Terrafame: Sotkamon vesitilanne yhä haastava - toiminta etenee suunnitellusti

Talvivaaran kaivostoimintaa jatkava Terrafame kertoo saavuttaneensa viime vuonna keskeisimmät tavoitteensa Sotkamon kaivoksen ylösajossa.
Terrafamelle oli keskeistä käynnistää malmin louhinta syksyllä, jotta bioliuotus saadaan käyntiin suunnitellusti. Tavoitteena oli, että bioliuotuskasoille siirretään neljä miljoonaa tonnia laatumalmia vuoden loppuun mennessä.

– Vuoden 2015 loppuun mennessä olimme siirtäneet primäärikasoille yhteensä 4,1 miljoonaa tonnia malmia. Saavutimme asettamamme tavoitteen aikataulussa, sanoo Terrafamen hallituksen puheenjohtaja Lauri Ratia tiedotteessa.

Metallituotannon kannalta oleellinen bioliuotus toimii myös suunnitellusti.

– Kasojen liuotustulokset ylittivät noin neljän liuotuskuukauden jälkeen kaivoksen aiempien vuosien parhaat tulokset, Ratia toteaa.

Kaivoksen päätuotteiden eli nikkelin ja sinkin toimitukset alkoivat Terrafamen mukaan suunnitellusti. Toiminnan ylösajo eteni suunnitellun budjetin mukaisesti tiukan kustannuskurin ansiosta.

Työntekijöitä palkattiin lisää

Terrafamen palveluksessa oli vuoden lopussa yli 550 työntekijää. Lisäksi yhteistyökumppaneiden palveluksessa on säännöllisesti noin 250 henkeä.

– Palkkasimme kaivokselle syksyn 2015 aikana noin 140 uutta työntekijää ja toimihenkilöä, joista suurin osa on kainuulaisia, Ratia jatkaa.

Ympäristön osalta tärkeimmät tavoitteet liittyvät vesien hallintaan. Tavoitteena on saada kaivoksen vesienhallinta kestävästi kuntoon.

Terrafamen mukaan keskeinen virstanpylväs saavutettiin marraskuussa, kun Nuasjärveen johtava purkuputki käynnistettiin.

Vesitilanne on kuitenkin edelleen erittäin haastava. Vaasan hallinto-oikeus (VHO) rajoitti syyskuun välipäätöksellä Nuasjärven purkuputken sulfaattikiintiön 1 000 tonniin kuukaudessa. Tämä käytännössä puolitti sulfaattikiintiön Pohjois-Suomen aluehallintoviraston lupaan verrattuna.

– VHO:n välipäätös on tarkoittanut, että purkuputken kautta on voitu johtaa ainoastaan puolet suunnitellusta vesimäärästä. Tästä johtuen vesimäärä kaivosalueella kasvoi hieman vuoden loppuun mennessä, huolimatta joulukuussa tehdyistä lisäjuoksutuksista, Ratia sanoo.

– Vesitilanteen ja kaivoksen tulevaisuuden kannalta on kriittistä saada pikaisesti VHO:n lopullinen päätös, joka mahdollistaa louhinnan ja kaivostoiminnan jatkamisen suunnitellusti.

Purkuputken kautta johdettavan puhdistetun veden laatua tarkkaillaan jatkuvasti sekä kaivoksella että Nuasjärvessä.

– Sekä Terrafamen että ulkopuolisten asiantuntijoiden tekemien mittaustulosten perusteella putken kautta johdettu vesi on ollut sulfaatin osalta lupamääräyksien mukaista ja metallien osalta selvästi lupamääräyksiä parempaa, Ratia tiivistää.

Valtion viime vuonna perustama Terrafame käynnisti ylösajon sen jälkeen kun yhtiö osti viime kesänä Talvivaara Sotkamon liiketoiminnan ja omaisuutta Talvivaara Sotkamon konkurssipesältä.

