Autovero muuttui – kansa ei piitannut

Autovero muuttui kuunvaihteessa, mutta sillä oli yllättävän vähän vaikutusta tavallisten kansalaisten autonostoaikeisiin. Auto Bildin kyselyn mukaan esimerkiksi viidesosa naiskuskeista ei edes tiennyt jonkun veromuutoksen olevan tulossa.


Auto Bild Suomi tutkitutti alkuvuonna, miten huhtikuinen autoveromuutos vaikutti kansalaisten yleisiin autonvaihtohaluihin ja ostoaikeisiin.

Kyselyn tulosten perusteella hyvin suurin osa autokansasta vähät välittää siitä, miten valtio milloinkin autoilua rokottaa. Ajokki ostetaan silloin kun sitä tarvitaan, tai kun siihen on rahaa joko säästössä tai edullisen rahoitustarjouksen muodossa.

Vain 13 prosenttia vastaajista sanoi siirtäneensä nyt ostopäätöstä veroratkaisujen takia joko aikaisemmaksi tai myöhemmäksi.

Valtaosa autoilijoista oli toki kuullut, että valtio muuttaa päästöperusteista autoveroa tänä keväänä, ja uusien suuriruokaisten autojen myyntihinta nousee muita enemmän.

Tosin naispuolisista vastaajista 21 prosenttia kertoi, ettei tiennyt huhtikuun veromuutoksesta etukäteen mitään.

Maaliskuun lopun mainosrummutus "vielä saat auton vanhalla hinnalla" saattoi silti vaikuttaa joihinkin empiviin ostajiin ja nopeuttaa jo aiemmin tehtyjä ostopäätöksiä.

Seuraava auto saisi
olla vähäruokaisempi


Hyvin moni kyselyyn osallistuneista oli hankkinut edellisen autonsa uutena vuonna 2009. Kolmasosa vastaajista sanoi olevansa tyytyväinen nykyiseen autoonsa: seuraavakin saisi olla samanlainen.

Jotain parannettavaa kuitenkin on mielessä: 17 prosenttia vastaajista aikoo vaihtaa taloudellisempaan tai vähäpäästöisempään autoon, ja moottorikokokin saa pienentyä. Automaattivaihteistoakin kaipailee moni nyt manuaalivaihteisella ajava.

Nykyisistä dieselkuskeista moni aikoo palata tai siirtyä takaisin bensiinikäyttöisten autojen pariin.

Autokauppiaiden palvelu on vastaajien mielestä kehittynyt muutaman vuoden sisällä ystävällisemmäksi. Sen sijaan välirahan tarve sekä myyntihinnat ovat kasvaneet selvästi, eikä neuvotteluvaraa ole niin paljon kuin ennen.

Auto Bildin kyselyn toteutti Palvelu Plus -tutkimusyhtiö. Siihen vastasi 786 ihmistä.

Lisää autojuttuja AutoBildin sivuilta

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Siwojen ja Valintatalojen yt:t päättyivät: 51 kauppaa lopettaa, 206 työpaikkaa katoaa

    2. 2

      Suomalaismies aikoo miljonääriksi 500 päivässä – näin hän sen tekee

    3. 3

      114 kaupan lista – katso, mitkä Siwat ja Valintatalot ovat vaarassa

    4. 4

      Yhä useampi menettää kotinsa – ”Ostetaan liian iso talo tai kallis asunto”

    5. 5

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    6. 6

      Kelan toimihenkilöyhdistys: Maahanmuutto yllätti Kelan – virhearvion syy vanhat tilastot

    7. 7

      Kelan omat työntekijät huolestuivat ruuhkista: ”Jälleen yksi varoittava esimerkki”

    8. 8

      Asumisunelmat karkaavat: ”Monet yksinäiset vanhukset ovat loukussa”

    9. 9

      ”Suomessa eletään nyt kovinta nousukautta” – palvelualat kasvoivat reippaasti

    10. 10

      Miljoonahankkeen neuvonantaja paljastaa 5 vinkkiä menestykseen

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    2. 2

      Suomalaismies aikoo miljonääriksi 500 päivässä – näin hän sen tekee

    3. 3

      Karu arvio öljystä: Jos toukokuussa ei tapahdu, romahdus uhkaa

    4. 4

      Pian voi alkaa hakea uutta eläketukea – 760 e/kk

    5. 5

      Kommentti: Toisille pian 200 e/kk enemmän – Lindströmin eläketuki on epäreilu

    6. 6

      10 hankalaa kysymystä työhaastatteluista – ja mitä niillä haetaan

    7. 7

      Yhä useampi menettää kotinsa – ”Ostetaan liian iso talo tai kallis asunto”

    8. 8

      Donald Trumpin ”talvipalatsi” on huikean kallis eliittiklubi – katso hulppeat kuvat kartanosta

    9. 9

      Ruotsin valtio valittaa: Meille maksetaan liikaa veroja

    10. 10

      Haluaisitko asuntolainan jopa 45 vuodeksi? Viranomainen varoittaa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    2. 2

      Suomalaismies aikoo miljonääriksi 500 päivässä – näin hän sen tekee

    3. 3

      50 000 miestä parhaassa iässä ei tee töitä tai opiskele – ”Mitä heille tapahtui?”

    4. 4

      Näin suomalainen mies putoaa työelämästä – ”Ajatellaanko todella, että ihmiset haluavat elää tuilla?”

    5. 5

      Venäläismiljardöörin purjelaiva takavarikoitiin – jättimäinen merilelu maksoi 400 miljoonaa

    6. 6

      Metalliliitto: Työpaikalla pidettiin mustaa listaa työntekijöistä – levisi vahingossa kaikille

    7. 7

      Uusi eläkemuoto houkuttelee työttömiä – hetken helpotus voi kostautua

    8. 8

      Suomalaismies yritti saada 25 000 euron sairaalakuluja vakuutusyhtiöiltä – joutui mustalle listalle

    9. 9

      Pian voi alkaa hakea uutta eläketukea – 760 e/kk

    10. 10

      Karu arvio öljystä: Jos toukokuussa ei tapahdu, romahdus uhkaa

    11. Näytä lisää