Suomalainen startup-pankki myytiin Espanjaan

Suomalainen pankkialan startup Holvi on myyty espanjalaispankki BBVA:lle. Holvi pysyy silti helsinkiläisenä, yrityksestä sanotaan.


Suomalainen startup-yritys Holvi siirtyy espanjalaisen BBVA-pankin omistukseen. Kauppahintaa yritykset eivät julkista.

Holvin brändiin tai johtoon ole kaupan myötä tulossa muutoksia, yrityksen viestinnästä vastaava Elina Räsänen kertoo Taloussanomille.

– Holvi jatkaa itsenäisenä tekijänä niin kuin tähänkin asti, ja pääkonttori pysyy Helsingissä, Räsänen sanoo.

Sen sijaan Holvi odottaa pääsevänsä hyötymään BBVA:n kansainvälisistä verkostoista. Holvin toimilupa kattaa koko Euroopan, ja yritys pyrkii laajenemaan uusille markkinoille vielä tänä vuonna.

Räsäsen mukaan Holvia pystytään jatkossakin kehittämään sellaisena kuin se on, koska Holvilla ja BBVA:lla on samanlainen näkemys digitalisaatiosta.

Yrittäjän eikä pankin näkökulmasta

Vuonna 2011 perustettu Holvi tarjoaa pankkipalveluja pienille ja mikroyrityksille. Palveluihin kuuluu muun muassa automatisoitu kirjanpito, laskutustyökalu ja oma verkkokauppa.

Perustajat ovat kaikki yrittäjiä itsekin. Pankkitaustaa heillä ei ole.

– Lähtökohta on, että tehdään yrittäjän eikä perinteisen pankkimaailman näkökulmasta. Mietitään, millaisia rahanhallintapalveluja yrittäjä tarvitsee ja miten yrittäjän byrokratiaa voidaan vähentää, Räsänen kertoo.

Perustajat tulevat teknologia- ja design-aloilta, ja parikymmenhenkiseksi kasvaneessa tiimissä on väkeä myös pelialalta ja digitaalisten palveluiden kehittämisestä.

Myöskään asiakkaiden määrää Räsänen ei paljasta. Yksi suurimmista on joka tapauksessa Slush.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Lähteet: Trumpin päästrategi Bannon tapasi Saksan suurlähettilään – viesti EU:lle oli kylmäävä

    2. 2

      Kauppojen aukiolot vapautettiin – näin kävi ABC-asemien markettimyynnin

    3. 3

      Mitä ihmettä? Yritysten ei pitänyt haastatella työttömiä, mutta haastattelijoita palkataan jo

    4. 4

      Finlaysonin ja Musti & Mirrin johtajat aloittivat Trump-boikotin – ”Ei tätä menoa voi enää hyväksyä”

    5. 5

      Kommentti: Perustuslaista viis – työnvälitystä yksityistetään nyt väkipakolla

    6. 6

      Valinnanvapautta alettiin kokeilla tänään Jyväskylässä – 174 vaihtoa ensimmäisen 8 tunnin aikana

    7. 7

      ”Ruoka mätänee pelloille” – vakava varoitus Brexitistä

    8. 8

      Suomalaismies yritti saada 25 000 euron sairaalakuluja vakuutusyhtiöiltä – joutui mustalle listalle

    9. 9

      Uusi eläkemuoto houkuttelee työttömiä – hetken helpotus voi kostautua

    10. 10

      Kelan käsittelyajat rikkovat lakia – ”Hyvin kriittisiä tilanteita näillä perheillä”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Uusi eläkemuoto houkuttelee työttömiä – hetken helpotus voi kostautua

    2. 2

      Suomalaismies yritti saada 25 000 euron sairaalakuluja vakuutusyhtiöiltä – joutui mustalle listalle

    3. 3

      Mitä ihmettä? Yritysten ei pitänyt haastatella työttömiä, mutta haastattelijoita palkataan jo

    4. 4

      Kelan käsittelyajat rikkovat lakia – ”Hyvin kriittisiä tilanteita näillä perheillä”

    5. 5

      Näin sijoittaa kuopiolainen, helsinkiläinen ja oululainen – katso, onko salkkusi kuin naapurilla

    6. 6

      Kauppojen aukiolot vapautettiin – näin kävi ABC-asemien markettimyynnin

    7. 7

      Uusi ennätys: 37 936 lopettanutta yritystä

    8. 8

      Onko sinulla näitä ominaisuuksia? Tällaiset ihmiset saavat enemmän palkkaa

    9. 9

      Lähteet: Trumpin päästrategi Bannon tapasi Saksan suurlähettilään – viesti EU:lle oli kylmäävä

    10. 10

      Finlaysonin ja Musti & Mirrin johtajat aloittivat Trump-boikotin – ”Ei tätä menoa voi enää hyväksyä”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Yle: Kirjeessä koteihin jaettu oikea seteli hämmentää suomalaisia – osa palauttaa, vaikkei tarvitsisi

    2. 2

      ABC-asemien S-bonus muuttuu – ”Aion äänestää jaloillani”

    3. 3

      50 000 miestä parhaassa iässä ei tee töitä tai opiskele – ”Mitä heille tapahtui?”

    4. 4

      Näin suomalainen mies putoaa työelämästä – ”Ajatellaanko todella, että ihmiset haluavat elää tuilla?”

    5. 5

      Venäläismiljardöörin purjelaiva takavarikoitiin – jättimäinen merilelu maksoi 400 miljoonaa

    6. 6

      Metalliliitto: Työpaikalla pidettiin mustaa listaa työntekijöistä – levisi vahingossa kaikille

    7. 7

      Uusi eläkemuoto houkuttelee työttömiä – hetken helpotus voi kostautua

    8. 8

      Sunnuntailisistä nautittu 100 vuotta – joko riittää?

    9. 9

      Katsastuksiin ehdotetaan tiukennuksia – ”Turhia kustannuksia autoilijalle”

    10. 10

      Julkkisten rahoittaman lentoyhtiön kassasta katosi satoja tuhansia euroja – hakeutuu nyt konkurssiin

    11. Näytä lisää