Suomen isoin sähkönsiirtäjä nostaa hintoja: +27 % ja +22 %

Caruna perustelee hintojen nostoa sähkönjakeluverkon kunnossapidon ja uusimisen kustannuksilla. Esimerkiksi Espoossa uudistus tietää kerrostaloasujille muutamaa euron lisälaskua, omakotitaloissa keskimäärin kahdeksan euron lisää.
Suomen suurin sähkönsiirtoyhtiö Caruna kertoo nostaa siirtohintojaan maaliskuun alussa. Yhtiö kasvattaa investointejaan sähkönjakeluverkon kunnossapitoon ja uusimiseen, ja perustelee hintojen nostoja näillä toimenpiteillä.

Yhtiön mukaan korotus kasvattaa siirtolaskun verollista loppusummaa Caruna Oy:n alueella keskimäärin 27 prosenttia ja Caruna Espoon alueella keskimäärin 22 prosenttia.

Caruna Oy vastaa sähkönsiirrosta Etelä-, Lounais- ja Länsi-Suomessa, Satakunnassa sekä Koillismaalla. Caruna Espoo taas toimii Espoossa, Kauniaisissa, Kirkkonummella ja Joensuussa.

Käytännössä korotukset tarkoittavat Caruna Espoon alueella keskimäärin neljän euron lisäystä sähkölaskuun kerrostaloasujille ja kahdeksan euron lisää sähkölämmitteisessä omakotitalossa asuville, kertoo Carunan toimitusjohtaja Ari Koponen.

– Toisen yhtiön kohdalla muutokset ovat vähän isompia, noin 5–22 euroa. Se johtuu siitä, että Espoon alueella asutus on tiiviimpää ja verkkoa on vähemmän asukasta kohden, Koponen kertoo.

Investoinnit 200 miljoonaan vuodessa

Caruna kertoo uudistavansa ja kehittävänsä sähköverkkoaan tästä vuodesta eteenpäin noin 200 miljoonalla eurolla, useamman vuoden ajan.

Viime vuosien voimakkaat sääilmiöt ovat saaneet yhtiön nopeuttamaan verkon kohennusaikatauluaan. Investoinnit parantavat sähkönjakelun luotettavuutta.

– Sanotaan, että puhumme noin vuosikymmenen kestävästä urakasta, Koponen sanoo.

Viime vuonna Caruna investoi sähköverkkoihin noin 170 miljoonaa euroa.

Caruna on entinen Fortumin verkkoyhtiö Suomessa. Fortum myi Suomen sähkönsiirtotoimintansa vuoden 2014 maaliskuussa Suomi Power Networksille, ja uusi toiminta lähti liikkeelle Caruna-nimellä saman vuoden keväällä.

Sähkönsiirrossa yhtiöt toimivat alueillaan monopolissa. Carunalla on noin 650000 asiakasta ja sen markkinaosuus on noin 20 prosenttia.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Nokia yllätti: 5g-verkkojen rakennus alkaa jo tänä vuonna

    2. 2

      Ex-kokki Tuomaksesta tuli autojen huippumyyjä – näin hän myy auton ja vähän muutakin

    3. 3

      Lääkäri näpäyttää työnantajia Fennia-lehdessä: Työkyky ei ole pajatso

    4. 4

      Näkökulma: Viis sijoittajavastuusta, pian Suomi pelastaa taas finanssipelureita

    5. 5

      Velkaneuvoja LM:lle: Tästä syystä asuntovelalliset joutuvat maksuvaikeuksiin

    6. 6

      Lounaan hinta muuttuu 10 minuutin välein – helsinkiläisravintola kokeilee ensimmäisenä maailmassa

    7. 7

      WSJ: Norwegian aloittaa suorat lennot Euroopasta Yhdysvaltoihin - Liput halvimmillaan noin 60 euroa

    8. 8

      Asuntovelallinen, korkosi laskutapa on muuttumassa – varaudu nousuun

    9. 9

      Suomen Yrittäjien tutkimus: Enemmistö kannattaa paikallista sopimista - ja vastustaa työtä alle minimipalkan

    10. 10

      Kyberturvallisuuden huippuasiantuntija Business Insiderille: Hakkeroinnista tullut mafian kaltaista toimintaa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Näkökulma: Viis sijoittajavastuusta, pian Suomi pelastaa taas finanssipelureita

    2. 2

      Lääkäri näpäyttää työnantajia Fennia-lehdessä: Työkyky ei ole pajatso

    3. 3

      Nokia yllätti: 5g-verkkojen rakennus alkaa jo tänä vuonna

    4. 4

      WSJ: Norwegian aloittaa suorat lennot Euroopasta Yhdysvaltoihin - Liput halvimmillaan noin 60 euroa

    5. 5

      Velkaneuvoja LM:lle: Tästä syystä asuntovelalliset joutuvat maksuvaikeuksiin

    6. 6

      Asuntovelallinen, korkosi laskutapa on muuttumassa – varaudu nousuun

    7. 7

      Ex-kokki Tuomaksesta tuli autojen huippumyyjä – näin hän myy auton ja vähän muutakin

    8. 8

      Asuntopula kärjistyy Uudessakaupungissa – ”Tuolla rahalla pitäisi saada enemmän”

    9. 9

      Kalevala Koru irtisanoi noin 100 jälleenmyyntisopimusta - ”Jakelua järjestellään uudelleen”

    10. 10

      Lounaan hinta muuttuu 10 minuutin välein – helsinkiläisravintola kokeilee ensimmäisenä maailmassa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    2. 2

      Joukko tv-kanavia uhkaa pian pimentyä yli 1,5 miljoonassa kodissa

    3. 3

      Suomalaismies aikoo miljonääriksi 500 päivässä – näin hän sen tekee

    4. 4

      51 Siwaa ja Valintataloa suljetaan – tässä koko lista

    5. 5

      Näin suomalainen mies putoaa työelämästä – ”Ajatellaanko todella, että ihmiset haluavat elää tuilla?”

    6. 6

      Venäläismiljardöörin purjelaiva takavarikoitiin – jättimäinen merilelu maksoi 400 miljoonaa

    7. 7

      Metalliliitto: Työpaikalla pidettiin mustaa listaa työntekijöistä – levisi vahingossa kaikille

    8. 8

      Asuntovelallinen, korkosi laskutapa on muuttumassa – varaudu nousuun

    9. 9

      Suomalaismies yritti saada 25 000 euron sairaalakuluja vakuutusyhtiöiltä – joutui mustalle listalle

    10. 10

      Uusi eläkemuoto houkuttelee työttömiä – hetken helpotus voi kostautua

    11. Näytä lisää