Ekonomistit listasivat syitä viennin syvään alhoon – työmarkkinasopu helpottaisi

Ekonomistit näkevät, että yhteiskuntasopimus voisi auttaa Suomea pois ahdingosta.
Hypon pääekonomisti Juhana Brotherus tiivistää Suomen viennin ongelmat Suomen vientipaletin heikkoon kysyntään globaalin investointitaantuman oloissa, tärkeään idänviennin surkastumiseen ja korkeaan kustannustasoon.

– Haasteet voi tiivistää siis kolmeen kohtaan: investointitavaroihin kompuroiva vienti, Venäjä ja hintakilpailukyky. Vain yhteen näistä voimme pikaisesti vaikuttaa, Brotherus sanoo tiedotteessa viitaten yhteiskuntasopimukseen.

Hänen huomauttaa, että vain hintakilpailukyky on poliitikkojen ja työmarkkinajärjestöjen hallussa.

Brotherus katsoo, että yhteiskuntasopimus olisi puutteistaan huolimatta arvokas ensiaskel Suomen tiellä kohti parempaa työllisyyttä ja talouskasvua. Hän pitää tärkeänä myös paikallisen sopimisen etenemistä.

Danske Bankin ekonomisti Henna Mikkonen puolestaan arvioi Suomen viennin ahdingon syventyneen odotuksia enemmän.

– Sopu työmarkkinoilla olisi tervetullut, jos sen myötä Suomen kilpailukyky parantuu ja yleinen epävarmuus yritysten tulevaisuudennäkymien osalta vähenee, hän kommentoi tiedotteessa.

Hänen mukaansa yhteiskuntasopimusta suuremmassa roolissa Suomen viennin tulevaisuudennäkymien osalta lienee kuitenkin se, miten globaali talous kehittyy.

Mikkonen huomauttaa, että vienti on kehittynyt heikosti, vaikka maailmantalous on samaan aikaan elpynyt.

– Suomen talouden elpyminen on tyypillisesti perustunut viennin piristymiseen maailmantalouden elpyessä, mutta nyt tämä "kohtalonyhteys" ei ole toiminut. Suomi on menettämässä markkinaosuuksiaan maailman kaupassa.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    2. 2

      Pian voi alkaa hakea uutta eläketukea – 760 e/kk

    3. 3

      Kommentti: Toisille pian 200 e/kk enemmän – Lindströmin eläketuki on epäreilu

    4. 4

      10 hankalaa kysymystä työhaastatteluista – ja mitä niillä haetaan

    5. 5

      Ruotsin valtio valittaa: Meille maksetaan liikaa veroja

    6. 6

      Karu arvio öljystä: Jos toukokuussa ei tapahdu, romahdus uhkaa

    7. 7

      Donald Trumpin ”talvipalatsi” on huikean kallis eliittiklubi – katso hulppeat kuvat kartanosta

    8. 8

      Googlen autoprojekti kompastui erikoiseen ongelmaan

    9. 9

      Haluaisitko asuntolainan jopa 45 vuodeksi? Viranomainen varoittaa

    10. 10

      Suomalaismies yritti saada 25 000 euron sairaalakuluja vakuutusyhtiöiltä – joutui mustalle listalle

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    2. 2

      ”Hienostunut rikollinen juoni” ABB:ssä: Talousvastaava vei 100 miljoonaa ja katosi

    3. 3

      Pian voi alkaa hakea uutta eläketukea – 760 e/kk

    4. 4

      Karu arvio öljystä: Jos toukokuussa ei tapahdu, romahdus uhkaa

    5. 5

      Kommentti: Toisille pian 200 e/kk enemmän – Lindströmin eläketuki on epäreilu

    6. 6

      Näkökulma: Euron tuho voi alkaa – näin ajopuu-Suomen kohtalo ratkeaa

    7. 7

      10 hankalaa kysymystä työhaastatteluista – ja mitä niillä haetaan

    8. 8

      Kreikka tarvitsee taas rahaa – näin se vaikuttaa Suomeen

    9. 9

      Kauppojen aukiolot vapautettiin – näin kävi ABC-asemien markettimyynnin

    10. 10

      Lähteet: Trumpin päästrategi Bannon tapasi Saksan suurlähettilään – viesti EU:lle oli kylmäävä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Yle: Kirjeessä koteihin jaettu oikea seteli hämmentää suomalaisia – osa palauttaa, vaikkei tarvitsisi

    2. 2

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    3. 3

      ABC-asemien S-bonus muuttuu – ”Aion äänestää jaloillani”

    4. 4

      50 000 miestä parhaassa iässä ei tee töitä tai opiskele – ”Mitä heille tapahtui?”

    5. 5

      Näin suomalainen mies putoaa työelämästä – ”Ajatellaanko todella, että ihmiset haluavat elää tuilla?”

    6. 6

      Venäläismiljardöörin purjelaiva takavarikoitiin – jättimäinen merilelu maksoi 400 miljoonaa

    7. 7

      Metalliliitto: Työpaikalla pidettiin mustaa listaa työntekijöistä – levisi vahingossa kaikille

    8. 8

      Uusi eläkemuoto houkuttelee työttömiä – hetken helpotus voi kostautua

    9. 9

      Suomalaismies yritti saada 25 000 euron sairaalakuluja vakuutusyhtiöiltä – joutui mustalle listalle

    10. 10

      Sunnuntailisistä nautittu 100 vuotta – joko riittää?

    11. Näytä lisää