Finnairin tappio kutistui – säästöt eivät vielä vie voitolle

Lentoyhtiö Finnairin tappio kutistui ja liikevaihto kasvoi alkuvuonna. Myynnin kasvu tuli lähinnä Euroopasta. Yhtiö ennakoi, että säästöistä huolimatta ensimmäisen vuosipuoliskon toiminnallinen tulos on selvästi tappiollinen.


Finnairin tappio ennen veroja pieneni tammi-maaliskuussa 26,2 miljoonaan euroon vuotta aiemmasta 46,2 miljoonasta eurosta.

Liikevaihto kasvoi 591,8 miljoonaan euroon 533,7 miljoonasta eurosta. Liikevoitto pysytteli miinuksella, mutta tappio pieneni 20,2 miljoonaan euroon. Viime vuoden ensimmäisellä neljänneksellä Finnair teki 43,1 miljoonan euron liiketappion.

Toimitusjohtaja Mika Vehviläinen viittasi osavuosikatsauksessa myynnin kasvuun ja kertoi, että yhtiön matkustajakäyttöaste parani 76,2 prosenttiin vertailujakson 72,6 prosentista.

Vertailujakso oli tosin poikkeuksellinen viime vuoden maaliskuussa tapahtuneen Japanin tsunamin vuoksi. Vehviläisen mukaan alkuvuoden kasvu tuli lähinnä Euroopasta.

Yhtiön osakekohtainen tappio oli 0,18 euroa. Vuosi sitten se oli 0,28 euroa.

Finnairin toiminnallinen liiketappio pieneni 25 miljoonaan euroon 43,1 miljoonasta eurosta. Toiminnallisella liiketuloksella tarkoitetaan liiketulosta ennen johdannaisten käyvän arvon ja koneiden huoltovarausten arvon muutoksia, ennen kertaeriä ja omaisuuden myyntivoittoja.

Vehviläinen puuttui toiminnallisen liiketuloksen tappiollisuuteen ja totesi, että yhtiön pitää parantaa kannattavuuttaan merkittävästi.

– Tavoitteemme on, että käännämme Aasian-liikenteeseen, Pohjolan johtajuuteen ja kumppanuuksiin panostavan strategiamme avulla liiketoimintamme voitolliseksi mahdollisimman nopeasti.

Säästöt painottuvat
vuoden loppupuolelle


Finnair aloitti viime vuonna kustannussäästö- ja rakenneuudistusohjelmasta, jolla tavoitellaan kulujen pysyvää alentamista 140 miljoonalla eurolla vuoteen 2014 mennessä. Vehviläisen mukaan säästöohjelma on edennyt suunnitellusti.

Finnair arvioi, että tämän vuoden loppuun mennessä toteutetaan noin 80 miljoonan euron säästöt. Ne painottuvat vuoden jälkimmäiselle puoliskolle.

Säästöistä huolimatta yhtiö ennakoi, että ensimmäisen vuosipuoliskon tulos on selvästi tappiollinen muun muassa maailman talouden jatkuvan epävarmuuden, kysynnän kausivaihtelun ja korkean polttoaineen hinta vuoksi.

Kausiluonteisesti toinen tulos on perinteisesti vahvempi ja tuolloin yhtiö uskoo kannattavuuden paranevan.

Finnair uskoo, että sen matkustajaliikennekapasiteetti kasvaa tänä vuonna noin viisi prosenttia. Kasvu tulee pääasiassa Aasian-liikenteestä. Toukokuussa yhtiö avaa uuden reitin Chongquingiin Kiinaan.

Yhtiö ennakoi, että kapasiteetin lisäyksen ja polttoaineen korkean hinnan  vuoksi sen polttoainekulut nousevat tänä vuonna selvästi viime vuodesta.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      WSJ: Norwegian aloittaa suorat lennot Euroopasta Yhdysvaltoihin - Liput halvimmillaan noin 60 euroa

    2. 2

      Asuntopula kärjistyy Uudessakaupungissa – ”Tuolla rahalla pitäisi saada enemmän”

    3. 3

      Ex-kokki Tuomaksesta tuli autojen huippumyyjä – näin hän myy auton ja vähän muutakin

    4. 4

      Suuri murros edessä – pankkien alettava antaa asiakastietoja ulkopuolisille

    5. 5

      Kalevala Koru irtisanoi noin 100 jälleenmyyntisopimusta - ”Jakelua järjestellään uudelleen”

    6. 6

      Ruotsissa ollaan lähellä asuntokuplan puhkeamista – ”pitäisi olla jo huolissaan”

    7. 7

      Uusi velkaennätys on ovella – maailman yhteenlaskettu velka on käsittämätön summa

    8. 8

      Osa uhatuista tv-kanavista ei pimenekään 1,5 miljoonassa kodissa – ainakaan vielä

    9. 9

      Lounaan hinta muuttuu 10 minuutin välein – helsinkiläisravintola kokeilee ensimmäisenä maailmassa

    10. 10

      Markkinoiden Ranska-hermoilu helpotti hieman

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Asuntovelallinen, korkosi laskutapa on muuttumassa – varaudu nousuun

    2. 2

      Uutuuskirja: Neuvostoliittolaiset halusivat ranskalaiset kankaat vaatteisiin – Koivisto esti

    3. 3

      Ex-kokki Tuomaksesta tuli autojen huippumyyjä – näin hän myy auton ja vähän muutakin

    4. 4

      Lounaan hinta muuttuu 10 minuutin välein – helsinkiläisravintola kokeilee ensimmäisenä maailmassa

    5. 5

      Suomen sähköverkkoon hyökätään jatkuvasti – myös suurvallat aktiivisia

    6. 6

      Osa uhatuista tv-kanavista ei pimenekään 1,5 miljoonassa kodissa – ainakaan vielä

    7. 7

      Ruotsissa ollaan lähellä asuntokuplan puhkeamista – ”pitäisi olla jo huolissaan”

    8. 8

      Suuri murros edessä – pankkien alettava antaa asiakastietoja ulkopuolisille

    9. 9

      Uusi velkaennätys on ovella – maailman yhteenlaskettu velka on käsittämätön summa

    10. 10

      Jarmon, 55, lähi-Siwa joutui lakkautuslistalle – ”Voi kehveli, tämä oli paras kauppa”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    2. 2

      Joukko tv-kanavia uhkaa pian pimentyä yli 1,5 miljoonassa kodissa

    3. 3

      Suomalaismies aikoo miljonääriksi 500 päivässä – näin hän sen tekee

    4. 4

      51 Siwaa ja Valintataloa suljetaan – tässä koko lista

    5. 5

      Näin suomalainen mies putoaa työelämästä – ”Ajatellaanko todella, että ihmiset haluavat elää tuilla?”

    6. 6

      Venäläismiljardöörin purjelaiva takavarikoitiin – jättimäinen merilelu maksoi 400 miljoonaa

    7. 7

      Metalliliitto: Työpaikalla pidettiin mustaa listaa työntekijöistä – levisi vahingossa kaikille

    8. 8

      Suomalaismies yritti saada 25 000 euron sairaalakuluja vakuutusyhtiöiltä – joutui mustalle listalle

    9. 9

      Uusi eläkemuoto houkuttelee työttömiä – hetken helpotus voi kostautua

    10. 10

      Pian voi alkaa hakea uutta eläketukea – 760 e/kk

    11. Näytä lisää