Irtautuivatko euriborit lopullisesti todellisuudesta?

Vuoden euribor laski keskiviikkona 0,728 prosenttiin. Vielä vuosi sitten korko oli yli kaksi prosenttia. Euriborin määrittelevät 44 euroalueen pankkia, ja sen on tarkoitus kertoa hinta, jolla pankit voisivat lainata toisilleen rahaa. Nyt pankkien välinen lainananto on hyytynyt. Mihin perustuu alhainen euribor? Ja olisivatko suomalaiset pankit valmiita lainaamaan rahaa tähän hintaan espanjalaispankeille?


Markkinakorot ovat ennätysalhaalla. Vuoden euribor laski keskiviikkona 0,728 prosenttiin. Vielä vuosi sitten sama korko oli yli kaksi prosenttia.

Euribor on arvio siitä, millä hinnalla prime-pankki suostuu lainaamaan rahaa toiselle prime-pankille. Prime-pankit kuuluvat rahalaitosten parhaimmistoon. Tarkkaa määritelmää prime-pankille ei kuitenkaan ole.

Euribor-korot määrittelee 44:stä euroalueen pankista koostuva raati. Pankit on valittu niiden luottokelpoisuuden ja taloudellisen vahvuuden perusteella. Suomesta korkojen määrittelyyn osallistuvat Nordea ja Pohjola Pankki.

Pankit lähettävät joka päivä eurooppalaispankkien etujärjestölle EBF:lle (European Banking Federation) oman arvionsa siitä, millä hinnalla prime-pankit suostuisivat lainaamaan rahaa toisilleen. Arvioista leikataan suurimmat ja pienimmät pois, ja lopuista lasketaan keskiarvo, mikä korko on kyseisenä päivänä.

Tällä hetkellä pankkien väliset lainamarkkinat ovat kuitenkin hyytyneet, eivätkä pankit suostu juuri lainaamaan toisilleen rahaa. Nyky-euriborit heijastavatkin jotain muuta kuin niiden pitäisi.

Euribor ei tarkoita,
että pankki lainaisi sillä rahaa


Euribor-raatiin kuuluvat pankit arvioivat joka päivä, millä korolla prime-pankit voisivat antaa toisilleen vakuudetonta luottoa. Raadin säännöissä ei määritellä prime-pankkia. Korkoarviointiin osallistuvat pankit voivat pohtia, mitkä rahalaitokset kuuluvat toisilleen rahaa oletettavasti lainaavaan pankkieliittiin.

– Euribor on arvio siitä, mikä lyhyen rahan hinta on laajasti tarkasteltuna parhaille pankeille, Pohjola Pankin varainhallinnasta vastaava pankinjohtaja Hanno Hirvinen tiivistää Taloussanomille.

Euribor-arviota laatiessaan pankit eivät ota kantaa siihen, lainaisivatko ne rahaa antamillaan koroilla muille euribor-raatiin kuuluville pankeille. Tällöin arvioitavaksi ei tule, olisiko esimerkiksi espanjalainen tai saksalainen pankki kelpoinen rahoituskumppani toiselle prime-pankille.

Euribor-raatiin kuuluvat muun muassa espanjalaispankit Santander, La Caixa ja CECA. Se, että pankki on mukana euribor-raadissa, ei takaa sitä, että se olisi prime-pankki.

– Euribor on arvio siitä, mikä on yleinen markkinataso. Ei meidän lausunto, millä antaisimme tai ottaisimme rahaa vastaan, Hirvinen sanoo.

Euribor heijastaa sijoittajien ja
pankkien välistä rahan hintaa


Koska pankkien väliset lainamarkkinat ovat lähes hiljenneet, euriborit eivät vastaa pankkien välisen lainanannon todellisuutta. Euroopan keskuspankin johtokunnan jäsenen Vítor Constâncion 7. syyskuuta pitämästä esitelmästä käy ilmi, että erityisesti pankkien välinen lainananto eri euromaiden pankkien välillä on laskenut selvästi.

Pohjola Pankin Hirvinen sanoo, että euriboriin vaikuttavat tällä hetkellä kaupankäynti lyhyillä rahamarkkinoilla ja pankkien muun varainhankinnan kulut.

– Suurin osa kaupasta käydään pankkien ja sijoittajien välillä. Rahaa tulee sijoittajilta pankeille, ei niin, että pankit vippailevat keskenään, Hirvinen sanoo.

