Lentoemännät ja stuertit eivät lähde neuvottelemaan yhteiskuntasopimuksesta

Suomen Lentoemäntä- ja Stuerttiyhdistys SLSY ei aio neuvotella yhteiskuntasopimuksesta. Kyseessä on jo viides liitto, joka päättää näin.


Hallitus päätti asiasta yksimielisesti, SLSY kertoo tiedotteessaan.

Järjestön mukaan sillä ei ole edellytyksiä lähteä neuvottelemaan uusista työehtojen heikennyksistä ja tulonsiirroista työntekijän palkkapussista työnantajan hyväksi.

– SLSY on syksyllä 2014 toteuttanut oman "kilpailukykysopimuksensa" Finnairin ja Blue1:n säästösopimusten muodossa, järjestö kommentoi tiedotteessaan.

Sopimus heikensi matkustamohenkilökunnan kokonaisansioita 7-12 prosenttia ja pidensi vuotuista työaikaa 180 tuntia ilman erilliskorvausta, SLSY avaa.

SLSY on jo viides liitto, joka päättää jättäytyä neuvottelujen ulkopuolelle. Aiemmin päätöksestä ovat jo kertoneet Palvelualojen ammattiliitto PAM, Auto- ja kuljetusalan työntekijäliitto AKT, Elintarviketyöläisten liitto SEL ja Rakennusliitto.

SAK:n puheenjohtaja Lauri Lyly kommentoi sunnuntaina iltapäivällä viestipalvelu Twitterissä, että kilpailukykysopimuksen vaikutuksia selvitellään tänäänkin eri tahoilla huomisen päätöksenteon pohjaksi. "Huomenna kerrotaan", hän lopetti. SAK:n hallitus kokoutuu maantantaina.

  • SAK
  • SLSY

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Venäläismiljardöörin purjelaiva takavarikoitiin – jättimäinen merilelu maksoi 400 miljoonaa

    2. 2

      Le Penin suosio kasvoi Ranskassa – markkinat säpsähtivät

    3. 3

      Näin suomalainen mies putoaa työelämästä – ”Ajatellaanko todella, että ihmiset haluavat elää tuilla?”

    4. 4

      Näille aloille talouskasvu tuo töitä

    5. 5

      Wärtsilä haluaa ohjelmistotaloksi ja suunnittelee yritysostoja

    6. 6

      Bittium vahvistui pörssissä

    7. 7

      Rakennuspomo kertoo buumin kääntöpuolesta: ”Hirvittävä resurssien hukka”

    8. 8

      Hautooko Trump tilastokeikausta? ”Omaan politiikkaansa sopivaksi”

    9. 9

      Kulta on kallistunut selvästi – sijoittajat pelkäävät osakkeiden olevan vaarallisen kalliita

    10. 10

      Kreikka-neuvottelut jatkuvat – ”Luottamus on ollut palautumassa”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Näin suomalainen mies putoaa työelämästä – ”Ajatellaanko todella, että ihmiset haluavat elää tuilla?”

    2. 2

      Metalliliitto: Työpaikalla pidettiin mustaa listaa työntekijöistä – levisi vahingossa kaikille

    3. 3

      Venäläismiljardöörin purjelaiva takavarikoitiin – jättimäinen merilelu maksoi 400 miljoonaa

    4. 4

      Työntekijä saa jännittää nyt 2 kuukautta pidempään – koeajat pitenivät vuoden alussa

    5. 5

      Konkarisijoittaja Tom Tukiainen, 59, pani 100 000 euroa riskillä turvapaikanhakijoihin

    6. 6

      USU: Kaavailtu muutos asuntolainakattoon herätti huolen – ”Ei nuorella ole kesämökkiä myytäväksi”

    7. 7

      Nyt puhuu Go! Aviationin ex-työntekijä: Syttyi käsittämätön ilmiriita

    8. 8

      ”Alkaako miesten katoaminen työvoimasta jo lapsuudessa?”

    9. 9

      Wärtsilä haluaa ohjelmistotaloksi ja suunnittelee yritysostoja

    10. 10

      SAK:n kysely: Painostus työehtojen heikentämiseen kasvanut – palkkoja halutaan alas

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Sunnuntailisät pois, työpäivän pituus 12 tuntiin? ”Tehdään työtä silloin, kun sitä on”

    2. 2

      Yle: Kirjeessä koteihin jaettu oikea seteli hämmentää suomalaisia – osa palauttaa, vaikkei tarvitsisi

    3. 3

      ABC-asemien S-bonus muuttuu – ”Aion äänestää jaloillani”

    4. 4

      50 000 miestä parhaassa iässä ei tee töitä tai opiskele – ”Mitä heille tapahtui?”

    5. 5

      ”Kesämökkejä alkaa olla riesaksi asti” – FK ei halua, että omaisuutta pantataan perinnöksi

    6. 6

      Näin suomalainen mies putoaa työelämästä – ”Ajatellaanko todella, että ihmiset haluavat elää tuilla?”

    7. 7

      Metalliliitto: Työpaikalla pidettiin mustaa listaa työntekijöistä – levisi vahingossa kaikille

    8. 8

      Venäläismiljardöörin purjelaiva takavarikoitiin – jättimäinen merilelu maksoi 400 miljoonaa

    9. 9

      Sunnuntailisistä nautittu 100 vuotta – joko riittää?

    10. 10

      Katsastuksiin ehdotetaan tiukennuksia – ”Turhia kustannuksia autoilijalle”

    11. Näytä lisää