Applen iPhone siirtyy puolustusasemiin

Uutiskommentti
Tulevaisuudessa Applen on puolustettava entistä aggressiivisemmin markkinaosuuttaan kilpailijoita vastaan.


Apple julkisti keskiyöllä Suomen aikaa odotettua kehnomman tuloksen. Kasvuprosentit edelliseen vuoteen verrattuna olivat yhä kaksinumeroisia, mutta yhtiön iPhone-myynti supistui analyytikkojen odotuksia enemmän.

Ero toteutuneen myynnin ja analyytikkoennusteen välillä on pieni mutta historiallinen. Uutistoimisto Bloombergin mukaan Apple on alittanut analyytikkoarviot vain yhdellä vuosineljänneksellä vuonna 2003. Sen jälkeen sijoittajat ovat yllättyneet positiivisesti jokaisen vuosineljänneksen yhteydessä.

Applella oli iPhone-myyntinsä supistumiselle hyviä selityksiä. Kuluttajat panttasivat ostopäätöstään odottaessaan seuraavaa iPhonea, johon on huhujen mukaan tulossa suurempi näyttö ja tehokkaampi prosessori. Talouskriisi nakersi myyntiä Euroopassa, ja myynti laski myös Aasiassa.

Hyviä selityksiä. Notkahdus on silti merkki siitä, että iPhone myy laiskasti kehittyneillä markkinoilla eikä Applelle tärkeistä Aasian markkinoistakaan ollut riittävää vetoapua.

Notkahdus ei ole katastrofi. Pikemminkin se on merkki siitä, että Applen etumatka nykyisillä aseilla on rapistunut.

Patoutuva kysyntä lataa todella kovia odotuksia uuteen iPhone-malliin, jonka on ennakoitu saapuvan syksyllä.  

Kysyntä ei kuitenkaan vain patoudu seuraavaan malliin, vaan valuu myös kilpailijoille. Samsung vaanii Applen kannoilla omilla Galaxy-puhelimillaan. Yhtiön uusin Galaxy S III myy hyvin ja kilpailee iPhonen kanssa. Ei ihme, että Apple haluaa ketterän korealaiskilpailijansa tuotteet myyntikieltoon.

Samsungin lisäksi myös Nokian Lumia-puhelimet voivat yllättää syksyllä, kun yhtiö saa markkinoille ensimmäiset Windows Phone 8 –mallinsa.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Nokia yllätti: 5g-verkkojen rakennus alkaa jo tänä vuonna

    2. 2

      Näkökulma: Viis sijoittajavastuusta, pian Suomi pelastaa taas finanssipelureita

    3. 3

      Lääkäri näpäyttää työnantajia Fennia-lehdessä: Työkyky ei ole pajatso

    4. 4

      Ex-kokki Tuomaksesta tuli autojen huippumyyjä – näin hän myy auton ja vähän muutakin

    5. 5

      Velkaneuvoja LM:lle: Tästä syystä asuntovelalliset joutuvat maksuvaikeuksiin

    6. 6

      Lounaan hinta muuttuu 10 minuutin välein – helsinkiläisravintola kokeilee ensimmäisenä maailmassa

    7. 7

      Suomen Yrittäjien tutkimus: Enemmistö kannattaa paikallista sopimista - ja vastustaa työtä alle minimipalkan

    8. 8

      WSJ: Norwegian aloittaa suorat lennot Euroopasta Yhdysvaltoihin - Liput halvimmillaan noin 60 euroa

    9. 9

      Ruotsissa ollaan lähellä asuntokuplan puhkeamista – ”pitäisi olla jo huolissaan”

    10. 10

      Suomi tarvitsee kaksi miljoonaa maahanmuuttajaa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Näkökulma: Viis sijoittajavastuusta, pian Suomi pelastaa taas finanssipelureita

    2. 2

      WSJ: Norwegian aloittaa suorat lennot Euroopasta Yhdysvaltoihin - Liput halvimmillaan noin 60 euroa

    3. 3

      Asuntovelallinen, korkosi laskutapa on muuttumassa – varaudu nousuun

    4. 4

      Lääkäri näpäyttää työnantajia Fennia-lehdessä: Työkyky ei ole pajatso

    5. 5

      Kalevala Koru irtisanoi noin 100 jälleenmyyntisopimusta - ”Jakelua järjestellään uudelleen”

    6. 6

      Asuntopula kärjistyy Uudessakaupungissa – ”Tuolla rahalla pitäisi saada enemmän”

    7. 7

      Nokia yllätti: 5g-verkkojen rakennus alkaa jo tänä vuonna

    8. 8

      Velkaneuvoja LM:lle: Tästä syystä asuntovelalliset joutuvat maksuvaikeuksiin

    9. 9

      Ex-kokki Tuomaksesta tuli autojen huippumyyjä – näin hän myy auton ja vähän muutakin

    10. 10

      Uusi velkaennätys on ovella – maailman yhteenlaskettu velka on käsittämätön summa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    2. 2

      Joukko tv-kanavia uhkaa pian pimentyä yli 1,5 miljoonassa kodissa

    3. 3

      Suomalaismies aikoo miljonääriksi 500 päivässä – näin hän sen tekee

    4. 4

      51 Siwaa ja Valintataloa suljetaan – tässä koko lista

    5. 5

      Näin suomalainen mies putoaa työelämästä – ”Ajatellaanko todella, että ihmiset haluavat elää tuilla?”

    6. 6

      Venäläismiljardöörin purjelaiva takavarikoitiin – jättimäinen merilelu maksoi 400 miljoonaa

    7. 7

      Metalliliitto: Työpaikalla pidettiin mustaa listaa työntekijöistä – levisi vahingossa kaikille

    8. 8

      Asuntovelallinen, korkosi laskutapa on muuttumassa – varaudu nousuun

    9. 9

      Suomalaismies yritti saada 25 000 euron sairaalakuluja vakuutusyhtiöiltä – joutui mustalle listalle

    10. 10

      Uusi eläkemuoto houkuttelee työttömiä – hetken helpotus voi kostautua

    11. Näytä lisää