Putinin kannatus uudelle valtakaudelle korkeimmillaan vuosiin

Mikäli Vladimir Putin valitaan maan johtoon vuonna 2018, hän aloittaa jo neljännen kautensa presidenttinä.
Venäjän presidentin Vladimir Putinin kannatus uudelle presidenttikaudelle on noussut korkeimmalle tasolle neljään vuoteen, käy ilmi valtiollisen tutkimuslaitoksen Vtsiomin tekemästä mielipidekyselystä.

Kyselyn mukaan 74 prosenttia venäläisistä äänestäisi Putinin uudelleenvalinnan puolesta.

Riippumaton venäläinen mielipidetutkimuksia tekevä Levada Center antaa Putinille samankaltaiset kannatusluvut.

Putinin odotetaan yleisesti asettuvan ehdolle seuraavissa Venäjän presidenttivaaleissa vuonna 2018. Mikäli hän voittaa, kyseessä olisi hänen neljäs kautensa presidenttinä.

Putin on hyödyntänyt Ukrainan ja Syyrian konflikteja suosionsa kasvattamiseen. Hänen viestinsä Venäjän aseman ja vaikutusvallan vahvistamisesta arvioidaan uponneen hyvin äänestäjiin. Vtsiomin mukaan Putinin kannatusluvut ovat nousseet monissa sosiaaliryhmissä, myös nuorten keskuudessa.

Venäjän liberaalien oppositiopoliitikkojen mielestä valtiollinen venäläismedia vääristää Putinin kannatuslukuja. Suurin osa venäläisistä saa uutisensa valtion hallitsemista televisiokanavista, jotka tarjoavat Putinille suotuisaa näkyvyyttä.

Presidenttikausi kuusi vuotta


Noustuaan valtaan vuonna 2000 Putin on voittanut kolmet vaalit.

Putinin piti lain mukaan astua sivuun kahden kauden jälkeen vuonna 2008. Putin siirtyi pääministeriksi ja Dimitri Medvedev presidentiksi, kunnes Putin oli taas kelvollinen asettumaan ehdolle presidentiksi.

Viime vuonna lakia muutettiin niin, että kauden pituus piteni kuuteen vuoteen. Seuraavat vaalit ovat siis vuonna 2018.

  • Venäjä

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Ex-kokki Tuomaksesta tuli autojen huippumyyjä – näin hän myy auton ja vähän muutakin

    2. 2

      Suuri murros edessä – pankkien alettava antaa asiakastietoja ulkopuolisille

    3. 3

      Uutuuskirja: Neuvostoliittolaiset halusivat ranskalaiset kankaat vaatteisiin – Koivisto esti

    4. 4

      Asuntovelallinen, korkosi laskutapa on muuttumassa – varaudu nousuun

    5. 5

      Lounaan hinta muuttuu 10 minuutin välein – helsinkiläisravintola kokeilee ensimmäisenä maailmassa

    6. 6

      Uusi velkaennätys on ovella – maailman yhteenlaskettu velka on käsittämätön summa

    7. 7

      Ruotsissa ollaan lähellä asuntokuplan puhkeamista – ”pitäisi olla jo huolissaan”

    8. 8

      Osa uhatuista tv-kanavista ei pimenekään 1,5 miljoonassa kodissa – ainakaan vielä

    9. 9

      Suomen sähköverkkoon hyökätään jatkuvasti – myös suurvallat aktiivisia

    10. 10

      Maailman arvokkain yhtiö saattaakin olla vasta kuudenneksi arvokkain

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Asuntovelallinen, korkosi laskutapa on muuttumassa – varaudu nousuun

    2. 2

      Suomen sähköverkkoon hyökätään jatkuvasti – myös suurvallat aktiivisia

    3. 3

      Uutuuskirja: Neuvostoliittolaiset halusivat ranskalaiset kankaat vaatteisiin – Koivisto esti

    4. 4

      Joukko tv-kanavia uhkaa pian pimentyä yli 1,5 miljoonassa kodissa

    5. 5

      Tulli paljasti postimyyntiyrityksen törkeän veropetoksen – 2 miljoonan euron mätkyt

    6. 6

      Eduskunta antoi Bernerille luottamuksensa

    7. 7

      Lounaan hinta muuttuu 10 minuutin välein – helsinkiläisravintola kokeilee ensimmäisenä maailmassa

    8. 8

      Osa uhatuista tv-kanavista ei pimenekään 1,5 miljoonassa kodissa – ainakaan vielä

    9. 9

      Ruotsissa ollaan lähellä asuntokuplan puhkeamista – ”pitäisi olla jo huolissaan”

    10. 10

      51 Siwaa ja Valintataloa suljetaan – tässä koko lista

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    2. 2

      Joukko tv-kanavia uhkaa pian pimentyä yli 1,5 miljoonassa kodissa

    3. 3

      Suomalaismies aikoo miljonääriksi 500 päivässä – näin hän sen tekee

    4. 4

      51 Siwaa ja Valintataloa suljetaan – tässä koko lista

    5. 5

      Näin suomalainen mies putoaa työelämästä – ”Ajatellaanko todella, että ihmiset haluavat elää tuilla?”

    6. 6

      Venäläismiljardöörin purjelaiva takavarikoitiin – jättimäinen merilelu maksoi 400 miljoonaa

    7. 7

      Metalliliitto: Työpaikalla pidettiin mustaa listaa työntekijöistä – levisi vahingossa kaikille

    8. 8

      Suomalaismies yritti saada 25 000 euron sairaalakuluja vakuutusyhtiöiltä – joutui mustalle listalle

    9. 9

      Uusi eläkemuoto houkuttelee työttömiä – hetken helpotus voi kostautua

    10. 10

      Pian voi alkaa hakea uutta eläketukea – 760 e/kk

    11. Näytä lisää