Uusia koneita Aasiaan miljardeilla: Airbus sai jättitilauksen Filippiineiltä

Lentokonevalmistajat ovat kertoneet suurista tilauksista tällä viikolla, vaikka markkinoilla on huolestuttu aasialaisyhtiöiden kasvun vaimentuvan.
Eurooppalainen lentokonevalmistaja Airbus on saanut mittavan 1,6 miljardin dollarin tilauksen filippiiniläiseltä Philippines Airlinesilta.

Reittejä Yhdysvaltoihin suunnitteleva yhtiö aikoo korvata uusilla A350-900-mallin koneillaan nykyiset A340-koneet.

Lentokonevalmistajat Airbus, Boeing, Mitsubishi Aircraft ja ATR ovat kertoneet yhteensä 3,7 miljardin euron tilauksista eilen alkaneessa Singaporen Airshow'ssa. Näyttely on Aasian suurin alan tapahtuma. Yhdysvaltalainen Boeing kertoi esimerkiksi aiemmin 1,2 miljardin euron tilauksesta kiinalaiselta China Okay Airilta.

Aasialaisyhtiöt ovat ostaneet edellisen kahden vuoden aikana uusia lentokoneita miljardeilla dollareilla, ja markkinoilla on oltu huolestuneita siitä, että ostobuumi olisi vaimenemassa talouskasvun hidastuessa.

Kansainvälisen ilmakuljetusliitto Iatan johtaja Tony Tyler arvioi sunnuntaina, että kaakkoisaasialaiset yhtiöt saattavat lykätä tilauksiaan ylikapasiteetin ja halpalentoyhtiöiden kovan vastuksen vuoksi. Halpayhtiöt ovat haalineet alueella 54 prosentin markkinaosuuden, mikä on tuplasti globaalia keskiarvoa suurempi.

Philippine Airlinesin tilauksen kokoarvio perustuu koneiden listahintaan, joka on 277 miljoonaa euroa. Alennukset ovat alalla yleisiä. Tilaukseen sisältyy optio vielä kuuden laajarunkokoneen tilauksesta.

  • IATA
  • Airbus A350

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      WSJ: Norwegian aloittaa suorat lennot Euroopasta Yhdysvaltoihin - Liput halvimmillaan noin 60 euroa

    2. 2

      Asuntopula kärjistyy Uudessakaupungissa – ”Tuolla rahalla pitäisi saada enemmän”

    3. 3

      Ex-kokki Tuomaksesta tuli autojen huippumyyjä – näin hän myy auton ja vähän muutakin

    4. 4

      Suuri murros edessä – pankkien alettava antaa asiakastietoja ulkopuolisille

    5. 5

      Kalevala Koru irtisanoi noin 100 jälleenmyyntisopimusta - ”Jakelua järjestellään uudelleen”

    6. 6

      Ruotsissa ollaan lähellä asuntokuplan puhkeamista – ”pitäisi olla jo huolissaan”

    7. 7

      Uusi velkaennätys on ovella – maailman yhteenlaskettu velka on käsittämätön summa

    8. 8

      Osa uhatuista tv-kanavista ei pimenekään 1,5 miljoonassa kodissa – ainakaan vielä

    9. 9

      Lounaan hinta muuttuu 10 minuutin välein – helsinkiläisravintola kokeilee ensimmäisenä maailmassa

    10. 10

      Markkinoiden Ranska-hermoilu helpotti hieman

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Asuntovelallinen, korkosi laskutapa on muuttumassa – varaudu nousuun

    2. 2

      Uutuuskirja: Neuvostoliittolaiset halusivat ranskalaiset kankaat vaatteisiin – Koivisto esti

    3. 3

      Ex-kokki Tuomaksesta tuli autojen huippumyyjä – näin hän myy auton ja vähän muutakin

    4. 4

      Lounaan hinta muuttuu 10 minuutin välein – helsinkiläisravintola kokeilee ensimmäisenä maailmassa

    5. 5

      Suomen sähköverkkoon hyökätään jatkuvasti – myös suurvallat aktiivisia

    6. 6

      Osa uhatuista tv-kanavista ei pimenekään 1,5 miljoonassa kodissa – ainakaan vielä

    7. 7

      Ruotsissa ollaan lähellä asuntokuplan puhkeamista – ”pitäisi olla jo huolissaan”

    8. 8

      Suuri murros edessä – pankkien alettava antaa asiakastietoja ulkopuolisille

    9. 9

      Uusi velkaennätys on ovella – maailman yhteenlaskettu velka on käsittämätön summa

    10. 10

      Jarmon, 55, lähi-Siwa joutui lakkautuslistalle – ”Voi kehveli, tämä oli paras kauppa”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    2. 2

      Joukko tv-kanavia uhkaa pian pimentyä yli 1,5 miljoonassa kodissa

    3. 3

      Suomalaismies aikoo miljonääriksi 500 päivässä – näin hän sen tekee

    4. 4

      51 Siwaa ja Valintataloa suljetaan – tässä koko lista

    5. 5

      Näin suomalainen mies putoaa työelämästä – ”Ajatellaanko todella, että ihmiset haluavat elää tuilla?”

    6. 6

      Venäläismiljardöörin purjelaiva takavarikoitiin – jättimäinen merilelu maksoi 400 miljoonaa

    7. 7

      Metalliliitto: Työpaikalla pidettiin mustaa listaa työntekijöistä – levisi vahingossa kaikille

    8. 8

      Suomalaismies yritti saada 25 000 euron sairaalakuluja vakuutusyhtiöiltä – joutui mustalle listalle

    9. 9

      Uusi eläkemuoto houkuttelee työttömiä – hetken helpotus voi kostautua

    10. 10

      Pian voi alkaa hakea uutta eläketukea – 760 e/kk

    11. Näytä lisää