Pelko repii – Saako Italia "Espanjan taudin"?

Italian lainanhoitokustannukset voivat nousta, jos maa saa "Espanjan taudin" tartunnan.


Näin siitä huolimatta, että sijoittajat tietävät Italian ja Espanjan väliset erot. Varoituksen esitti talousjärjestö OECD:n pääekonomisti Pier Carlo Padoan italialaisen Il Messagero -lehden haastattelussa.

– Espanjan ongelmien tartunta voi vaikuttaa Italian ja Saksan väliseen korkoeroon, hän sanoi.

Korkoero on viime päivinä noussut yli 400 korkopisteen eli neljän prosenttiyksikön, kun jännitteet Euroopan velkakirjamarkkinoilla ovat jälleen nostaneet päätään.

– Markkinat seuraavat tarkkaan Espanjaa. Se on nyt maa, jonka on käytävä läpi suurin budjetin tasapainottaminen, jopa suurempi kuin mitä on Italiassa on tehty, Padoan sanoi.

Padoan torjui haastattelussa käsityksen, että Italia olisi euroalueen heikoin lenkki.

– Italian korkoero Saksaan on selvästi pienempi kuin Espanjalla, kun tilanne muutama kuukausi sitten oli toisin päin.

Padoanin mukaan Italia on menossa "oikeaan suuntaan". Hän varoitti kuitenkin, että pääministeri Mario Montin hallituksen ajamat rakenteelliset uudistukset vievät aikaa ennen kuin ne "alkavat kantaa hedelmää".

– Italia oli viime vuonna kuilun reunalla, hyvin lähellä Kreikan tilannetta, OECD:n pääekonomisti luonnehti.

Sekä Espanjan että Italian 10 vuoden lainojen markkinakorot ovat olleet pienessä laskussa tänään. Espanjan korko noteerattiin noin kello 18 Suomen aikaa 5,78 prosenttiin ja Italian korko 5,38 prosenttiin. Saksan vastaava korko oli 1,79 prosentissa.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Venäläismiljardöörin purjelaiva takavarikoitiin – jättimäinen merilelu maksoi 400 miljoonaa

    2. 2

      Le Penin suosio kasvoi Ranskassa – markkinat säpsähtivät

    3. 3

      Näin suomalainen mies putoaa työelämästä – ”Ajatellaanko todella, että ihmiset haluavat elää tuilla?”

    4. 4

      Näille aloille talouskasvu tuo töitä

    5. 5

      Bittium vahvistui pörssissä

    6. 6

      Hautooko Trump tilastokeikausta? ”Omaan politiikkaansa sopivaksi”

    7. 7

      Wärtsilä haluaa ohjelmistotaloksi ja suunnittelee yritysostoja

    8. 8

      Kreikka-neuvottelut jatkuvat – ”Luottamus on ollut palautumassa”

    9. 9

      SAK:n kysely: Painostus työehtojen heikentämiseen kasvanut – palkkoja halutaan alas

    10. 10

      Rakennuspomo kertoo buumin kääntöpuolesta: ”Hirvittävä resurssien hukka”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Näin suomalainen mies putoaa työelämästä – ”Ajatellaanko todella, että ihmiset haluavat elää tuilla?”

    2. 2

      Metalliliitto: Työpaikalla pidettiin mustaa listaa työntekijöistä – levisi vahingossa kaikille

    3. 3

      Venäläismiljardöörin purjelaiva takavarikoitiin – jättimäinen merilelu maksoi 400 miljoonaa

    4. 4

      Työntekijä saa jännittää nyt 2 kuukautta pidempään – koeajat pitenivät vuoden alussa

    5. 5

      Konkarisijoittaja Tom Tukiainen, 59, pani 100 000 euroa riskillä turvapaikanhakijoihin

    6. 6

      USU: Kaavailtu muutos asuntolainakattoon herätti huolen – ”Ei nuorella ole kesämökkiä myytäväksi”

    7. 7

      Nyt puhuu Go! Aviationin ex-työntekijä: Syttyi käsittämätön ilmiriita

    8. 8

      ”Alkaako miesten katoaminen työvoimasta jo lapsuudessa?”

    9. 9

      Wärtsilä haluaa ohjelmistotaloksi ja suunnittelee yritysostoja

    10. 10

      SAK:n kysely: Painostus työehtojen heikentämiseen kasvanut – palkkoja halutaan alas

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Sunnuntailisät pois, työpäivän pituus 12 tuntiin? ”Tehdään työtä silloin, kun sitä on”

    2. 2

      Yle: Kirjeessä koteihin jaettu oikea seteli hämmentää suomalaisia – osa palauttaa, vaikkei tarvitsisi

    3. 3

      ABC-asemien S-bonus muuttuu – ”Aion äänestää jaloillani”

    4. 4

      50 000 miestä parhaassa iässä ei tee töitä tai opiskele – ”Mitä heille tapahtui?”

    5. 5

      ”Kesämökkejä alkaa olla riesaksi asti” – FK ei halua, että omaisuutta pantataan perinnöksi

    6. 6

      Näin suomalainen mies putoaa työelämästä – ”Ajatellaanko todella, että ihmiset haluavat elää tuilla?”

    7. 7

      Metalliliitto: Työpaikalla pidettiin mustaa listaa työntekijöistä – levisi vahingossa kaikille

    8. 8

      Venäläismiljardöörin purjelaiva takavarikoitiin – jättimäinen merilelu maksoi 400 miljoonaa

    9. 9

      Sunnuntailisistä nautittu 100 vuotta – joko riittää?

    10. 10

      Katsastuksiin ehdotetaan tiukennuksia – ”Turhia kustannuksia autoilijalle”

    11. Näytä lisää