– Euribor heijastaa sitä, millä tuottotasolla muut lainapaperit, esimerkiksi ECP-paperit, menevät sijoittajille kaupaksi. Sitä kautta muodostetaan käsitys pankkien välisestä euriborista. Jos sijoittajille riittää muista pankeista tietty tuotto, se kertoo todennäköisesti koron, jolla pankit voisivat lainata toisilleen.

ECP:t eli Euro Commercial Paper -lainat ovat suuryritysten sijoittajille myymiä vakuudettomia velkakirjoja, joiden laina-aika vaihtelee yhdestä päivästä 364 päivään.

Hirvisen mukaan keskuspankkirahoituksen hinta heijastuu voimakkaasti varsinkin lyhyimpiin korkoihin. Hän kuitenkin puolustaa euribor-raatia ja koron muodostumista.

– En osaa sanoa, mikä olisi parempi tapa tuottaa rahan hinta luotettavasti vuoteen asti kuin EBF:n valvoma paneeli, Hirvinen sanoo.

Nordea kieltäytyi kommentoimasta asiaa.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Joukko tv-kanavia uhkaa pian pimentyä yli miljoonassa kodissa

    2. 2

      51 Siwaa ja Valintataloa suljetaan – tässä koko lista

    3. 3

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    4. 4

      Suomalaismies aikoo miljonääriksi 500 päivässä – näin hän sen tekee

    5. 5

      Viro aikoo korottaa olutveroa 70 % parhaaseen myyntiaikaan – Olvia jännittää

    6. 6

      Yhä useampi menettää kotinsa – ”Ostetaan liian iso talo tai kallis asunto”

    7. 7

      Ainakin 150 Siwaa ja Valintataloa on kokonaan hävinnyt vain reilussa vuodessa

    8. 8

      Kelan omat työntekijät huolestuivat ruuhkista: ”Jälleen yksi varoittava esimerkki”

    9. 9

      Tesla aikoo rakentaa jopa kolme uutta jättitehdasta – Suomen saumat paranivat?

    10. 10

      Asumisunelmat karkaavat: ”Monet yksinäiset vanhukset ovat loukussa”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    2. 2

      Suomalaismies aikoo miljonääriksi 500 päivässä – näin hän sen tekee

    3. 3

      51 Siwaa ja Valintataloa suljetaan – tässä koko lista

    4. 4

      Yhä useampi menettää kotinsa – ”Ostetaan liian iso talo tai kallis asunto”

    5. 5

      Joukko tv-kanavia uhkaa pian pimentyä yli miljoonassa kodissa

    6. 6

      Karu arvio öljystä: Jos toukokuussa ei tapahdu, romahdus uhkaa

    7. 7

      Donald Trumpin ”talvipalatsi” on huikean kallis eliittiklubi – katso hulppeat kuvat kartanosta

    8. 8

      Pian voi alkaa hakea uutta eläketukea – 760 e/kk

    9. 9

      Kommentti: Toisille pian 200 e/kk enemmän – Lindströmin eläketuki on epäreilu

    10. 10

      Siwojen ja Valintatalojen yt:t päättyivät: 51 kauppaa lopettaa, 206 työpaikkaa katoaa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    2. 2

      Suomalaismies aikoo miljonääriksi 500 päivässä – näin hän sen tekee

    3. 3

      50 000 miestä parhaassa iässä ei tee töitä tai opiskele – ”Mitä heille tapahtui?”

    4. 4

      Näin suomalainen mies putoaa työelämästä – ”Ajatellaanko todella, että ihmiset haluavat elää tuilla?”

    5. 5

      51 Siwaa ja Valintataloa suljetaan – tässä koko lista

    6. 6

      Venäläismiljardöörin purjelaiva takavarikoitiin – jättimäinen merilelu maksoi 400 miljoonaa

    7. 7

      Metalliliitto: Työpaikalla pidettiin mustaa listaa työntekijöistä – levisi vahingossa kaikille

    8. 8

      Suomalaismies yritti saada 25 000 euron sairaalakuluja vakuutusyhtiöiltä – joutui mustalle listalle

    9. 9

      Uusi eläkemuoto houkuttelee työttömiä – hetken helpotus voi kostautua

    10. 10

      Pian voi alkaa hakea uutta eläketukea – 760 e/kk

    11. Näytä lisää