Verkkopalvelu laajenee hotellien siveään tuntikäyttöön – myös Suomeen?

Ranskalainen startup-yhtiö murtaa hotellien perinteistä varausmallia. Se on paketoinut päiväkäytön siistiksi verkkopalveluksi matkailijoille ja hotelleille. Palvelua ei ole Suomessa, mutta kiinnostusta kyllä.
Ranskalaisyhtiö Dayusen mukaan noin 70 prosenttia maailman hotellihuoneista on päiväsaikaan tyhjillään. Yritys lupaa hotelleille jopa kymmeneksen liikevaihdon kasvua, kun ne liittyvät sen päivävarausten verkkopalveluun.

Palvelu on levinnyt jo 14 maahan, kaupungeista esimerkiksi Lontooseen, Berliiniin ja New Yorkiin. Kulmakarvoja nostattava "tuntihotellipalvelu" on muuntumassa näin laatuhotelleiden tarjonnaksi monenlaisille asiakasryhmille.

Idea kiinnostaa Suomessa myös Restel-hotelliketjun Helsingin aluejohtajaa Gabor Pusztaita. Päiväasiakkaat ovat pieni ryhmä, mutta eivät mikään uusi ilmiö. Näin pitkälle konseptoitu päivävarausten palvelu sen sijaan on, Pusztai huomauttaa.

– Ilman muuta, aiomme harkita tätä. Siitä täytyy vain riisua pois määrätty sivumaku ja erottaa palvelu ei-toivotusta kysynnästä.

Dayusen hinnat ovat 30–70 prosenttia normaalihinnoista. Pusztain mukaan Restelin ketjun hotelleissa päivähuoneen voi saada noin puolella normaalihinnasta.

Vanha varausmalli jäykkä

Restelissa, kuten alalla muutoinkin, hotellipalveluiden kysynnän muutokset ovat erityisen tarkan tutkinnan alla, kun uudet asunnonvälityspalvelut valtaavat majoitusmarkkinaa. Pariisissa Airbnb-huoneiden määrä ylittää jo hotellien.

Kysyntää on nykyään monentyyppisiä, alkaen suihkun tarpeesta ja lyhyistä lepohetkistä, Pusztai sanoo.

– Uskon, että hotellipalveluiden tarjonta tulee laajenemaan. Vanha "yksi huone 150, ota tai jätä" -malli on mennyttä. Airbnb-palvelukin on leviämässä ja tuo osaltaan meille haasteita.

Ranskalaisyritys uskoo juuri vahvistavansa perinteisen hotellibisneksen kilpailuasemaa nostamalla hotellien käyttöastetta. Sijoittajatkin uskovat ideaan, sillä vuonna 2010 perustettu yhtiö aikoo tänä vuonna laajeta merkittävästi, uudella 15 miljoonan euron kasvurahoituksella, matkailusivusto Travelpulse kertoo.

Sydämiä ja käyttöehtoja

Ystävänpäivä näkyi Dayusen helmikuun tarjouksissa, pinkkiä ja sydämiä, kainon vihjailevasti. Britannian yleisradio BBC esittelee pariisilaisyhtiön palvelua suorasukaisemmin. "Vapaa markkinatalous yhdisti jälleen voimansa vapaaseen seksuaalisuuteen, tällä kertaa "iltapäivän ilojen" suosion kasvattamiseksi, BBC vitsaili.

– Tietysti on myös pariskuntia, jotka käyttävät Dayusea – ja heidätkin toivotamme tervetulleiksi. Mutta he eivät ole pääryhmämme, Dayusen liiketoimintajohtaja Lorenzo Sciotti linjaa BBC:lle.

Hänen mukaansa kohderyhmänä ovat bisnesmatkustajat, jotka haluavat levätä lentojen välillä, virkistyä spassa tai uima-altaalla tai käyttää huoneita vaikka liikeneuvotteluissa.

Mielikuvia ruokkii osaltaan, että huoneen voi varata ilman luottokorttia ja peruuttaa vapaasti. Mahdollisia kiusallisia todisteita hotellivarauksista ei siten jää.

