Suomalainen teki pelin 30 vuotta sitten – nyt sitä pääsee pelaamaan

Commodore 64:lle 1980-luvun puolivälin paikkeilla tehty peli jäi lepäämään Pasi Hytösen hyllylle 30 vuodeksi.
Little Knight Arthur on peli vuonna 1982 julkaistulle Commodore 64:lle. Tasavallan tietokoneenakin tunnettu laite oli yksi 80-luvun suosituimmista kotitietokoneista. Sille julkaistaan yhä ajoittain pelejä, mutta harvemmin näin vanhoja.

Pasi Hytönen sai pelin valmiiksi jo vuonna 1986. Tai ainakin silloin hän koetti saada sitä ensimmäistä kertaa julkaistua. Peli lähetettiin silloisille isoille toimijoille: Epyxille, Electronic Artsille, Brøderbundille ja Sierra On-Linelle. Kevään mittaan yksi kerrallaan julkaisijat kieltäytyivät kohteliaasti.

Samana vuonna englantilainen Thalamus julkaisi Stavros Fasoulasin pelin Sanxion. Sanxionista tuli se, mitä Little King Arthurista piti: ensimmäinen ulkomailla julkaistu suomalainen kaupallinen peli. Arthur jäi lepäämään levykkeelle.

Kolme vuosikymmentä myöhemmin Little King Arthur on nyt julkaistu. Ei tosin kaupallisten julkaisijoiden kautta, vaan Hytönen jakoi pelin levykuvatiedostona sivustollaan. Sieltä löytyy myös täydessä muodossaan pelin taustatarina.

Peliä voi halutessaan kokeilla nykyaikaisilla tietokoneilla, mutta se vaatii emulaatiosovelluksen.

Emulaattori on sovellus, joka pyrkii matkimaan alkuperäistä tietokonetta niin tarkkaan, että sillä voi suorittaa emuloidun tietokoneen ohjelmia. Commodore 64:lle on monta emulaattoria, joista esimerkiksi ilmainen VICE on varsin suosittu.

Hytönen suosittelee kirjoittamaan levykuvan aidolle levykkeelle ja pelaamaan sitä alkuperäisellä Commodore 64 -tietokoneella. Lisäksi hän ehdottaa peliohjaimeksi klassista ilotikkua Totally Accurate Controller Mk2:ta eli tuttavallisemmin ja harrastajille tutummin TAC-2:ta. Harmittavan harvalla tosin lienee enää kotona valmiuksia tähän.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Lähteet: Trumpin päästrategi Bannon tapasi Saksan suurlähettilään – viesti EU:lle oli kylmäävä

    2. 2

      ”Ruoka mätänee pelloille” – vakava varoitus Brexitistä

    3. 3

      Kauppojen aukiolot vapautettiin – näin kävi ABC-asemien markettimyynnin

    4. 4

      Mitä ihmettä? Yritysten ei pitänyt haastatella työttömiä, mutta haastattelijoita palkataan jo

    5. 5

      Finlaysonin ja Musti & Mirrin johtajat aloittivat Trump-boikotin – ”Ei tätä menoa voi enää hyväksyä”

    6. 6

      Kommentti: Perustuslaista viis – työnvälitystä yksityistetään nyt väkipakolla

    7. 7

      Suomalaismies yritti saada 25 000 euron sairaalakuluja vakuutusyhtiöiltä – joutui mustalle listalle

    8. 8

      Uusi ennätys: 37 936 lopettanutta yritystä

    9. 9

      Kelan käsittelyajat rikkovat lakia – ”Hyvin kriittisiä tilanteita näillä perheillä”

    10. 10

      Näin sijoittaa kuopiolainen, helsinkiläinen ja oululainen – katso, onko salkkusi kuin naapurilla

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Uusi eläkemuoto houkuttelee työttömiä – hetken helpotus voi kostautua

    2. 2

      Suomalaismies yritti saada 25 000 euron sairaalakuluja vakuutusyhtiöiltä – joutui mustalle listalle

    3. 3

      Onko sinulla näitä ominaisuuksia? Tällaiset ihmiset saavat enemmän palkkaa

    4. 4

      Kelan käsittelyajat rikkovat lakia – ”Hyvin kriittisiä tilanteita näillä perheillä”

    5. 5

      Venäläismiljardöörin purjelaiva takavarikoitiin – jättimäinen merilelu maksoi 400 miljoonaa

    6. 6

      Näin sijoittaa kuopiolainen, helsinkiläinen ja oululainen – katso, onko salkkusi kuin naapurilla

    7. 7

      Uusi ennätys: 37 936 lopettanutta yritystä

    8. 8

      Mitä ihmettä? Yritysten ei pitänyt haastatella työttömiä, mutta haastattelijoita palkataan jo

    9. 9

      Näin suomalainen mies putoaa työelämästä – ”Ajatellaanko todella, että ihmiset haluavat elää tuilla?”

    10. 10

      Verottaja töppäsi – liikkeellä aiheettomia karhukirjeitä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Sunnuntailisät pois, työpäivän pituus 12 tuntiin? ”Tehdään työtä silloin, kun sitä on”

    2. 2

      Yle: Kirjeessä koteihin jaettu oikea seteli hämmentää suomalaisia – osa palauttaa, vaikkei tarvitsisi

    3. 3

      ABC-asemien S-bonus muuttuu – ”Aion äänestää jaloillani”

    4. 4

      50 000 miestä parhaassa iässä ei tee töitä tai opiskele – ”Mitä heille tapahtui?”

    5. 5

      Näin suomalainen mies putoaa työelämästä – ”Ajatellaanko todella, että ihmiset haluavat elää tuilla?”

    6. 6

      Venäläismiljardöörin purjelaiva takavarikoitiin – jättimäinen merilelu maksoi 400 miljoonaa

    7. 7

      Metalliliitto: Työpaikalla pidettiin mustaa listaa työntekijöistä – levisi vahingossa kaikille

    8. 8

      Uusi eläkemuoto houkuttelee työttömiä – hetken helpotus voi kostautua

    9. 9

      Sunnuntailisistä nautittu 100 vuotta – joko riittää?

    10. 10

      Katsastuksiin ehdotetaan tiukennuksia – ”Turhia kustannuksia autoilijalle”

    11. Näytä lisää