuukautta aiemmin oli 94,5. Komissio tarkisti helmikuun lukemaa hieman ylöspäin aiemmin ilmoittamastaan 94,4:stä

Uutistoimisto Bloombergin keräämän ennusteen mukaan ekonomistit olivat ennakoineet indikaattorin asettuvan 94,5:een. Kyseessä on ennusteiden mediaani eli keskimmäinen arvo.

– Luottamusindikaattori viittaa siihen, että eurotalous supistuu myös ensimmäisellä neljänneksellä. Hyvä uutinen on se, että tilanne tuskin enää heikentyy huomattavasti. Huono uutinen on puolestaan se, että tilanne on vakautumassa, ei paljoa muuta, Alexander Krueger, Bankhaus Lampen pääekonomisti Düsseldorfista kommentoi uutistoimisto Bloombergille.

Euroalueen kuluttajien luottamusindikaattori vahvistui hieman ja nousi lukemaan -19,1, kun se helmikuussa oli -20,3.

Teollisuuden talousluottamus puolestaan heikkeni melko selvästi, sillä indikaattori painui -7,2:een edelliskuun -5,7:stä.

Euroalueen luottamusindikaattori perustuu 130 000:n teollisuusyritysjohtajan ja 40 000:n kuluttajan haastatteluun kuukauden kahden ensimmäisen viikon aikana.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    2. 2

      Kommentti: Toisille pian 200 e/kk enemmän – Lindströmin eläketuki on epäreilu

    3. 3

      Pian voi alkaa hakea uutta eläketukea – 760 e/kk

    4. 4

      Donald Trumpin ”talvipalatsi” on huikean kallis eliittiklubi – katso hulppeat kuvat kartanosta

    5. 5

      Karu arvio öljystä: Jos toukokuussa ei tapahdu, romahdus uhkaa

    6. 6

      Ruotsin valtio valittaa: Meille maksetaan liikaa veroja

    7. 7

      10 hankalaa kysymystä työhaastatteluista – ja mitä niillä haetaan

    8. 8

      Googlen autoprojekti kompastui erikoiseen ongelmaan

    9. 9

      Suomalaismies yritti saada 25 000 euron sairaalakuluja vakuutusyhtiöiltä – joutui mustalle listalle

    10. 10

      Haluaisitko asuntolainan jopa 45 vuodeksi? Viranomainen varoittaa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    2. 2

      ”Hienostunut rikollinen juoni” ABB:ssä: Talousvastaava vei 100 miljoonaa ja katosi

    3. 3

      Pian voi alkaa hakea uutta eläketukea – 760 e/kk

    4. 4

      Karu arvio öljystä: Jos toukokuussa ei tapahdu, romahdus uhkaa

    5. 5

      Kommentti: Toisille pian 200 e/kk enemmän – Lindströmin eläketuki on epäreilu

    6. 6

      Näkökulma: Euron tuho voi alkaa – näin ajopuu-Suomen kohtalo ratkeaa

    7. 7

      10 hankalaa kysymystä työhaastatteluista – ja mitä niillä haetaan

    8. 8

      Kreikka tarvitsee taas rahaa – näin se vaikuttaa Suomeen

    9. 9

      Kauppojen aukiolot vapautettiin – näin kävi ABC-asemien markettimyynnin

    10. 10

      Donald Trumpin ”talvipalatsi” on huikean kallis eliittiklubi – katso hulppeat kuvat kartanosta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    2. 2

      50 000 miestä parhaassa iässä ei tee töitä tai opiskele – ”Mitä heille tapahtui?”

    3. 3

      Näin suomalainen mies putoaa työelämästä – ”Ajatellaanko todella, että ihmiset haluavat elää tuilla?”

    4. 4

      Venäläismiljardöörin purjelaiva takavarikoitiin – jättimäinen merilelu maksoi 400 miljoonaa

    5. 5

      Metalliliitto: Työpaikalla pidettiin mustaa listaa työntekijöistä – levisi vahingossa kaikille

    6. 6

      Uusi eläkemuoto houkuttelee työttömiä – hetken helpotus voi kostautua

    7. 7

      Suomalaismies yritti saada 25 000 euron sairaalakuluja vakuutusyhtiöiltä – joutui mustalle listalle

    8. 8

      Sunnuntailisistä nautittu 100 vuotta – joko riittää?

    9. 9

      Kauppojen aukiolot vapautettiin – näin kävi ABC-asemien markettimyynnin

    10. 10

      Katsastuksiin ehdotetaan tiukennuksia – ”Turhia kustannuksia autoilijalle”

    11. Näytä lisää