"Espanjalla edessä hirmuisia haasteita"

Euroopan unionin talouskomissaari Olli Rehn pitää nuorisotyöttömyyttä Espanjan ykköshaasteena. Italia sen sijaan on komissaarin mukaan jo oikealla tiellä.


– Espanjalla on edessään hirmuisia haasteita. Ne liittyvät ennen kaikkea nuorisotyöttömyyteen, joka on seurausta laina- ja rakennuskuplan puhkeamisesta, Euroopan unionin (EU) talouskomissaari Olli Rehn sanoi puhuessaan europarlamentille Strasbourgissa tänään.

Nuorisotyöttömyys voi pahimmillaan kärjistyä levottomuuksiksi, kuten kävi arabimaiden kansannousussa. YK:n raportin mukaan nuorten työttömyysaste oli 2010 Lähi-idässä 25,5 prosenttia ja Pohjois-Afrikassa 28,8 prosenttia. Espanjassa nuorisotyöttömyys on jo yli 50 prosenttia.

Rehnin mukaan euroryhmän ja komission Espanjalle suosittelema julkisen talouden tervehdyttämisohjelma pitää oikean tasapainon tarvittavan kulukurin ja talouden kasvuhuolten välillä.

Italian Rehn sanoi olevan oikealla tiellä. Jo viime vuonna käynnistettyjä toimia hän luonnehti merkittäviksi. Niiden avulla Italia on onnistunut saamaan takaisin markkinoiden luottamusta.

– Ratkaiseva seuraava askel on parlamentin hyväksyntä pitkään odotetulle työmarkkinauudistukselle.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Mitä ihmettä? Yritysten ei pitänyt haastatella työttömiä, mutta haastattelijoita palkataan jo

    2. 2

      Suomalaismies yritti saada 25 000 euron sairaalakuluja vakuutusyhtiöiltä – joutui mustalle listalle

    3. 3

      Finlaysonin ja Musti & Mirrin johtajat aloittivat Trump-boikotin – ”Ei tätä menoa voi enää hyväksyä”

    4. 4

      Bill Gates ehdottaa: Verotetaan robotteja – ”Mitä työtä robotti tuo?”

    5. 5

      Kelan käsittelyajat rikkovat lakia – ”Hyvin kriittisiä tilanteita näillä perheillä”

    6. 6

      Uusi eläkemuoto houkuttelee työttömiä – hetken helpotus voi kostautua

    7. 7

      Uusi ennätys: 37 936 lopettanutta yritystä

    8. 8

      Näin sijoittaa kuopiolainen, helsinkiläinen ja oululainen – katso, onko salkkusi kuin naapurilla

    9. 9

      Varoitus terveyssovelluksista – ”Osa kehittäjistä kuin käärmeöljykauppiaita”

    10. 10

      Verottaja töppäsi – liikkeellä aiheettomia karhukirjeitä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Uusi eläkemuoto houkuttelee työttömiä – hetken helpotus voi kostautua

    2. 2

      Suomalaismies yritti saada 25 000 euron sairaalakuluja vakuutusyhtiöiltä – joutui mustalle listalle

    3. 3

      Venäläismiljardöörin purjelaiva takavarikoitiin – jättimäinen merilelu maksoi 400 miljoonaa

    4. 4

      Onko sinulla näitä ominaisuuksia? Tällaiset ihmiset saavat enemmän palkkaa

    5. 5

      Näin suomalainen mies putoaa työelämästä – ”Ajatellaanko todella, että ihmiset haluavat elää tuilla?”

    6. 6

      Kelan käsittelyajat rikkovat lakia – ”Hyvin kriittisiä tilanteita näillä perheillä”

    7. 7

      Näin sijoittaa kuopiolainen, helsinkiläinen ja oululainen – katso, onko salkkusi kuin naapurilla

    8. 8

      Uusi ennätys: 37 936 lopettanutta yritystä

    9. 9

      Mitä ihmettä? Yritysten ei pitänyt haastatella työttömiä, mutta haastattelijoita palkataan jo

    10. 10

      Verottaja töppäsi – liikkeellä aiheettomia karhukirjeitä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Sunnuntailisät pois, työpäivän pituus 12 tuntiin? ”Tehdään työtä silloin, kun sitä on”

    2. 2

      Yle: Kirjeessä koteihin jaettu oikea seteli hämmentää suomalaisia – osa palauttaa, vaikkei tarvitsisi

    3. 3

      ABC-asemien S-bonus muuttuu – ”Aion äänestää jaloillani”

    4. 4

      50 000 miestä parhaassa iässä ei tee töitä tai opiskele – ”Mitä heille tapahtui?”

    5. 5

      Näin suomalainen mies putoaa työelämästä – ”Ajatellaanko todella, että ihmiset haluavat elää tuilla?”

    6. 6

      Venäläismiljardöörin purjelaiva takavarikoitiin – jättimäinen merilelu maksoi 400 miljoonaa

    7. 7

      Metalliliitto: Työpaikalla pidettiin mustaa listaa työntekijöistä – levisi vahingossa kaikille

    8. 8

      Uusi eläkemuoto houkuttelee työttömiä – hetken helpotus voi kostautua

    9. 9

      Sunnuntailisistä nautittu 100 vuotta – joko riittää?

    10. 10

      Katsastuksiin ehdotetaan tiukennuksia – ”Turhia kustannuksia autoilijalle”

    11. Näytä lisää