Tammikuussa Terrafame kertoi ostavansa Talvivaaran Kaivososakeyhtiöltä lisää kaivosomaisuutta. Talvivaara myy Terrafamelle Sotkamon kaivoksen kalkkilaitoksen, laboratorion sekä geologisen datan.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Näkökulma: Euron tuho voi alkaa – näin Ajopuu-Suomen kohtalo ratkeaa

    2. 2

      Kauppojen aukiolot vapautettiin – näin kävi ABC-asemien markettimyynnin

    3. 3

      Lähteet: Trumpin päästrategi Bannon tapasi Saksan suurlähettilään – viesti EU:lle oli kylmäävä

    4. 4

      ”Ruoka mätänee pelloille” – vakava varoitus Brexitistä

    5. 5

      Suomalaismies yritti saada 25 000 euron sairaalakuluja vakuutusyhtiöiltä – joutui mustalle listalle

    6. 6

      Mitä ihmettä? Yritysten ei pitänyt haastatella työttömiä, mutta haastattelijoita palkataan jo

    7. 7

      Kommentti: Perustuslaista viis – työnvälitystä yksityistetään nyt väkipakolla

    8. 8

      Sipilä tapaa työmarkkinaosapuolia Kesärannassa

    9. 9

      Finlaysonin ja Musti & Mirrin johtajat aloittivat Trump-boikotin – ”Ei tätä menoa voi enää hyväksyä”

    10. 10

      Nokia ja Intel avaavat 5G-testilaboratorion Espooseen

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Suomalaismies yritti saada 25 000 euron sairaalakuluja vakuutusyhtiöiltä – joutui mustalle listalle

    2. 2

      Uusi eläkemuoto houkuttelee työttömiä – hetken helpotus voi kostautua

    3. 3

      Mitä ihmettä? Yritysten ei pitänyt haastatella työttömiä, mutta haastattelijoita palkataan jo

    4. 4

      Kauppojen aukiolot vapautettiin – näin kävi ABC-asemien markettimyynnin

    5. 5

      Lähteet: Trumpin päästrategi Bannon tapasi Saksan suurlähettilään – viesti EU:lle oli kylmäävä

    6. 6

      Näin sijoittaa kuopiolainen, helsinkiläinen ja oululainen – katso, onko salkkusi kuin naapurilla

    7. 7

      Uusi ennätys: 37 936 lopettanutta yritystä

    8. 8

      Kelan käsittelyajat rikkovat lakia – ”Hyvin kriittisiä tilanteita näillä perheillä”

    9. 9

      Finlaysonin ja Musti & Mirrin johtajat aloittivat Trump-boikotin – ”Ei tätä menoa voi enää hyväksyä”

    10. 10

      Verottaja töppäsi – liikkeellä aiheettomia karhukirjeitä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Yle: Kirjeessä koteihin jaettu oikea seteli hämmentää suomalaisia – osa palauttaa, vaikkei tarvitsisi

    2. 2

      ABC-asemien S-bonus muuttuu – ”Aion äänestää jaloillani”

    3. 3

      50 000 miestä parhaassa iässä ei tee töitä tai opiskele – ”Mitä heille tapahtui?”

    4. 4

      Näin suomalainen mies putoaa työelämästä – ”Ajatellaanko todella, että ihmiset haluavat elää tuilla?”

    5. 5

      Venäläismiljardöörin purjelaiva takavarikoitiin – jättimäinen merilelu maksoi 400 miljoonaa

    6. 6

      Metalliliitto: Työpaikalla pidettiin mustaa listaa työntekijöistä – levisi vahingossa kaikille

    7. 7

      Uusi eläkemuoto houkuttelee työttömiä – hetken helpotus voi kostautua

    8. 8

      Sunnuntailisistä nautittu 100 vuotta – joko riittää?

    9. 9

      Katsastuksiin ehdotetaan tiukennuksia – ”Turhia kustannuksia autoilijalle”

    10. 10

      Suomalaismies yritti saada 25 000 euron sairaalakuluja vakuutusyhtiöiltä – joutui mustalle listalle

    11. Näytä lisää