Vain iPad kelpaa yrityksille

IPadin valta-asema tablet-markkinoilla on selvä, mutta yrityksissä kilpailijoilla ei ole oikeastaan minkäänlaista saumaa, Good Technology selvitti.


Applen iPadilla menee todella lujaa yrityksissä. Good Technology havaitsi, että alkuvuonna kaikista yritysten tablet-aktivoinneista 97,3 prosenttia koski iPadia. Android-laitteille jäi 2,7 prosenttia tammi–maaliskuussa.

Good tarjoaa yrityksille mobiililaitteiden hallintaa ja langatonta sähköpostia. Firma pitää myös säännöllisesti kirjaa asiakasyritystensä laiteaktivoinneista.

Good arvioi, että Applen jatkuva kasvu ei synny pelkästään kuluttajista ja heidän kasvavista mahdollisuuksistaan ottaa oma laitteensa työkäyttöön. Applen asemaa pönkittävät myös yritysten omat iPad-hankinnat.

Applen iPhone ja iPad ovat selviä loppukäyttäjien suosikkeja, olipa kyse työntekijän omasta laitteesta tai laajoista suuryritysten käyttöönotoista esimerkiksi finanssipalvelujen sektorilla. Tosin RIM:n laitteet eivät ole mukana selvityksessä. Sen Blackberryillä on ollut yrityksissä vahva, joskin nyt heikentyvä asema.

Good katsoo tulevaisuuteen ja odottaa iPadille kilpailua Windows 8:aa käyttävistä tableteista. Älypuhelimissa Good alkoi juuri tukea Windows Phone 7.5:tä, eli samaa käyttöjärjestelmää, jota Nokia käyttää Lumia-puhelimissaan. Good jää mielenkiinnolla odottamaan, kuinka Microsoftin käyttöjärjestelmä pärjää kisassa.

  • Nokia Oyj

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Kauppojen aukiolot vapautettiin – näin kävi ABC-asemien markettimyynnin

    2. 2

      Lähteet: Trumpin päästrategi Bannon tapasi Saksan suurlähettilään – viesti EU:lle oli kylmäävä

    3. 3

      Mitä ihmettä? Yritysten ei pitänyt haastatella työttömiä, mutta haastattelijoita palkataan jo

    4. 4

      Suomalaismies yritti saada 25 000 euron sairaalakuluja vakuutusyhtiöiltä – joutui mustalle listalle

    5. 5

      Kommentti: Perustuslaista viis – työnvälitystä yksityistetään nyt väkipakolla

    6. 6

      ”Ruoka mätänee pelloille” – vakava varoitus Brexitistä

    7. 7

      Finlaysonin ja Musti & Mirrin johtajat aloittivat Trump-boikotin – ”Ei tätä menoa voi enää hyväksyä”

    8. 8

      Nokia ja Intel avaavat 5G-testilaboratorion Espooseen

    9. 9

      Valinnanvapautta alettiin kokeilla tänään Jyväskylässä – 174 vaihtoa ensimmäisen 8 tunnin aikana

    10. 10

      Eläkettä voi nyt nostaa jo ennen eläkeikää – katso laskelmat, kannattaako se vai ei

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Uusi eläkemuoto houkuttelee työttömiä – hetken helpotus voi kostautua

    2. 2

      Suomalaismies yritti saada 25 000 euron sairaalakuluja vakuutusyhtiöiltä – joutui mustalle listalle

    3. 3

      Mitä ihmettä? Yritysten ei pitänyt haastatella työttömiä, mutta haastattelijoita palkataan jo

    4. 4

      Kelan käsittelyajat rikkovat lakia – ”Hyvin kriittisiä tilanteita näillä perheillä”

    5. 5

      Näin sijoittaa kuopiolainen, helsinkiläinen ja oululainen – katso, onko salkkusi kuin naapurilla

    6. 6

      Kauppojen aukiolot vapautettiin – näin kävi ABC-asemien markettimyynnin

    7. 7

      Uusi ennätys: 37 936 lopettanutta yritystä

    8. 8

      Onko sinulla näitä ominaisuuksia? Tällaiset ihmiset saavat enemmän palkkaa

    9. 9

      Lähteet: Trumpin päästrategi Bannon tapasi Saksan suurlähettilään – viesti EU:lle oli kylmäävä

    10. 10

      Finlaysonin ja Musti & Mirrin johtajat aloittivat Trump-boikotin – ”Ei tätä menoa voi enää hyväksyä”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Yle: Kirjeessä koteihin jaettu oikea seteli hämmentää suomalaisia – osa palauttaa, vaikkei tarvitsisi

    2. 2

      ABC-asemien S-bonus muuttuu – ”Aion äänestää jaloillani”

    3. 3

      50 000 miestä parhaassa iässä ei tee töitä tai opiskele – ”Mitä heille tapahtui?”

    4. 4

      Näin suomalainen mies putoaa työelämästä – ”Ajatellaanko todella, että ihmiset haluavat elää tuilla?”

    5. 5

      Venäläismiljardöörin purjelaiva takavarikoitiin – jättimäinen merilelu maksoi 400 miljoonaa

    6. 6

      Metalliliitto: Työpaikalla pidettiin mustaa listaa työntekijöistä – levisi vahingossa kaikille

    7. 7

      Uusi eläkemuoto houkuttelee työttömiä – hetken helpotus voi kostautua

    8. 8

      Sunnuntailisistä nautittu 100 vuotta – joko riittää?

    9. 9

      Katsastuksiin ehdotetaan tiukennuksia – ”Turhia kustannuksia autoilijalle”

    10. 10

      Julkkisten rahoittaman lentoyhtiön kassasta katosi satoja tuhansia euroja – hakeutuu nyt konkurssiin

    11. Näytä lisää