Autoliitto testasi – vältä näitä turvaistuimia

Autoliiton uusimman turvaistuintestin mukaan yli viidennes testatuista turvaistuimista sai välttävän tai heikon arvosanan. Tunnettu merkki ei välttämättä takaa parasta takaa kolariturvallisuutta.


Autoliiton tuoreimmassa turvaistuintestissä testattiin 33 istuinta. Näistä kaksi sai välttävän ja viisi heikon arvosanan.

Autoliiton viestintäjohtajan Jukka Tolvasen mukaan heikot arvosanat johtuivat huonoista tuloksista kolaritesteissä.

Erinomaista arvosanaa ei saanut yksikään, mutta noin puolet eli 16 istuinta sai hyvän arvosanan. Tyydyttävän arvosanan sai kymmenen istuinta.

Katso testitulokset taulukosta jutun lopusta.

Kolariturvallisuuden lisäksi arvosanoihin vaikuttavat eniten asentamisen ja käytön helppous.

– Menestyäkseen testissä istuimen pitää pärjätä kaikissa kokoluokissa ja kaikissa asennoissa, mihin se on tarkoitettu, Autoliitto sanoo tiedotteessaan.

Parempia testituloksia
vuosien mittaan


Euroopan eri autoliitot ja kuluttajajärjestöt ovat testanneet Euro Test -ohjelmassa turvaistuimia vuodesta 2000 lähtien.

Autoliiton viestintäjohtaja Tolvasen mukaan testien tulokset ovat ajan kuluessa parantuneet, tosin osa testattavista istuimista on edelleen todella huonoja.

– Tällaiset testit saavat paljon julkisuutta. Se kannustaa ja pakottaa valmistajia kehittämään istuimia.

Tolvanen muistuttaa kuitenkin, että testien vaatimukset ovat tiukemmat kuin lakisääteiset vaatimukset ja että kaikki testattavat istuimet ovat hyväksyttyjä.

Brändi ei auta
kolarissa


Tunnettu merkki ei välttämättä takaa menestystä turvatesteissä. Autoliiton uusimmassa testissä heikkoja arvosanoja olivat saaneet esimerkiksi Gracon turvavyöistuimet.

Tolvasen mukaan ei voi myöskään väittää, että joku merkki olisi järjestään aina hyvä.

– Samalla valmistajalla joku tuote voi saada huippupisteet ja toinen tuote voi romahtaa täysin.

Yhden asian Tolvanen myöntää: Isofix-kiinnityksellä saa keskimäärin parempia tuloksia testeissä kuin turvavöillä kiinnitettävissä istuimissa.

Autoliiton mukaan Isofixin yleistymistä turvaistuimissa kiihdyttää se, että järjestelmä tulee marraskuussa pakolliseksi kaikkiin uusiin tyyppihyväksyttyihin automalleihin.

Tunnettuus ei takaa turvallisuutta
Turvaistuintestin tulokset

Babystyle Oyster 20120-13 kgturvakaukalotyydyttävä
Britax Hi-Way II 20120-25 kgturvaistuinvälttävä
CAM Viaggiosicuro Isofix S157 20129-18 kgturvaistuinhyvä
Casualplay Multiprotector Fix 20129-36 kgturvavyöistuintyydyttävä
Chicco Neptune 20129-36 kgturvaistuintyydyttävä
Chicco Xpace Isofix 20129-18 kgturvaistuinhyvä
Concord Transformer Pro 20129-36 kgturvavyöistuinhyvä
Cybex Aton 2 + telakka 20120-13 kgturvakaukalohyvä
Cybex Aton 2 20120-13 kgturvakaukalohyvä
Cybex Juno-Fix 20129-18 kgturvaistuinhyvä
Cybex Pallas 2 20129-36 kgturvavyöistuinhyvä
Cybex Solution X2 201215-36 kgturvavyöistuinhyvä
Easycarseat Inflatable 201215-36 kgturvavyöistuinheikko
Graco Junior Maxi 201215-36 kgturvavyöistuinheikko
Graco Logico L 201215-36 kgturvavyöistuinheikko
Graco Nautilus 20129-36 kgturvaistuintyydyttävä
HTS Besafe iZi Go Isofix 20120-13 kgturvakaukalotyydyttävä
HTS Besafe iZi UP X3 Fix 201215-36 kgturvavyöistuinhyvä
HTS Besafe iZi UP X3 201215-36 kgturvavyöistuintyydyttävä
Jané Montecarlo R1 201215-36 kgturvavyöistuinhyvä
Kiddy Guardianfix Pro 20129-36 kgturvavyöistuinheikko
Maxi Cosi RodiFix 201215-36 kgturvavyöistuinhyvä
Nania Beline SP 20129-36 kgturvaistuintyydyttävä
Peg Perego Primo Viaggio Trifix K 20120-13 kgturvakaukalohyvä
Peg Perego Primo Viaggio Trifix K + telakka 20120-13 kgturvakaukalohyvä
Peg Perego Viaggio 2/3 Surefix 201215-36 kgturvavyöistuinhyvä
Peg Perego Viaggio convertibile 20120-18 kgturvaistuinheikko
Phil & Teds Tott XT 20129-36 kgturvaistuinvälttävä
Recaro Monza Nova Seatfix 201215-36 kgturvavyöistuintyydyttävä
Römer Trifix 20129-18 kgturvaistuinhyvä
Safety 1st Travel Safe 201215-36 kgturvavyöistuintyydyttävä
Storchenmühle Solar Seatfix15-36 kgturvavyöistuinhyvä
Storchenmühle Taos 20129-36 kgturvavyöistuintyydyttävä
Lähde: Autoliitto, turvaistuintesti kevät 2012


Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Nokia yllätti: 5g-verkkojen rakennus alkaa jo tänä vuonna

    2. 2

      Näkökulma: Viis sijoittajavastuusta, pian Suomi pelastaa taas finanssipelureita

    3. 3

      Lääkäri näpäyttää työnantajia Fennia-lehdessä: Työkyky ei ole pajatso

    4. 4

      Velkaneuvoja LM:lle: Tästä syystä asuntovelalliset joutuvat maksuvaikeuksiin

    5. 5

      Ex-kokki Tuomaksesta tuli autojen huippumyyjä – näin hän myy auton ja vähän muutakin

    6. 6

      Suomen Yrittäjien tutkimus: Enemmistö kannattaa paikallista sopimista - ja vastustaa työtä alle minimipalkan

    7. 7

      Lounaan hinta muuttuu 10 minuutin välein – helsinkiläisravintola kokeilee ensimmäisenä maailmassa

    8. 8

      WSJ: Norwegian aloittaa suorat lennot Euroopasta Yhdysvaltoihin - Liput halvimmillaan noin 60 euroa

    9. 9

      Suomi tarvitsee kaksi miljoonaa maahanmuuttajaa

    10. 10

      Ruotsissa ollaan lähellä asuntokuplan puhkeamista – ”pitäisi olla jo huolissaan”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Näkökulma: Viis sijoittajavastuusta, pian Suomi pelastaa taas finanssipelureita

    2. 2

      WSJ: Norwegian aloittaa suorat lennot Euroopasta Yhdysvaltoihin - Liput halvimmillaan noin 60 euroa

    3. 3

      Asuntovelallinen, korkosi laskutapa on muuttumassa – varaudu nousuun

    4. 4

      Lääkäri näpäyttää työnantajia Fennia-lehdessä: Työkyky ei ole pajatso

    5. 5

      Kalevala Koru irtisanoi noin 100 jälleenmyyntisopimusta - ”Jakelua järjestellään uudelleen”

    6. 6

      Asuntopula kärjistyy Uudessakaupungissa – ”Tuolla rahalla pitäisi saada enemmän”

    7. 7

      Nokia yllätti: 5g-verkkojen rakennus alkaa jo tänä vuonna

    8. 8

      Velkaneuvoja LM:lle: Tästä syystä asuntovelalliset joutuvat maksuvaikeuksiin

    9. 9

      Ex-kokki Tuomaksesta tuli autojen huippumyyjä – näin hän myy auton ja vähän muutakin

    10. 10

      Uusi velkaennätys on ovella – maailman yhteenlaskettu velka on käsittämätön summa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    2. 2

      Joukko tv-kanavia uhkaa pian pimentyä yli 1,5 miljoonassa kodissa

    3. 3

      Suomalaismies aikoo miljonääriksi 500 päivässä – näin hän sen tekee

    4. 4

      51 Siwaa ja Valintataloa suljetaan – tässä koko lista

    5. 5

      Näin suomalainen mies putoaa työelämästä – ”Ajatellaanko todella, että ihmiset haluavat elää tuilla?”

    6. 6

      Venäläismiljardöörin purjelaiva takavarikoitiin – jättimäinen merilelu maksoi 400 miljoonaa

    7. 7

      Metalliliitto: Työpaikalla pidettiin mustaa listaa työntekijöistä – levisi vahingossa kaikille

    8. 8

      Asuntovelallinen, korkosi laskutapa on muuttumassa – varaudu nousuun

    9. 9

      Suomalaismies yritti saada 25 000 euron sairaalakuluja vakuutusyhtiöiltä – joutui mustalle listalle

    10. 10

      Uusi eläkemuoto houkuttelee työttömiä – hetken helpotus voi kostautua

    11. Näytä lisää