Applelta taas jymytulos - iPhonen myynti ylitti odotukset

Viime aikoina voitosta voittoon kulkenut teknologiayhtiö Apple yllätti markkinat jälleen odotuksia paremmalla tuloksellaan. Yhtiön puhelinten myynti oli jyrkässä ylämäessä.


Tietokoneita ja matkapuhelimia valmistavan Applen tuloskunto ei osoita hiipumisen merkkejä. Yhtiön liikevaihto ja tulos ylittivät jälleen markkinaodotukset tammi-maaliskuussa eli tilivuoden toisella neljänneksellä.

Tuloksentekoa siivitti iPhone-puhelinten ja iPad-taulutietokoneiden vahva kysyntä.

 - Olemme innoissamme iPhonen ja iPadin myyntiluvuista. Uusi iPad on lähtenyt hyvin liikkeelle, ja vuoden kuluessa tulette näkemään paljon uusia innovatiivisia tuotteita, joita vain Apple voi tuottaa, toimitusjohtaja Tim Cook hehkutti osavuosikatsauksessa.

Applen liikevaihto kasvoi tammi-maaliskuussa 59 prosenttia viime vuoden vastaavasta ajasta 39,2 miljardiin dollariin. Analyytikot olivat uutistoimisto Bloombergin kyselyssä odottaneet keskimäärin noin 37 miljardin dollarin liikevaihtoa. Myynnistä 64 prosenttia tuli ulkomailta.

Liikevoitto nousi 15,4 miljardiin dollariin vuodentakaisesta 7,9 miljardista dollarista. Kasvua kertyi peräti 95 prosenttia. Kannattavuutta mittaava liikevoittoprosentti eli liikevoiton osuus liikevaihdosta oli 39,3.

Applen liikevoitto pelkästään oli näin tuntuvasti suurempi kuin Nokian tammi-maaliskuun liikevaihto, joka oli 7,4 miljardia euroa.

Osakekohtainen tulos ponkaisi 12,30 dollariin 6,40 dollarista, Analyytikot olivat ennakoineet 10,02 dollarin tulosta.

- Applen lukujen luulisi häivyttävän kaikki mahdolliset epäilyt sijoittajien mielistä siitä, että yhtiö ei pystyisi jatkamaan vahvaa menoaan, Jack Ablin, Harris Private Bankin sijoitusjohtaja Chicagosta kommentoi Bloombergille.

Apple myi vuosineljänneksen aikana 35 miljoonaa iPhone-puhelinta. Kasvua viime vuoden tammi-maaliskuusta tuli 88 prosenttia. Nokia puolestaam myi tammi-maaliskuussa noin 12 miljoonaa älypuhelinta, jossa on pudotusta 51 prosenttia viime vuodesta.

Applen iPad-taulutietokoneiden myynti kasvoi 151 prosenttia lähes 12 miljoonaan kappaleeseen.

Mac-tietokoneita meni kaupaksi seitsemän prosenttia enemmän kuin viime vuoden tammi-maaliskuussa. Ainoan takapakin Apple koki iPod-musiikkisoittimissa, joiden myynti väheni 15 prosenttia.

Apple ennakoi tilivuoden kolmannelle neljännekselle eli huhti-kesäkuulle noin 34 miljardin dollarin liikevaihtoa ja noin 8,68 dollarin osakekohtaista tulosta.

Apple julkisti tulosraporttinsa eilen illalla New Yorkin osakemarkkinoiden sulkeuduttua. Yhtiön osake laski varsinaisessa kaupankäynnissä kaksi prosenttia päätyen 560,28 dollariin. Jälkikaupassa osake nousi enimmillään lähes kahdeksan prosenttia yli 604 dollariin.

Applen osake nousi ennätyslukemaansa 9. huhtikuuta päätyen 636,23 dollariin. Osake on ollut sen jälkeen laskussa. Taustalla ovat muun muassa huhut komponenttipulasta sekä joiltain operaattoreilta saadut tiedot iPhonen laskevista myyntiluvuista.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    2. 2

      Karu arvio öljystä: Jos toukokuussa ei tapahdu, romahdus uhkaa

    3. 3

      Pian voi alkaa hakea uutta eläketukea – 760 e/kk

    4. 4

      Kommentti: Toisille pian 200 e/kk enemmän – Lindströmin eläketuki on epäreilu

    5. 5

      Donald Trumpin ”talvipalatsi” on huikean kallis eliittiklubi – katso hulppeat kuvat kartanosta

    6. 6

      Ruotsin valtio valittaa: Meille maksetaan liikaa veroja

    7. 7

      10 hankalaa kysymystä työhaastatteluista – ja mitä niillä haetaan

    8. 8

      Googlen autoprojekti kompastui erikoiseen ongelmaan

    9. 9

      ”Aivan uutta tietoa” – Helsinki-Tallinna -tunnelin selvityksen ”tulokset lupaavia”

    10. 10

      Suomalaismies yritti saada 25 000 euron sairaalakuluja vakuutusyhtiöiltä – joutui mustalle listalle

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    2. 2

      ”Hienostunut rikollinen juoni” ABB:ssä: Talousvastaava vei 100 miljoonaa ja katosi

    3. 3

      Pian voi alkaa hakea uutta eläketukea – 760 e/kk

    4. 4

      Karu arvio öljystä: Jos toukokuussa ei tapahdu, romahdus uhkaa

    5. 5

      Kommentti: Toisille pian 200 e/kk enemmän – Lindströmin eläketuki on epäreilu

    6. 6

      Näkökulma: Euron tuho voi alkaa – näin ajopuu-Suomen kohtalo ratkeaa

    7. 7

      10 hankalaa kysymystä työhaastatteluista – ja mitä niillä haetaan

    8. 8

      Kreikka tarvitsee taas rahaa – näin se vaikuttaa Suomeen

    9. 9

      Kauppojen aukiolot vapautettiin – näin kävi ABC-asemien markettimyynnin

    10. 10

      Donald Trumpin ”talvipalatsi” on huikean kallis eliittiklubi – katso hulppeat kuvat kartanosta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    2. 2

      50 000 miestä parhaassa iässä ei tee töitä tai opiskele – ”Mitä heille tapahtui?”

    3. 3

      Näin suomalainen mies putoaa työelämästä – ”Ajatellaanko todella, että ihmiset haluavat elää tuilla?”

    4. 4

      Venäläismiljardöörin purjelaiva takavarikoitiin – jättimäinen merilelu maksoi 400 miljoonaa

    5. 5

      Metalliliitto: Työpaikalla pidettiin mustaa listaa työntekijöistä – levisi vahingossa kaikille

    6. 6

      Uusi eläkemuoto houkuttelee työttömiä – hetken helpotus voi kostautua

    7. 7

      Suomalaismies yritti saada 25 000 euron sairaalakuluja vakuutusyhtiöiltä – joutui mustalle listalle

    8. 8

      Sunnuntailisistä nautittu 100 vuotta – joko riittää?

    9. 9

      Kauppojen aukiolot vapautettiin – näin kävi ABC-asemien markettimyynnin

    10. 10

      Katsastuksiin ehdotetaan tiukennuksia – ”Turhia kustannuksia autoilijalle”

    11. Näytä lisää