Facebookin Instagram-kauppa uhkaa siirtyä

Yhdysvaltain kauppakomissio FTC on käynnistänyt selvitystyön Facebookin miljardin dollarin Instagram-kaupasta. Selvitystyö uhkaa viivyttää kaupan toteutumista.


Yhteisöpalvelu Facebook on ennakoinut antiesitteessään, ettei kaupan toteutumisille ole vakavia esteitä. Yhtiö uskoo vievänsä suositun valokuvapalvelun kaupan loppuun kesäkuun loppuun mennessä.

FTC:n selvittää Instagram-kaupan vaikutusta markkinoihin ja kilpailijoihin. Financial Timesin mukaan kilpailuselvitys on rutiinitoimi yli 68,2 miljoonan dollarin yrityskaupassa, mutta aikataulun venyminen heikentää ennestään Facebookin mobiilisuunnitelmia.

Yhteisöpalvelu sanoo uusitussa antiesitteessään, että käyttäjät tulevat palveluun yhä enemmän mobiililaitteilla. Tämän vähentää tietokoneille välitettyjä sivunäyttöjä ja siten uhkaa mainostuloja. Mainostajat eivät ole yhtä halukkaita ostamaan mainostilaa mobiilinäytöistä.

FTC on ottanut yhteyttä jo ainakin kahteen kilpailijaan, Financial Times kirjoittaa. Sen haastattelemien asiantuntijoiden mukaan kauppakomission selvitykseen voi mennä kuusi ja jopa 12 kuukautta. Ennen FTC:n hyväksyntää Facebook ei saa liittää mitään osaa Instagramista palveluunsa eikä se saa myöskään käyttää sen asiantuntijoita omassa palvelussaan.

Facebook on sopinut maksavansa Instagramille 200 miljoonaa dollaria, jos liittovaltion viranomaiset estävät kaupan toteutumisen.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

    2. 2

      Suomalaiset myivät tätä juuri joukolla – nyt suositellaan ostamaan

    3. 3

      5 vinkkiä – näin siirrät omaisuutta lapsille pienellä verolla

    4. 4

      SSH:n yt-neuvottelut päättyivät – vähentää 17 työntekijää Suomessa

    5. 5

      Teslan valtava akkutehdas halutaan Vaasaan

    6. 6

      Terrafame-johtaja Ratia toimii myös yhtiön konsulttina – satojen tuhansien palkkiot

    7. 7

      Kommentti: Eurokriisin sytytyslanka palaa – Italia sanoi ”ei”

    8. 8

      Pankkiala: Asunnot eivät ole liian kalliita

    9. 9

      Ferrari takoi uudet pohjat Milanossa

    10. 10

      Ilmarisen Ritakallio: Siirrymme euroalueelta kohti Yhdysvaltoja

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

    2. 2

      Kommentti: Eurokriisin sytytyslanka palaa – Italia sanoi ”ei”

    3. 3

      SS: Myykö lapsesi sukkia päästäkseen luokkaretkelle? Yrityksille miljoonabisnes

    4. 4

      5 vinkkiä – näin siirrät omaisuutta lapsille pienellä verolla

    5. 5

      Terrafame-johtaja Ratia toimii myös yhtiön konsulttina – satojen tuhansien palkkiot

    6. 6

      Suomalaiset myivät tätä juuri joukolla – nyt suositellaan ostamaan

    7. 7

      20-vuotiaita autoja huristelee Suomen teillä paljon – tiedätkö, onko yleisin malli Golf, Astra vai Corolla?

    8. 8

      Teslan valtava akkutehdas halutaan Vaasaan

    9. 9

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    10. 10

      Näkökulma: Kapina jatkuu – Brexit ja Trump olivat vasta alkua

    11. Näytä lisää
    1. 1

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    2. 2

      Vakava varoitus Suomelle: ”Nämä kotitaloudet erityisen haavoittuvia”

    3. 3

      Nyt se on lopullista: koeaika menee uusiksi

    4. 4

      Katso, kuulutko velkaisten riskiryhmään – tämä raja ei saisi ylittyä

    5. 5

      Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

    6. 6

      Ville, 33, kasvatti menestyvän bisneksen Kiinaan – kuukaudessa 8 000 pakettia elektroniikkaa Suomeen

    7. 7

      Keskiansio 160 000 euroa vuodessa – tämä ammattiryhmä vaatii lakoilla lisää

    8. 8

      Alkon kilpailutus hämmentää: 100-vuotiaan Suomen juhlalikööriksi virolainen Vana Tallinn

    9. 9

      Suomalaiset saavat liikaa palkkaa? ”Perheen elo muuttuu selviytymistaisteluksi”

    10. 10

      Kevytmaito, kahvi, meetwursti, konetiskiaine... Näin paljon arkisten tuotteiden hinnat nousivat 10 vuodessa

    11. Näytä lisää