Restelin Pusztai arvelee, että helppoudella yhtiö haluaa lähinnä tehdä tilaa markkinassa.

Dayuse toteaa sivuillaan, että se kieltää kaikenlaisen laittoman toiminnan, prostituution, pedofilian tai huumekaupan, tai muun Ranskan lainsäädännön vastaisen toiminnan.

– Tämä on tärkeä asia – ilman päivähuoneitakin. Laittomasta tai epäsopivasta toiminnasta on aina oltava tarkkana, ja antaahan tämä palvelu myös siihen mahdollisuuden, Pusztai sanoo.

  • Restel Oy

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Uusi omistaja Venäjältä tai Persianlahdelta? Nesteen työntekijät pelkäävät myyntiä ulkomaille

    2. 2

      Trump käy kalliiksi USA:n matkailualalle – syöksyä jopa 58 %

    3. 3

      Näin suomalaiset lorvailevat töissä: olemattomia palavereja ja harhauttavia ruutukaappauksia

    4. 4

      Autokonserni Laakkosen yt:t päätökseen – 77 irtisanotaan

    5. 5

      Töistä jäädään pois yhä useammin mielenterveyden pettäessä – ”Erityisen huolestuttavaa”

    6. 6

      Viljelijät uivat syvissä vesissä: ”Tilanne pahempi kuin 90-luvun lamassa”

    7. 7

      Ekonomisti: Nyt uskotaan liikaa yksiöiden vetovoimaan – ”Yleensä paikalliset kuplat puhkeavat”

    8. 8

      Porayhtiö haluaa Helsingin pörssin päälistalle

    9. 9

      Puttonen LM:lle: Nesteen osakkeet pitäisi jakaa kansalle

    10. 10

      Liv-, Jim- ja Hero-kanavien lähetykset eivät pimene Soneran verkossa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Näin suomalaiset lorvailevat töissä: olemattomia palavereja ja harhauttavia ruutukaappauksia

    2. 2

      Ammattilainen heivasi Stockmannin – "Kuihtuva, syvästi tappiollinen tavaratalo"

    3. 3

      HS: Useat kaapelikanavat saattavat sittenkin pimetä tiistaiyönä

    4. 4

      Miljardöörisijoittaja: Pankit lypsävät sinulta rahaa turhaan – sijoita sen sijaan näin

    5. 5

      Viljelijät uivat syvissä vesissä: ”Tilanne pahempi kuin 90-luvun lamassa”

    6. 6

      Autokonserni Laakkosen yt:t päätökseen – 77 irtisanotaan

    7. 7

      Asuntokaupan kahtiajako repesi entisestään

    8. 8

      Töistä jäädään pois yhä useammin mielenterveyden pettäessä – ”Erityisen huolestuttavaa”

    9. 9

      Suomeen vuokrakatto 20 euroa neliöltä? Näin se vaikuttaisi tuensaajiin

    10. 10

      Trump käy kalliiksi USA:n matkailualalle – syöksyä jopa 58 %

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    2. 2

      Joukko tv-kanavia uhkaa pian pimentyä yli 1,5 miljoonassa kodissa

    3. 3

      Suomalaismies aikoo miljonääriksi 500 päivässä – näin hän sen tekee

    4. 4

      51 Siwaa ja Valintataloa suljetaan – tässä koko lista

    5. 5

      Asuntovelallinen, korkosi laskutapa on muuttumassa – varaudu nousuun

    6. 6

      Näin suomalaiset lorvailevat töissä: olemattomia palavereja ja harhauttavia ruutukaappauksia

    7. 7

      Asuntojen hinnoissa saattaa piillä yllätyksiä – meri voi laskea arvoa jopa -20 %

    8. 8

      Yhä useampi menettää kotinsa – ”Ostetaan liian iso talo tai kallis asunto”

    9. 9

      Ammattilainen heivasi Stockmannin – "Kuihtuva, syvästi tappiollinen tavaratalo"

    10. 10

      Suomalaismies yritti saada 25 000 euron sairaalakuluja vakuutusyhtiöiltä – joutui mustalle listalle

    11. Näytä lisää