Ranskan uusi johtaja lupaa lievitystä vyönkiristykseen

Sosialistien Francois Hollande on voittanut Ranskan presidentinvaalit. Vaalikampanjansa aikana hän on kertonut esittävänsä muutoksia euromaiden talouskurisopimukseen, jotta säästölinjan tilalle saataisiin ainakin osin elvytystä.


Hollande voitti eilen järjestetyissä vaaleissa istuvan presidentin Nicolas Sarkozyn saaden noin 52 prosenttia toisen kierroksen äänistä. Sarkozy sai näin ollen suunnilleen 48 prosentin kannatuksen.

Hollande on ensimmäinen sosialistinen presidentti Ranskassa 17 vuoteen. Hän lupasi vaalivoittonsa jälkeen tavoitella enemmän kasvua kuin talouskuria.

– Talouskuri ei ole väistämätöntä, kannattajilleen eilen illalla puhunut Hollande sanoi.

Hän korosti puheessaan, että kansa on valinnut muutoksen.

– Tehtäväni on nyt antaa eurooppalaisille rakenteille kasvu-ulottuvuus. Tämä on asia, josta aion puhua yhteistyökumppaneillemme mahdollisimman pian, hän sanoi.

Hollande on esittänyt kampanjassaan korkeampia veroja suuryrityksille ja veronalennuksia pienille ja keskisuurille yrityksille, 75 prosentin tuloveroa yli miljoonan euron vuosituloille ja erityisveroja pankeille ja öljy-yhtiöille. Hän on myös luvannut luoda tuhansia uusia työpaikkoja ja keskittyä erityisesti nuorten työllistymisen tukemiseen. Vaalilupaukset merkitsevät noin 25 miljardin euron menolisäyksiä viisivuotisen presidenttikauden aikana.

Hollande saa hoidettavakseen talouden, joka on niukassa kasvussa ja työttömyys on korkeimmillaan 12 vuoteen. Lisääntynyt velkaantuminen tekee Ranskan haavoittuvaksi euroaluetta kahtena viime vuotena ravistelleelle valtionvelkakriisille. Sarkozy oli jo yhdeksäs euromaan valtionpäämies, joka joutui luopumaan paikastaan velkakriisin aikana.

Ranska on euroalueen toiseksi suurin talous ja Hollanden nousu presidentiksi heijastuu myös Euroopan talouskriisin hoitoon. Hän on ilmoittanut vaalikampanjansa aikana aikovansa esittää muutoksia euromaiden allekirjoittamaan talouskurisopimukseen.

Hollande on jo sanonut tapaavansa ensimmäisenä Saksan liittokanslerin Angela Merkelin. Tapaamisen keskeisimpänä puheenaiheena on EU:n talouspolitiikka.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Joukko tv-kanavia uhkaa pian pimentyä yli 1,5 miljoonassa kodissa

    2. 2

      Viro aikoo korottaa olutveroa 70 % parhaaseen myyntiaikaan – Olvia jännittää

    3. 3

      Puolet Kampin kauppakeskuksesta myydään

    4. 4

      Suomalaismies aikoo miljonääriksi 500 päivässä – näin hän sen tekee

    5. 5

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    6. 6

      Eduskunta äänestää tänään Bernerin luottamuksesta

    7. 7

      Liki 4 miljardia euroa 2 vuodessa – ennätysmäärä rahaa virtasi Kiinasta Suomeen

    8. 8

      51 Siwaa ja Valintataloa suljetaan – tässä koko lista

    9. 9

      Tesla aikoo rakentaa jopa kolme uutta jättitehdasta – Suomen saumat paranivat?

    10. 10

      220 000 jäsenen ammattiliitto JHL haluaa jäsenilleen palkankorotuksen

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Joukko tv-kanavia uhkaa pian pimentyä yli 1,5 miljoonassa kodissa

    2. 2

      Suomalaismies aikoo miljonääriksi 500 päivässä – näin hän sen tekee

    3. 3

      51 Siwaa ja Valintataloa suljetaan – tässä koko lista

    4. 4

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    5. 5

      Yhä useampi menettää kotinsa – ”Ostetaan liian iso talo tai kallis asunto”

    6. 6

      Viro aikoo korottaa olutveroa 70 % parhaaseen myyntiaikaan – Olvia jännittää

    7. 7

      Siwojen ja Valintatalojen yt:t päättyivät: 51 kauppaa lopettaa, 206 työpaikkaa katoaa

    8. 8

      Asumisunelmat karkaavat: ”Monet yksinäiset vanhukset ovat loukussa”

    9. 9

      Kelan omat työntekijät huolestuivat ruuhkista: ”Jälleen yksi varoittava esimerkki”

    10. 10

      Puolet Kampin kauppakeskuksesta myydään

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    2. 2

      Suomalaismies aikoo miljonääriksi 500 päivässä – näin hän sen tekee

    3. 3

      Joukko tv-kanavia uhkaa pian pimentyä yli 1,5 miljoonassa kodissa

    4. 4

      51 Siwaa ja Valintataloa suljetaan – tässä koko lista

    5. 5

      Näin suomalainen mies putoaa työelämästä – ”Ajatellaanko todella, että ihmiset haluavat elää tuilla?”

    6. 6

      Venäläismiljardöörin purjelaiva takavarikoitiin – jättimäinen merilelu maksoi 400 miljoonaa

    7. 7

      Metalliliitto: Työpaikalla pidettiin mustaa listaa työntekijöistä – levisi vahingossa kaikille

    8. 8

      Suomalaismies yritti saada 25 000 euron sairaalakuluja vakuutusyhtiöiltä – joutui mustalle listalle

    9. 9

      Uusi eläkemuoto houkuttelee työttömiä – hetken helpotus voi kostautua

    10. 10

      Pian voi alkaa hakea uutta eläketukea – 760 e/kk

    11. Näytä lisää