Samsung: Galaxy S3 voi rikkoa tulosennätyksemme

Samsungin Galaxy S3 -älypuhelin on saanut kuluttajilta myönteisen vastaanoton. Puhelin auttaneekin Samsungia rikkomaan huhti-kesäkuussa matkapuhelinyksikön aiemman yksittäisen vuosineljänneksen tulosennätyksen, yhtiö arvioi.


Maailman suurin matkapuhelinvalmistaja Samsung uskoo rikkovansa matkapuhelinyksikkönsä ensimmäisellä neljänneksellä saavuttaman ennätystuloksen huhti-kesäkuussa. Kuluttajien palaute Samsungin uusimmasta Galaxy S3 -älypuhelimesta on ollut myönteistä, ja älypuhelinten myynti siivittänee Samsungin ennätystulokseen, yhtiö arvioi.

– Olemme saamassa huomattavasti parempaa palautetta kuin mitä saimme Galaxy S2:tä, eteläkorealaisen Samsungin matkapuhelinyksikön johtaja J.K. Shin sanoi Soulissa pidetyssä lehdistötilaisuudessa tänään.

Shin ei täsmentänyt myönteiseksi tulosvaroitukseksi tulkittua arviota numerotasolla. Samsungin matkapuhelinyksikön ensimmäisen neljänneksen tulos oli 4 300 miljardia Etelä-Korean wonia eli vajaat kolme miljardia euroa.

Shinin mukaan Galaxy S3 myynee paremmin kuin sen edeltäjät ja tullee rikkomaan 10 miljoonan myydyn kappaleen rajan heinäkuuhun mennessä. Samsung on myynyt aiempia S-sarjan älypuhelimiaan yli 50 miljoonaa kappaletta viimeisen kahden vuoden aikana. S-puhelimillaan Samsung nousi elektroniikkavalmistaja Applen ohi takaisin markkinajohtajaksi älypuhelimissa.

Galaxy S3 tuli myyntiin Yhdysvalloissa viime torstaina, ja sen Etelä-Korean myynti alkoi tänään.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Ammattilainen heivasi Stockmannin – "Kuihtuva, syvästi tappiollinen tavaratalo"

    2. 2

      HS: Useat kaapelikanavat saattavat sittenkin pimetä tiistaiyönä

    3. 3

      Miljardöörisijoittaja: Pankit lypsävät sinulta rahaa turhaan – sijoita sen sijaan näin

    4. 4

      Viljelijät uivat syvissä vesissä: ”Tilanne pahempi kuin 90-luvun lamassa”

    5. 5

      Kokoomus haluaa uudistaa perhevapaita – ja poistaa poliitikkoja koskevan epäkohdan

    6. 6

      Suomeen vuokrakatto 20 euroa neliöltä? Näin se vaikuttaisi tuensaajiin

    7. 7

      Asuntojen hinnoissa saattaa piillä yllätyksiä – meri voi laskea arvoa jopa -20 %

    8. 8

      Frankfurtin ja Lontoon pörssien yhdistyminen uhkaa kaatua

    9. 9

      Helle: Lentolakkoa sovitellaan koko ilta

    10. 10

      Miljardööri Warren Buffett tuplasi Apple-omistuksensa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Asuntojen hinnoissa saattaa piillä yllätyksiä – meri voi laskea arvoa jopa -20 %

    2. 2

      Ammattilainen heivasi Stockmannin – "Kuihtuva, syvästi tappiollinen tavaratalo"

    3. 3

      Miljardöörisijoittaja: Pankit lypsävät sinulta rahaa turhaan – sijoita sen sijaan näin

    4. 4

      Marimekon luova johtaja lopettaa

    5. 5

      Suomeen vuokrakatto 20 euroa neliöltä? Näin se vaikuttaisi tuensaajiin

    6. 6

      Toisissa paikoissa kikytetään, toisissa ei – näin kävi Metalliliiton työpaikoilla

    7. 7

      Ex-kokki Tuomaksesta tuli autojen huippumyyjä – näin hän myy auton ja vähän muutakin

    8. 8

      HS: Useat kaapelikanavat saattavat sittenkin pimetä tiistaiyönä

    9. 9

      Nokia yllätti: 5g-verkkojen rakennus alkaa jo tänä vuonna

    10. 10

      Neljäskin uhatuista kanavista näkyy vielä tiistaiyön jälkeen

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    2. 2

      Joukko tv-kanavia uhkaa pian pimentyä yli 1,5 miljoonassa kodissa

    3. 3

      Suomalaismies aikoo miljonääriksi 500 päivässä – näin hän sen tekee

    4. 4

      51 Siwaa ja Valintataloa suljetaan – tässä koko lista

    5. 5

      Näin suomalainen mies putoaa työelämästä – ”Ajatellaanko todella, että ihmiset haluavat elää tuilla?”

    6. 6

      Venäläismiljardöörin purjelaiva takavarikoitiin – jättimäinen merilelu maksoi 400 miljoonaa

    7. 7

      Metalliliitto: Työpaikalla pidettiin mustaa listaa työntekijöistä – levisi vahingossa kaikille

    8. 8

      Asuntovelallinen, korkosi laskutapa on muuttumassa – varaudu nousuun

    9. 9

      Yhä useampi menettää kotinsa – ”Ostetaan liian iso talo tai kallis asunto”

    10. 10

      Suomalaismies yritti saada 25 000 euron sairaalakuluja vakuutusyhtiöiltä – joutui mustalle listalle

    11. Näytä lisää