Valikko

Aina ei onnistu: Googlen verkkopalvelulle pikainen kuolema

Vertailusivusto Google Compare suljetaan huonon startin vuoksi, Search Engine Land kertoo.


Google lähetti kirjeen vertailupalvelu Comparen kumppaneilleen. Kirjeessä, jonka Search Engine Land sai käsiinsä, kerrotaan palvelun sulkeutuvan tasan kuukauden päästä 23. maaliskuuta.

Palvelu on ollut tarjolla vain Yhdysvalloissa ja Isossa-Britanniassa ja se on päästänyt kuluttajat vertailemaan autovakuutuksia, luottokortteja ja asuntolainoja.

– Vaikka ihmiset kääntyvät Googlen puoleen saadakseen tietoa finanssipalveluista, Google Compare itsessään ei ole menestynyt niin kuin toivoimme, Google selittää kirjeessään.

Google tiedostaa päätöksen olevan "pettymys joillekin". Yhtiö haluaa kuitenkin keskittyä entistäkin enemmän avaintuotteensa AdWordsin kehittämiseen.

Search Engine Landin mukaan Google Compare rakennettiin Yhdysvalloissa vanhan Advisor-palvelun raunioille viime vuonna. Britanniassa Compare toimi vuodesta 2012. Siellä palvelu myös keräsi arvostelua kilpailijoilta, jotka syyttivät Googlea oman palvelunsa laittamisesta hakutulosten kärkeen.

EU on syyttänyt Googlea laajemmin samasta asiasta eli hakutulosten vääristelystä. Jutun käsittely on yhä kesken.

Googlen mukaan Comparen sulkeminen ei kuitenkaan liity mihinkään oikeudellisiin seikkoihin.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      10 yleisintä syytä: näiden vuoksi työtön menettää tuet

    2. 2

      AKT:n Piirainen vastaa ahtaajakommentteihin: ”Liikemies Kakkonen heittää mielipiteitään faktoina”

    3. 3

      XXL:n mainonta voi edetä korkeimpaan oikeuteen

    4. 4

      ”Ikänsä kunniallisesti työtä tehneet kokevat tämän nöyryyttävänä” – kiistelty eläkealoite eduskuntaan

    5. 5

      Yhä useammalta työttömältä evätään tuet – ”Seuranta on tehostunut”

    6. 6

      Kyösti Kakkonen Karjalaisessa: Työntekijät nousevat pian kapinaan ay-liikettä vastaan

    7. 7

      Katso, mitä tapahtui asuntolainan hinnalle – ”Pankin vaihtajia on liikkeellä”

    8. 8

      Näkökulma: Liian pieni osa kasvusta valuu palkkoihin – toteutuuko Marxin ennustus?

    9. 9

      Konsultit alkavat valmentaa työttömiä ennen te-keskusten haastatteluja – palkkio riippuu tuloksesta

    10. 10

      Pankin vaihtaminen helpottuu: pankki ilmoittaa uudet tiedot puolestasi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Katso, mitä tapahtui asuntolainan hinnalle – ”Pankin vaihtajia on liikkeellä”

    2. 2

      Kyösti Kakkonen Karjalaisessa: Työntekijät nousevat pian kapinaan ay-liikettä vastaan

    3. 3

      XXL:n mainonta voi edetä korkeimpaan oikeuteen

    4. 4

      ”Ikänsä kunniallisesti työtä tehneet kokevat tämän nöyryyttävänä” – kiistelty eläkealoite eduskuntaan

    5. 5

      Apple osti kaikessa hiljaisuudessa suomalaisyrityksen

    6. 6

      Konsultit alkavat valmentaa työttömiä ennen te-keskusten haastatteluja – palkkio riippuu tuloksesta

    7. 7

      AKT:n Piirainen vastaa ahtaajakommentteihin: ”Liikemies Kakkonen heittää mielipiteitään faktoina”

    8. 8

      Näkökulma: Liian pieni osa kasvusta valuu palkkoihin – toteutuuko Marxin ennustus?

    9. 9

      Betoniala: Hauraaksi jäänyt betoni jakautuu kahteen ryhmään

    10. 10

      3 956 €/kk, 3 826 €/kk... – näissä ammateissa on lyhyt koulutus ja töitä tarjolla

    11. Näytä lisää
    1. 1

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    2. 2

      Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

    3. 3

      Katso, mitä tapahtui asuntolainan hinnalle – ”Pankin vaihtajia on liikkeellä”

    4. 4

      Keskiansio 160 000 euroa vuodessa – tämä ammattiryhmä vaatii lakoilla lisää

    5. 5

      Kyösti Kakkonen Karjalaisessa: Työntekijät nousevat pian kapinaan ay-liikettä vastaan

    6. 6

      Alkon kilpailutus hämmentää: 100-vuotiaan Suomen juhlalikööriksi virolainen Vana Tallinn

    7. 7

      Näkökulma: Liian pieni osa kasvusta valuu palkkoihin – toteutuuko Marxin ennustus?

    8. 8

      20-vuotiaita autoja huristelee Suomen teillä paljon – tiedätkö, onko yleisin malli Golf, Astra vai Corolla?

    9. 9

      Suomalaiset myivät tätä juuri joukolla – nyt suositellaan ostamaan

    10. 10

      Terrafame-johtaja Ratia toimii myös yhtiön konsulttina – satojen tuhansien palkkiot

    11. Näytä lisää