WSJ: Kiinalaissijoittajat toivovat selkeyttä ja parempaa viestintää

Kiinan pörssien sukellus ja sääntelijöiden vaikeaselkoiset toimenpiteet säikäyttivät markkinoita ympäri maailman tällä viikolla.
Kiinalaissijoittajat toivovat, että Kiinan keskuspankki selkeyttäisi valuuttapolitiikkaansa ja että markkinasääntelijä parantaisi pörsseihin liittyvää viestintäänsä, uutisoi Wall Street Journal (WSJ).

Lehden mukaan sijoittajat valmistautuvat volatiliteetin jatkumiseen Kiinan pörsseissä ja liikkeeseen valuutan arvossa.

– Markkina todennäköisesti elpyy jonkin verran tällä viikolla, mutta se riippuu siitä, kuinka hyvin sääntelijät onnistuvat palauttamaan sijoittajien luottamusta, arvioi analyytikko Deng Wenyuan kiinalaisesta Soochow Securitiesista WSJ:lle tänään sunnuntaina julkaistussa jutussa.

Manner-Kiinan osakkeet elpyivät hieman perjantaina. Kiinan markkinaviranomainen ilmoitti torstaina, että se jatkaisi suursijoittajien kaupankäynnin rajoittamista. Lisäksi sääntelijä luopui mekanismista, jolla kaupankäynti keskeytettiin usein viime viikolla.

WSJ:n mukaan piensijoittajien tunnelmat ovat hauraat. Piensijoittajat omistavat karkeasti neljä viidesosaa kiinalaisosakkeista.

Kiinan talouden tilasta saadaan uutta tietoa maanantaina, jolloin julkistetaan tuoreimpia tilastoja rahavarannoista ja pankkilainauksesta.

  • Kiina

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Mitä ihmettä? Yritysten ei pitänyt haastatella työttömiä, mutta haastattelijoita palkataan jo

    2. 2

      Suomalaismies yritti saada 25 000 euron sairaalakuluja vakuutusyhtiöiltä – joutui mustalle listalle

    3. 3

      Bill Gates ehdottaa: Verotetaan robotteja – ”Mitä työtä robotti tuo?”

    4. 4

      Uusi eläkemuoto houkuttelee työttömiä – hetken helpotus voi kostautua

    5. 5

      Kelan käsittelyajat rikkovat lakia – ”Hyvin kriittisiä tilanteita näillä perheillä”

    6. 6

      Finlaysonin ja Musti & Mirrin johtajat aloittivat Trump-boikotin – ”Ei tätä menoa voi enää hyväksyä”

    7. 7

      Näin sijoittaa kuopiolainen, helsinkiläinen ja oululainen – katso, onko salkkusi kuin naapurilla

    8. 8

      Uusi ennätys: 37 936 lopettanutta yritystä

    9. 9

      Varoitus terveyssovelluksista – ”Osa kehittäjistä kuin käärmeöljykauppiaita”

    10. 10

      Verottaja töppäsi – liikkeellä aiheettomia karhukirjeitä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Uusi eläkemuoto houkuttelee työttömiä – hetken helpotus voi kostautua

    2. 2

      Suomalaismies yritti saada 25 000 euron sairaalakuluja vakuutusyhtiöiltä – joutui mustalle listalle

    3. 3

      Venäläismiljardöörin purjelaiva takavarikoitiin – jättimäinen merilelu maksoi 400 miljoonaa

    4. 4

      Onko sinulla näitä ominaisuuksia? Tällaiset ihmiset saavat enemmän palkkaa

    5. 5

      Näin suomalainen mies putoaa työelämästä – ”Ajatellaanko todella, että ihmiset haluavat elää tuilla?”

    6. 6

      Kelan käsittelyajat rikkovat lakia – ”Hyvin kriittisiä tilanteita näillä perheillä”

    7. 7

      Näin sijoittaa kuopiolainen, helsinkiläinen ja oululainen – katso, onko salkkusi kuin naapurilla

    8. 8

      Uusi ennätys: 37 936 lopettanutta yritystä

    9. 9

      Mitä ihmettä? Yritysten ei pitänyt haastatella työttömiä, mutta haastattelijoita palkataan jo

    10. 10

      Verottaja töppäsi – liikkeellä aiheettomia karhukirjeitä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Sunnuntailisät pois, työpäivän pituus 12 tuntiin? ”Tehdään työtä silloin, kun sitä on”

    2. 2

      Yle: Kirjeessä koteihin jaettu oikea seteli hämmentää suomalaisia – osa palauttaa, vaikkei tarvitsisi

    3. 3

      ABC-asemien S-bonus muuttuu – ”Aion äänestää jaloillani”

    4. 4

      50 000 miestä parhaassa iässä ei tee töitä tai opiskele – ”Mitä heille tapahtui?”

    5. 5

      Näin suomalainen mies putoaa työelämästä – ”Ajatellaanko todella, että ihmiset haluavat elää tuilla?”

    6. 6

      Venäläismiljardöörin purjelaiva takavarikoitiin – jättimäinen merilelu maksoi 400 miljoonaa

    7. 7

      Metalliliitto: Työpaikalla pidettiin mustaa listaa työntekijöistä – levisi vahingossa kaikille

    8. 8

      Uusi eläkemuoto houkuttelee työttömiä – hetken helpotus voi kostautua

    9. 9

      Sunnuntailisistä nautittu 100 vuotta – joko riittää?

    10. 10

      Katsastuksiin ehdotetaan tiukennuksia – ”Turhia kustannuksia autoilijalle”

    11. Näytä lisää