"Luottoluokittajat eivät hermostu Väyrysen uudesta puolueesta"

Nordean pääekonomistin mielestä Paavo Väyrysen uusi puolue lisää Suomesta kuvaa tyypillisenä eurooppalaisena maana, jossa on kuohuntaa tällä hetkellä.
Europarlamentaarikko Paavo Väyrysen uusi puolue ei hermostuta luottoluokittajia eikä joukkolainamarkkinoita vielä pitkään aikaan, arvioi Nordean pääekonomisti Aki Kangasharju.

– Väyrysen puolueen pitää saada paljon kannatusta, päästä eduskuntaan ja saada sitä kautta merkittävä jalansija ennen kuin se vaikuttaa tällaisiin asioihin, hän sanoo Taloussanomille.

Väyrynen on perustanut aatteellisen yhdistyksen Kansalaispuolueen (Medborgarpartiet), joka on hänen mukaansa tarkoitus merkitä puoluerekisteriin.

Kangasharju huomauttaa, että puolue on tällä hetkellä vasta "ajatus ja idea", eikä ole takeita, että se pääsee eduskuntaan.

Luottoluokitusyhtiö Moody's antaa perjantaina tuoreen arvionsa Suomen taloudesta. Markkinoilla ennakoidaan Moody'sin alentavan Suomen luottoluokitusta pykälällä nykyisestä parhaimmasta AAA-luokasta.

– Enemminkin luottoluokittajat hermostuvat, jos yhteiskuntasopimusneuvottelut kariutuisivat jälleen uudelleen.

Samanlaista pientä liikehdintää on Kangasharjun mukaan meneillään nyt kaikkialla Euroopassa eli uusia puolueita tulee ja vanhaa politiikkaa arvostellaan.

Hänen mielestään uudesta puolueesta ilmoittaminen ei lisää kuvaa Suomesta epästabiilina valtiona.

– Ennemminkin se lisää kuvaa, että Suomi on tyypillinen eurooppalainen maa, jossa on nyt tätä kuohuntaa, koska Euroopan talous on ollut vaikeuksissa.

Kangasharju muistuttaa, että Väyrynen ei ole kansainvälisesti iso nimi. Siksi hän ei usko joukkolainamarkkinoiden hätkähtävän uudesta puolueesta.

– Vasta sitten jos Väyrynen saa kunnon puolueen aikaiseksi ja he alkavat ajaa suureen ääneen Suomen eroa eurosta. Silloin voisi olla, että valtionlainakorot heilahtaisivat.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      HS: Useat kaapelikanavat saattavat sittenkin pimetä tiistaiyönä

    2. 2

      Ammattilainen heivasi Stockmannin – "Kuihtuva, syvästi tappiollinen tavaratalo"

    3. 3

      Miljardöörisijoittaja: Pankit lypsävät sinulta rahaa turhaan – sijoita sen sijaan näin

    4. 4

      Kokoomus haluaa uudistaa perhevapaita – ja poistaa poliitikkoja koskevan epäkohdan

    5. 5

      Viljelijät uivat syvissä vesissä: ”Tilanne pahempi kuin 90-luvun lamassa”

    6. 6

      Suomeen vuokrakatto 20 euroa neliöltä? Näin se vaikuttaisi tuensaajiin

    7. 7

      Asuntojen hinnoissa saattaa piillä yllätyksiä – meri voi laskea arvoa jopa -20 %

    8. 8

      Frankfurtin ja Lontoon pörssien yhdistyminen uhkaa kaatua

    9. 9

      Miljardööri Warren Buffett tuplasi Apple-omistuksensa

    10. 10

      Toisissa paikoissa kikytetään, toisissa ei – näin kävi Metalliliiton työpaikoilla

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Asuntojen hinnoissa saattaa piillä yllätyksiä – meri voi laskea arvoa jopa -20 %

    2. 2

      Ammattilainen heivasi Stockmannin – "Kuihtuva, syvästi tappiollinen tavaratalo"

    3. 3

      Miljardöörisijoittaja: Pankit lypsävät sinulta rahaa turhaan – sijoita sen sijaan näin

    4. 4

      Marimekon luova johtaja lopettaa

    5. 5

      Suomeen vuokrakatto 20 euroa neliöltä? Näin se vaikuttaisi tuensaajiin

    6. 6

      Toisissa paikoissa kikytetään, toisissa ei – näin kävi Metalliliiton työpaikoilla

    7. 7

      Ex-kokki Tuomaksesta tuli autojen huippumyyjä – näin hän myy auton ja vähän muutakin

    8. 8

      Nokia yllätti: 5g-verkkojen rakennus alkaa jo tänä vuonna

    9. 9

      HS: Useat kaapelikanavat saattavat sittenkin pimetä tiistaiyönä

    10. 10

      Neljäskin uhatuista kanavista näkyy vielä tiistaiyön jälkeen

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    2. 2

      Joukko tv-kanavia uhkaa pian pimentyä yli 1,5 miljoonassa kodissa

    3. 3

      Suomalaismies aikoo miljonääriksi 500 päivässä – näin hän sen tekee

    4. 4

      51 Siwaa ja Valintataloa suljetaan – tässä koko lista

    5. 5

      Näin suomalainen mies putoaa työelämästä – ”Ajatellaanko todella, että ihmiset haluavat elää tuilla?”

    6. 6

      Venäläismiljardöörin purjelaiva takavarikoitiin – jättimäinen merilelu maksoi 400 miljoonaa

    7. 7

      Metalliliitto: Työpaikalla pidettiin mustaa listaa työntekijöistä – levisi vahingossa kaikille

    8. 8

      Asuntovelallinen, korkosi laskutapa on muuttumassa – varaudu nousuun

    9. 9

      Yhä useampi menettää kotinsa – ”Ostetaan liian iso talo tai kallis asunto”

    10. 10

      Suomalaismies yritti saada 25 000 euron sairaalakuluja vakuutusyhtiöiltä – joutui mustalle listalle

    11. Näytä lisää