Miksi Jan Vapaavuoren EIP pumppaa rahaa Suomeen?

Euroopan investointipankki (EIP) myönsi tänään Suomen valtiolliselle lentoasemaoperaattorille Finavialle 230 miljoonan euron lainan Helsinki-Vantaan lentoaseman laajennusta varten. EU:n oma pankki EIP on ollut muutenkin aktiivinen rahoittaja Suomessa viime aikoina. Viime vuonna pitkäaikaista rahoitusta tarjoava EIP tuki hankkeita Suomessa 1,62 miljardin euron edestä, kun 2014 lainojen määrä oli miljardi euroa.
Katso videolta, miten Jan Vapaavuori kommentoi Suomen tilannetta ja Caruna-kohua.

EIP:n varapääjohtaja Jan Vapaavuori sanoi EIP:n tiedotustilaisuudessa torstaina, että Suomi on ollut aktiivinen hakemaan eurooppalaista rahoitusta. Entinen elinkeinoministeri kehui nykyistä elinkeinoministeriä Olli Rehniä (kesk) siitä, että hän tuntee hyvin mm. EIP:n tarjoamat mahdollisuudet, mikä saattaa osaltaan selittää EIP:n rahoituksen kasvua Suomessa. Hänen mukaansa EIP-rahoituksen kasvua selittää myös se, että Suomella menee huonosti.

Vapaavuori sanoi Taloussanomien haastattelussa, että enemmänkin rahaa olisi tarjolla. Esteenä hän näkee suomalaisten vähäisen riskinottohalukkuuden.

Miksi riskinottohalukkuutta ei löydy?

– Jokainen tarina on varmaan erilainen, mutta on totta, että meillä on tällä hetkellä enemmän pulaa hyvistä hankkeista kuin rahasta Euroopassa yleisemminkin. Uskon, että keskeisin syy on luottamuksen puute. Ei ole riittävää luottamusta suomalaiseen talouteen. Se estää uusia investointeja syntymästä. Toisaalta meillä on ihan selvä kustannuskilpailukykyhaaste. Sekin estää osaltaan investointeja ainakin tietyillä aloilla.

Entinen elinkeinoministeri Vapaavuori aloitti EIP:n varapääjohtajana viime syyskuussa. Hänen mukaan Suomen talous näyttää Luxemburgin näkökulmasta yhtä huonolta kuin Suomestakin katsottuna.

– Kyllä se (talous) näyttää Luxemburgin tulokulmasta ihan samanlaiselta kuin Suomenkin tulokulmasta eli erittäin huonolta. Suomessa on ollut 3–4 vuotta negatiivista kasvua ja tämänkin vuoden kasvuennuste on koko Euroopan toiseksi huonoin.

Mikä meitä vaivaa?

– Moni asia. Ei ole yksittäistä selitystä sille, miksi Suomella menee huonosti. Nokia-klusterin romahdus ja paperiteollisuuden omat ongelmat, kapea elinkeinoelämän rakenne ja merkittävä haaste kustannuskilpailukyvyssä ja sitten varmaan myös se, pitkään aikaan ei ole tehty sellaisia rakenteellisia uudistuksia, jotka toisivat talouteen dynamiikkaa.

Vapaavuori oli keskeinen toimija joulukuussa 2013, kun hallitus antoi Fortumille luvan myydä sähköverkot ulkomaiselle omistajalle. Taloussanomien videohaastattelussa Vapaavuori kertoo, mitä mieltä hän on nyt hallituksen päätöksestä.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    2. 2

      Donald Trumpin ”talvipalatsi” on huikean kallis eliittiklubi – katso hulppeat kuvat kartanosta

    3. 3

      Karu arvio öljystä: Jos toukokuussa ei tapahdu, romahdus uhkaa

    4. 4

      Kommentti: Toisille pian 200 e/kk enemmän – Lindströmin eläketuki on epäreilu

    5. 5

      10 hankalaa kysymystä työhaastatteluista – ja mitä niillä haetaan

    6. 6

      Googlen autoprojekti kompastui erikoiseen ongelmaan

    7. 7

      Pian voi alkaa hakea uutta eläketukea – 760 e/kk

    8. 8

      Haluaisitko asuntolainan jopa 45 vuodeksi? Viranomainen varoittaa

    9. 9

      ”Aivan uutta tietoa” – Helsinki-Tallinna -tunnelin selvityksen ”tulokset lupaavia”

    10. 10

      Lagarde: Kreikan velkoja ei tulisi antaa anteeksi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    2. 2

      ”Hienostunut rikollinen juoni” ABB:ssä: Talousvastaava vei 100 miljoonaa ja katosi

    3. 3

      Pian voi alkaa hakea uutta eläketukea – 760 e/kk

    4. 4

      Näkökulma: Euron tuho voi alkaa – näin ajopuu-Suomen kohtalo ratkeaa

    5. 5

      Kauppojen aukiolot vapautettiin – näin kävi ABC-asemien markettimyynnin

    6. 6

      Karu arvio öljystä: Jos toukokuussa ei tapahdu, romahdus uhkaa

    7. 7

      Kreikka tarvitsee taas rahaa – näin se vaikuttaa Suomeen

    8. 8

      Lähteet: Trumpin päästrategi Bannon tapasi Saksan suurlähettilään – viesti EU:lle oli kylmäävä

    9. 9

      Kommentti: Toisille pian 200 e/kk enemmän – Lindströmin eläketuki on epäreilu

    10. 10

      10 hankalaa kysymystä työhaastatteluista – ja mitä niillä haetaan

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Yle: Kirjeessä koteihin jaettu oikea seteli hämmentää suomalaisia – osa palauttaa, vaikkei tarvitsisi

    2. 2

      ABC-asemien S-bonus muuttuu – ”Aion äänestää jaloillani”

    3. 3

      50 000 miestä parhaassa iässä ei tee töitä tai opiskele – ”Mitä heille tapahtui?”

    4. 4

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    5. 5

      Näin suomalainen mies putoaa työelämästä – ”Ajatellaanko todella, että ihmiset haluavat elää tuilla?”

    6. 6

      Venäläismiljardöörin purjelaiva takavarikoitiin – jättimäinen merilelu maksoi 400 miljoonaa

    7. 7

      Metalliliitto: Työpaikalla pidettiin mustaa listaa työntekijöistä – levisi vahingossa kaikille

    8. 8

      Uusi eläkemuoto houkuttelee työttömiä – hetken helpotus voi kostautua

    9. 9

      Suomalaismies yritti saada 25 000 euron sairaalakuluja vakuutusyhtiöiltä – joutui mustalle listalle

    10. 10

      Sunnuntailisistä nautittu 100 vuotta – joko riittää?

    11. Näytä lisää